Jäähyväiset ja Wienin kautta kohti kotia

Lepopäivän jälkeinen maanantaiaamu tarkoitti kuorojen isäntäperheille työ- ja koulupäivää. Voxilaisten matka kohti Wieniä alkoi aamukahdeksalta koululta, jossa jätettiin jäähyväiset isäntäperheille Somewhere over the Rainbow’n sävelin. Haikeita lähtöhalauksia ja kyyneliä nähtiin viimeisten matkalaukkujen lastautuessa bussiin. Meillä oli kuitenkin ilo myös toivottaa HIB.art.chor tervetulleeksi seuraavana keväänä Jyväskylään vastavierailulle.

Somewhere over the Rainbow bluebirds fly...

Tschüss!

Voxilaisten sunnuntaipäivä oli kulunut perheiden kanssa mukavissa merkeissä. Oli käyty kylpylässä, keilaamassa, vuoristokiipeilemässä ja mitä ikinä olikaan keksitty. Kuoron huoltajatiimille taas isäntäpariskuntamme Maria ja Günter tarjosivat lounaan kumpuilevien vuoristomaisemien äärellä lähiruokaravintolassa, jossa kaikki tarjottava oli kasvatettu ravintolan lähiympäristössä. Erittäin lihapitoisista annoksista nautittaessa keskusteltiin edellisen illan konsertista ja suunniteltiin myös seuraavan vuoden vastavierailua.

Kuorolaiset saivat vuolaita kiitoksia esiintymisestään ja venymiskyvystään konsertissa. Moni oli ihmetellyt sitä, miten näin nuoret laulajat taipuvat niin monenlaiseen eri musiikkityyliin. Erityiskiitosta annettiin isäntäperheistä myös kuorolaisten käyttäytymiselle ja sosiaalisille taidoille. Voxilaiset olivat kuulemma harvinaisen innokkaita ja aktiivisia keskustelijoita. Voimme siis uskoa, että nämä kuorolaisemme ovat toimineet kulttuurin ja hyvän mielen lähettiläinä!

Huoltajatiimimme sekä Maria, Günter ja Roman

Lähtöpäivämme kohteeksi Wienissä oli valittu matkan viimeinen ja ehdottomasti suurin linna, Schönbrunnin palatsi. Tämä oli Habsburgien dynastian viimeinen maamerkki, josta teki ajankohtaisen se, että keisari Frans Josephin kuolemasta tulee tänä vuonna kuluneeksi sata vuotta. Itävaltalainen tasavalta on siis lopulta lähes tarkalleen saman ikäinen kuin Suomen. Palatsin ja keisarivallan suuruus näkyi jo palatsirakennuksessa, jonka kiertämiseen kului ripeälläkin kävelyllä lähes tunti. Palatsin puutarhan kiertäminen taas olisi vaatinut kokonaisen päivän, varsinkin kuumassa kevätauringossa. Monet voxilaiset sujahtivat puutarhan labyrinttiin, mutta onneksi yhtä suuri määrä kuorolaisia tuli myös ulos…

Kohti Sisi-keisarinnan palatsia

Palatsin puutarhan symmetriaa

Sisi-keisarinnan maisemissa otettiin ryhmäkuvia ja nautiskeltiin auringosta tai varjosta kunkin mieltymysten mukaan. Saapuessamme sovitulle kokoontumispaikalle ennen syömään lähtöä Voxi oli helppo tunnistaa. Nimittäin laulusta, joka soljui puutarhan kupeessa kirkkaana ja raikkaana, täysin auringonpaahteesta ja pölystä piittaamatta. Yleisöä kerääntyi kameroidensa ja selfie-keppiensä kanssa ihastelemaan kuoroa. Spontaanin minikonsertin seurauksena taisimme saada myös muutaman uuden Facebook-tykkääjän.

"Where is this choir from?"

Eikä laulu loppunut palatsin pihaan. Kun ravintolaan siirryttiin kävellen ja matka-aikaa oli arviolta puolisen tuntia, mikä olikaan mukavampi kävelyn vauhdittaja kuin Vot i kaalina dai, Melae Doina tai Kaksi kättä hississä. Kuorolaiset selvittivät ravintolakävelyn lopulta alle puolessa tunnissa. Ruuan päätteeksi päästiin vihdoin wieniläisen sacher-kakun makuun.

Laulava kuoromarssi keräsi katseita

Itävallan-visiittimme alkoi olla vääjäämättömästi lopussa. Vielä ajo lentokentälle, lippu- ja turvatarkastukset rauhalliseen tahtiin, evästä ja tuliaisia, ja lopulta Voxi oli valmiina jättämään Itävallan taakseen. Eikä sitä tehty ilman laulua; Finlandia-hymni jätettiin vielä lähtöhallin seinille kaikumaan. Lento koti-Suomeen viivästyi hieman, joten Helsingissä oltiin perillä vasta yhdentoista maissa illalla. Joka tapauksessa täältä tullaan, kotia kohti!

Helsinki-Vantaan kentällä ehti jo nostaa jalat hetkeksi ylös

Istuessani Jyväskylän-bussissa täynnä väsyneitä kuorolaisia mietin vielä, mikä on parasta kuoromatkoissa. Laulaminen, tavoitteellinen työskentely, yhdessä matkustaminen, kaverisuhteiden lujittuminen, uusien suhteiden solmiminen ja kulttuurien kohtaaminen, vain muutamia mainitakseni, ovat kaikki hyviä ja toisiaan täydentäviä asioita. Itse määrittelisin matkan keskeisimmän funktion jotenkin seuraavasti: ulkomaille ei lähdetä vain edustamaan, vaan myös oppimaan ja kasvamaan. Ja koska oppiminen ja kasvaminen ovat vuorovaikutuksellisia asioita, voimme tällä kuorotyöllä kerätä ja levittää hyvää pääomaa.

Tätä kirjoittaessani kaikki kuorolaiset ovat päässeet koteihinsa. Kiitokset yhteisestä matkasta kuorolaisille ja huoltajatiimille. Oli ilo olla osa tätä. Ja erityinen kiitos kuuluu kuoronjohtajalle ja vaimolleni Sannalle, jonka luovuudesta ja visioista syntyy kerran toisensa jälkeen se ilmiö nimeltä Kultainen Ääni.

Veli-Matti Salminen

Kultaisten äänten kohtaaminen

Koululla pidettyjen harjoitusten ja välipalan jälkeen voxilaiset suorittivat taas esimerkillisen joukkoliikekannallepanon kävelemällä pysäkille ja ahtautumalla paikallisbussiin. Haastetta lisäsi se, että aurinkoinen päivä oli äkkiä kääntynyt sateiseksi. Konsertin jännitys alkoi jo leijua ilmassa.

Matkalla keikalle

Illan konserttipaikka Minoritensaal oli Grazin keskustassa minoriittiluostarin yhteydessä. Upean salin päätyseinää koristi kultakirjaimin tyylitelty teksti ”Silentium” eli hiljaisuus. Ei välttämättä sopiva ohje konserttisaliin, mutta tilahan olikin alun perin luostarin munkkien ruokasali, jossa kuulumisia ei varmaankaan kovin äänekkäästi ole vaihdeltu. Nyt sen sijaan äänelle annettiin tilaa.

Voxilaisten tehdessä viimeisiä ääni- ja paikkatsekkauksia huoltajatiimimme pääsi toden teolla kiinni siihen, mitä konserttien taustatyöhön kuuluu. Kuoropukujen roudausta, laulajien huoltoa ja nesteytystä, levymyynnin valmistelua ja evästäydennystä. Tiedossa oli, että konserttiohjelmasta tulisi pitkä, koska Voxin 45-minuuttisen ohjelmiston lisäksi mukana olivat HIB.art.chor, Green Guys ja muutama sooloesitys. Ja lavan takana taas kahden kuoron piti mahtua pieneen pukutilaan vaihtamaan vaatteita. Isoja haasteita keskittymiselle siis.

Saappaat parkissa lavan vieressä

Isäntäkuoromme HIB.art.chor avasi konsertin huikealla alkuvoimaisella Ka hia manu -kappaleella. Tämän jälkeen Voxi saapui lavalle Kostiaisen Lorulaileen sävelin. Yleisö oli myyty heti alkumetreiltä alkaen, ja seuraavat etnokappaleet Vot i kaalina dai, Aalloilla ja Katselin taivaan tähtiä saivat aikaan uusia aplodimyrskyjä. Sanna Salmisen About People and Loneliness -sarjasta esitetyt Would you be my Friend, I Feel so Good ja jo San Fransiscon festivaaleilla hurmannut ”kännykkäkappale” Like Me nostattivat koko tunteiden skaalan haikeasta yksinäisyydestä karnevaalitunnelmiin ja edelleen kaipaukseen, jota tykätyksi tulemisen tarve toisintaa.

Voxilaiset saivat ansaitun huilaustauon, kun Green Guysin komeat pojat astuivat lavalle. Komeat olivat myös poikien lauluäänet, jotka taipuivat niin taide- kuin viihdemusiikkiinkin. Yksi ympyrä myös sulkeutui, kun lauluakatemian aloittelevat kuorolaiset (Nachwuchschor) tulivat esittämään Pentti Rasinkankaan kappaleen Kun laulaa laulun. Sama kappale tuli tutuksi grazilaisille jo vuonna 1999 Jyväskylän lapsikuorofestivaaleilla.

Voxin toinen osio alkoi ”Frozen-kappaleella” Eatnemen Vuelie. Pitkä päivä ja nestehukka painoivat kuorolaisia, mutta vielä löytyi virtaa. Jo aiemmin tällä reissulla akustiikkatestauksina lauletut kappaleet Nunc dimittis ja Dicunt infantes soivat tasaisen varmasti. Aina takuuvarmasti yleisöön vaikutuksen tekevä Dragana ei jättänyt tälläkään kertaa kylmäksi. Sitten oli aika laittaa kumisaappaat jalkaan ja siirtyä Etelä-Afrikkaan. Äänimaiseman ukkosefektiä oli tällä lavalla pakko hillitä, jotta ei kaadettaisi kuorolaisten takana seisovaa harppua. Muutama hikipisara taisi tosin Sannalta tipahtaa, kun harppu jo heilui uhkaavasti… Shosholoza, I pharadisi ja kumisaapastanssi räjäyttivät yleisön suosionosoituksiin, joista ei meinannut tulla loppua.

Voxin oma osuus päättyi Finlandia-hymniin, jonka jälkeen kuorot lauloivat yhdessä itävaltalaisen kansanlaulun Völlaner Jodler. Grazilaiset esittelivät vielä osaamistaan upeilla soolonumeroilla – muun muassa sillä harpulla, joka oli onneksi pysynyt pystyssä Voxin tanssin aikana. Konsertti päättyi kaikkien esiintyjien yhteisnumeroon Tres Cantos Nativos, joka oli kuorolaisille tuttu San Fransiscon kuorofestivaaleilta. Sitten oli kiitosten aika. Ja yksi ympyrä sulkeutui tässäkin: matkanjohtajamme Annemari, joka vuonna 1999 oli järjestämässä Jyväskylän lapsikuorofestivaalia, sai ojentaa kiitoslahjan kuoronjohtaja Maria Fürntrattille, joka johti HIB.art.choria jo tuolloin 17 vuotta sitten.

Kuoronjohtajat ja loppukiitokset

Yleisön kommenttien perusteella konsertti oli elämys, joka sai jopa unohtamaan ajan kulun. Monipuolista ohjelmistoa kiiteltiin ja kuorolaisten taitavuutta ja eläytymiskykyä ihasteltiin. Monien mielestä illan aikana oli kuultu jotain aivan uudenlaista.

Pitkä konsertti veti voxilaiset uuvuksiin, mutta seuraavana päivänä tiedossa oleva lepopäivä edesauttoi palautumista. Tänään on kuorolaisilla ollut perhepäivä. Tätä kirjoittaessa pakkaillaan jo laukkuja ja valmistaudutaan lähtemään aikaisin aamulla kohti Wieniä. Tänäänhän on myös äitienpäivä, jota Voxi halusi muistaa pienellä videotervehdyksellä. Onnea kaikille äideille!

Linkki äitienpäivälauluun

Kaupunkikierrosta ja valmistautumista konserttiin

Voxilaiset näyttivät tänään heti aamusta taitonsa ripeässä liikkumisessa julkisilla kulkuneuvoilla. Päivän ensimmäiseen kohteeseen eli Grazin laitamilla sijaitsevaan Eggenbergin linnaan kuljettiin nimittäin raitiovaunuilla, jotka ovat Grazissa erittäin käteviä käyttää. Ja kätevästi liikkui myös viisikymmenpäinen kuorolaisporukkamme, eikä kukaan jäänyt matkasta edes nopeassa vaihdossa kaupunkikeskustassa.

Voxi Eggenbergin planeettasalissa 

Eggenbergin linna rakennettiin 1600-luvulla keisarillisten vieraiden majoituspaikaksi tai eräänlaiseksi ”kesämökiksi”, ja se on Grazin vanhan keskustan ohella Unescon maailmanperintökohde. Linnan salien maalaukset ja koristeet olivat barokki- ja rokokooajalta. Keskeisin sali oli niin kutsuttu Planeettahuone, jonka maalauksiin oli muun muassa ikuistettu planeetoille nimensä antaneet jumalat. Ja tarvinneeko edes mainita, että salin akustiikka on upea. Jopa niin upea, että salissa saa esittää elävää musiikkia vain viisi kertaa vuodessa. Kun linnan oppaat kuitenkin kuulivat, että paikalla on maineikas lapsikuoro, he antoivat Voxille luvan laulaa salissa. Kuoro yltyikin korvia hyväilevään esitykseen kappaleesta Nunc dimittis.

Linkki videoon

Linnan jälkeen kuorolaiset saivat kaivattua shoppailuaikaa Grazin keskustassa. Osa ryhmittyi keskenään ja osa ”shoppailuoppaiksi” tulleiden isäntäkuorolaisten kanssa. Tehokkaan ostoskierroksen jälkeen keräännyttiin jälleen yhtä tehokkaalla toiminnalla raitiovaunuun, joka vei voxilaiset HIB-Liebenaun koululle harjoituksiin. Tätä kirjoittaessa kuoro hioo kappaleita vielä Sannan johdolla. Sen jälkeen vuorossa on siirtyminen varsinaiseen konserttipaikkaan, joka on minoriittiluostarin yhteydessä sijaitseva Minoritensaal. Konsertissa saadaan kuulla Voxin ohjelmiston ohella isäntäkuoromme HIB.art.chorin sekä ”poikakuoro” Green Guysin esityksiä.

Mainos illan konsertista koulun seinällä.

Konsertti tullee kestämään myöhään iltaan, joten voi olla että blogipäivitys konsertista kuvineen tulee vasta huomisen puolella.

Petolintuja, noitavainoja ja suklaan maistelua

Voxilaisten päivä alkoi pikaisilla harjoituksilla, joiden jälkeen bussi vei kuorolaiset jälleen kohti vuoristomaisemia, tällä kertaa idylliseen Riegersburgiin. Vuoren huipulla oleva Riegersburgin linna näytti kutsuvalta auringon noustessa yhä korkeammalle. Tulopäivän kolea sää oli enää muisto vain, ja nyt tarvittiin vesipulloja, aurinkolaseja ja päänsuojaa.
Aurinko paahtoi jo varsin kuumasti, kun kuorolaiset kerääntyivät linnan kupeessa olevaan ulkoilmakatsomoon seuraamaan näytöstä. Tämän näytöksen pääosassa olivat petolinnut eli haukat, kotkat ja korpit, jotka vuoroin liitelivät korkealla kirkkaalla taivaalla ja vuoroin tekivät näyttäviä syöksyjä katsomon yli tai ”saaliin” kimppuun. Yksi korppi olisi ilmeisesti halunnut jäädä voxilaisten hoiviin, mutta päätimme kuitenkin antaa ammattilaisten edelleen jatkaa lintujen kouluttamista.

Korppi (Merjan) sylissä

Jo aiempien päivien tutustumisretket Itävallan kulttuurihistoriaan olivat osoittaneet, että maa todella on keski-Euroopan ytimessä. Maantieteellisesti asia oli mahdollisimman selkeä, kun vuoren huipulta katsoi eri suuntiin. Yhdessä suunnassa näkyi Unkari, hieman sen vieressä Slovenia. Riegersburgin linna taas oli kohde, jota olivat taannoin havitelleet haltuunsa niin turkkilaiset kuin ranskalaiset. Linnaa ei kuitenkaan koskaan vallattu, kuten arvata saattaa.

Linnan näyttelyt oli jaettu kolmeen osastoon, joiden aiheina olivat noitavainot, linnan historia ja aseet. Linna ei kuitenkaan kertonut pelkkää sotahistoriallista sankaritarinaa. Sen sijaan se avasi oivaltavasti ihmisten pelkojen, epäluulojen ja kateuden historiaa kuvaamalla Steiermarkin alueen 1670-luvun noitavainoja. Tuolloin lähes sata miestä ja naista tuomittiin noitina, joiden katsottiin aiheuttaneen muun muassa huonon sadon, luonnonkatastrofeja tai kulkutauteja. Kovinkaan kauan noista ajoista ei lopulta ole kulunut, vaikka 2010-luvun turisti saattoikin tarkastella asioita turvallisen välimatkan päästä.

Voxilaiset Riegersburgin linnan porteilla

Voxin matka jatkui seuraavaksi kohti Riegersburgissa sijaitsevaa Zotterin suklaatehdasta, josta isäntäperheet olivat jo vinkanneet useassa käänteessä. Suklaan maistelua oli siis luvassa! Kierroksen aluksi katsottiin lyhyt dokumentti Joseph Zotterin toimintakonseptista. Se muistutti jälleen elävästi myös siitä, että Grazin alue on Itävallan ”vihreä sydän”, luomuviljelyn ja ekologisen tuotannon keskus. Zotterin suklaa tuotetaan kaakaosta, jota viljellään eteläamerikkalaisilla luomuviljelmillä ja ostetaan reilun kaupan periaatteella.
Niin, ja se suklaa. Kuorolaiset pääsivät tutustumaan kaakaopavun eri vaiheisiin tuotannossa konkreettisesti maistamalla niin kaakaopapuja, raakasuklaata, sulaa suklaata kuin valmiita suklaalajikkeita. Vain mielikuvitus on ollut rajana eri makujen innovoinnissa, eikä eksoottisimpia makuja voinut jättää maistamatta. Mitäpä sanoisitte vaikkapa Indian masala -suklaasta, pekonisuklaasta tai kalasuklaasta?

Suklaa ei yleensä sovi laulamisen yhteyteen. Tänä päivänä ei laulua onneksi suklaan syönnin päälle enää ollut ohjelmassa, mutta selvästi oli havaittavissa, että kuorolaisia jo laulaminen polttelee. Konserttiohjelmiston eri kappaleet alkoivat hiljakseen soida milloin missäkin voxilaisten kulkiessa, joten vaikuttaa siltä, että huominen konsertti tulee juuri sopivaan nosteeseen. Konserttimainos on ollut esillä jo muun muassa paikallisradiossa, ja myös Suomen suurlähetystö sekä Itävalta-Suomi-seura ovat markkinoineet konserttia täällä asuville suomalaisille. Lähdetäänpä siis valmistautumaan konserttipäivään.

Kaksi kättä hississä, up and down...

Vuoren huipulta maan alle ja takaisin

Tämän päivän ohjelmassa oli korkeusaseman vaihtoa vuorelta maan syvyyksiin, mutta huippukokemuksia saatiin jokaisella tasolla. Sukellus Itävallan historiaan ja kulttuuriin on ollut perusteellista ja avartavaa. Kaiken kruunaa isäntiemme vieraanvaraisuus ja sydämellisyys, joka nostaa hymyn pintaan kerran toisensa jälkeen.

Päivä alkoi reippaalla kävelyllä Grazin kaupunkia vartioivalle entiselle linnoitusvuorelle, jonka nimi Schlossberg eli ”Lukkovuori” kertoo, että tämä oli aikoinaan kaupungin viimeinen lukko. Vuori kohoaa yli sadan metrin korkeuteen ja sen päältä näkee kerralla keskiaikaisen kaupunkikeskustan punaisine tiilikattoineen. Osa majavan hännän muotoisista punatiilistä on komistanut kaupungin kattoja jo 1100-luvulta alkaen. Matkalla huipulle napattiin ryhmäkuvia kellotornin juurella.

Schlossbergin huipulla oleva linnoitus tuhottiin taisteluissa ranskalaisia vastaan, mutta ei vastustajan toimesta. Linnoitusta ei nimittäin koskaan saatu vallattua. Tämä otti mahtavan Napoleonin ylpeyden päälle, joten linnoitus määrättiin purettavaksi rauhansopimuksen ehtona. Ja yhtenä sattuman oikkuna tämän johdosta vuorelle syntyi akustiikaltaan loistava ulkoilmakonserttipaikka. Vanhan vankilan raunioiden kehystämällä lavalla Vox kävi testaamassa akustiikkaa Katselin taivaan tähtiä -laulun sävelin.

Oppera-aitioina toimivat vanhojen vankisellien jäänteet.

Alas Schlossbergistä laskeuduttiin köysiratavaunulla. Kävely jatkui kaupunkia halkovalla Mur-joella kelluvan ”saaren” yli keisari Ferdinand II:n hautamausoleumiin. Akustiikka houkutti jälleen laulamaan, ja tähän paikkaan sopi paremmin kuin hyvin itävaltalaisen renessanssisäveltäjän Jacobus Handlin Dicunt infantes. Kävelykierroksen päätteeksi reippailimme vielä kellotorniin ihailemaan maisemia.

Voxilaiset mausoleumin edustalla

Kun maan pinnalle oli laskeuduttu, oli aika siirtyä maan uumeniin. Bussi vei meidät vähän matkan päähän Grazista Semriachiin, jossa sijaitsee yksi maailman suurimmista tippukiviluolastoista, Lurgrotte. Voxilaisten vauhti ei hyytynyt, vaikka luolan yhdeksän asteen lämpötila ja yli 90 prosentin kosteus omat haasteensa asettivatkin. Tämän luolaston ehdoton valtti oli ahtaiden käytävien päässä sijaitseva valtava maanalainen kammio, ”Unterirdische Dom”, jonka mitat (yli 100 metriä pituutta ja leveyttä ja 40 metriä korkeutta) hahmottuivat vasta kun koko alueen pääsi kiertämään. Tätä tilaa käytetään myös konserttipaikkana, mihin on vaikuttimena tietenkin huikea akustiikka. Voxilaiset innostuivat kokeilemaan eteläafrikkalaista äänimaisemaa jatkettuna Shosholozalla, eikä haitannut, vaikka ukkosefektin tekeminen ei kivilattialla aivan odotetulla tavalla mennyt.

Menossa Lurgrotten uumeniin

Maanalaista konserttisalia koristivat mielikuvituksellisen muotoiset tippukivipylväät 

Kulttuurihistorian ja luonnon ihmeiden jälkeen oli vielä yhteisöllisen huippuelämyksen vuoro. Isäntämme laittoivat pöydät notkumaan tarjoiluista kuorojen lyhyesti harjoitellessa yhteisohjelmiaan, minkä jälkeen hulppeista tarjoiluista nautittiin HIB-Liebenaun koulun pihapuistikossa. Ympäristö oli otollinen ponileikkiin USA:n malliin, joten riehakas ”Run, run, run, my baby” veti hetkessä voxilaiset ja itävaltalaiset samaan rinkiin. Sitten siirryttiin lavalle paikallisten kansantanssien pariin. HIB.art.chorin johtaja Maria Fürntratt hallitsi myöskin tanssin ohjauksen niin, että koko joukkio oppi askeleet ja läpsyt jotakuinkin kohdalleen.

Ilta on mennyt päivän kokemuksia ja ahaa-elämyksiä sulatellessa. Jotenkin alkaa pikkuhiljaa myös muistua mieleen joskus lukiossa opittu saksan kieli. Mutta oli kieli sitten mikä tahansa, vieraanvaraisuus ja ystävällisyys rakentavat siltoja ja verkostoja, jotka kantavat. Innolla siis uutta päivää kohti!

Matkapäivä: Helsinki-Wien-Graz

Jotta kotoisasta Jyväskylästä pääsee saman päivän aikana maailmalle, täytyy lähteä aikaisin. Niinpä 50 hengen matkaseurueemme – 44 kuorolaista, 5 huoltajaa ja kuoronjohtaja – lähti liikkeelle Hippoksen pihalta aamukolmelta. Lienee helppo arvata, että pakollisten ohjeistusten ja ryhmien tsekkausten jälkeen matka sujui melko hiljaisissa merkeissä torkkuen kesken jääneitä yöunia.

Helsinki-Vantaalle saavuttiin kevätauringon helliessä ja kuoro eteni liukkaasti terminaalin läpi. Pieni vapaahetki ennen koneeseen menoa, sitten hyvästeltiin kotimaa. Ja eikun kohti Wieniä!

Bussissa vilkaisin isäntäkuoromme tukikohdan eli HIB-Liebenaun kotisivuja. Grazin ”lauluakatemia” (Grazer Kinder- und Jugendsingakademie) on siis osa tätä oppilaitosta ja sen suojissa toimii myös isäntäkuoromme HIB.art.chor. Kotisivuilta löytyi uutinen myös Kultaisen äänemme tulevasta konsertista, kuvitettuna Kalifornian sydänpuu-kuvalla viime kesältä. Voxia tituleerattiin uutisessa yhdeksi ”Pohjoismaiden parhaista kuoroista”. Hyvä näin!
Tässä linkki uutiseen 

HIB.art.chor on korkeatasoinen kuoro, joka tekee jatkuvasti kansainvälistä yhteistyötä. Kuoro palasi äskettäin Venäjältä konserttikiertueelta. Viime kesänä HIB.art.chor ja Vox Aurea valloittivat kultaisilla äänillään Golden Gate -festivaalit San Fransiscossa, ja yhteistyö kuorojen välillä kasvoi ystävyydeksi realisoituen tähän kuoromatkaan. Ensimmäinen kontakti Voxin ja grazilaisten välillä solmittiin muuten jo kesällä 1999 Jyväskylän ensimmäisillä kansainvälisillä lapsikuorofestivaaleilla.

Jos kevätaurinko helli meitä Helsingissä, taivas vihmoi vettä Wienissä saapuessamme perille. Sateenvarjot siis kaivettiin esiin matkalaukuista, jotka bussimme kuljettaja onnistui sullomaan lopulta kyytiin. Kentältä suunnattiin Wienin loisteliaaseen keskustaan pitkin Ringstrassea, jonka varrella saa ihailla keisarillisen ajan palatseja komeine fasadeineen.

Kuorolaisten hymy ei juuri hyytynyt, vaikka nälkä alkoi olla useimmilla jo melkoinen. Ruokapaikkamme Café Einstein oli koristeltu nimensä mukaisesti tämän kuuluisan fyysikon kuvilla, joiden välistä myös voxilaiset löysivät paikkansa. Viidenkymmenen matkalaisen ruokkiminen ei sujunut aivan kommelluksitta, mutta kukaan ei tiettävästi poistunut nälkäisenä.

Matkatoimiston kautta varatut oppaat tutustuttivat meidän Wienin historialliseen keskustaan kävellen, mikä oli loistava juttu pitkän istumisrupeaman päälle. Ja viileä kevätsääkin tuntui lopulta lähinnä raikastavalta. Keisareiden pönöttävän historian rinnalla oppaat avasivat meille Wienissä asuneiden muusikoiden vaiheita.

Vanhan kaupunginmuurin sisäpuolelta löytyi Beethovenin asuinpaikka (tai yksi niistä monista, koska säveltäjä asui Wienissä tiettävästi 50 eri paikassa). Habsburgien monisatavuotisesta valtakaudesta muistuttavaa palatsia vastapäätä taas oli asunut Joseph Haydn. Ja edellisen naapurissa seisoi Pyhän Mikaelin kirkko, jossa kantaesitettiin Mozartin Requiem – tosin vasta säveltäjän kuoleman jälkeen, koska tämä ei itse saanut eläessään teosta valmiiksi.

Pyhän Stefanin katedraali (Stephaner Dom) upeine torneineen on yksi Wienin maamerkki. Kirkko on aikoinaan palvellut myös Johann Straussin vihkikirkkona ja Mozartin lasten kastekirkkona. Oppaamme kannusti meitä joskus matkustamaan uudelleen Wieniin konsertoimaan tähän katedraaliin. Mieluusti olisimmekin käyneet testailemassa kirkkosalin kaikuja, mutta oli kiiruhdettava eteenpäin kohti viimeistä kohdetta, Mozartin kotitaloa. Säveltäjämestari piirtyi esiin oman aikansa freelance-muusikkona, jonka täytyi leipänsä tienatakseen konsertoida joka ilta eri puolilla kaupunkia. Soitin seurasi tietenkin mukana, mikä asetti lisähaasteita säveltäjän ja hänen perheensä arkeen. Tosin pientä lisästressiä saattoi aiheuttaa se, että konserttipalkkioista osa hupeni Mozartin yhteen intohimoon, peruukkeihin…

Yksi Beethovenin talviasunnoista Wienissä

Haydnin asunto sekä Mozartin Requiemin kantaesityskirkko

Katedraalin torni kohoaa yli 140 metrin korkeuteen

Vielä oli jäljellä lähes kahdensadan kilometrin bussimatka. joka kului vehreitä vuoristomaisemia ihastellessa. Pitkän päivän päätteeksi saavuimme perille Graziin, jossa isäntäperheet hymyilivät kilpaa auringon kanssa. Ja vielä irtosi väsyneistä voxilaisistakin säteileviä hymyjä.

Kuorolaiset jakautumassa isäntäperheisiin kuoronjohtajien opastuksessa.

Huomenna päivä jatkuu nähtävyyksillä ja laululla sekä tanssilla isäntiemme johdolla. Nyt 23-tuntisen päivän päätteeksi blogisti toivottaa hyvää yötä! 

Valmiina lähtöön kohti Itävaltaa

Tästä lähtee uusi kuoromatka - ja samalla herätetään tuttu matkablogi. Vox Aurea tarjosi konserttikattauksen ennen lähtöään Itävaltaan. Konserttipaikkana tällä kertaa uutukainen oppimis- ja ohjauskeskus Valteri.

Konserttilavalle parkkeerattiin myös voxilaisten kumisaappaat.

Konsertti alkoi luontevasti Lorulailee-sikermällä, kun länsinaapurin päämies Carl Gustaf XVI oli juuri viettänyt 70-vuotissyntymäpäiviään.

"Ruotsin kuulusa kuningas..."

This is me! Do you like me?

Ja saatiinhan ne kumisaappaat lopulta jalkaankin.

Stimela siphume South Africa...

Kuoro starttaa siis kohti Itävaltaa ja Grazia varhain keskiviikkoaamuyönä 4.5. Tervetuloa Voxin matkaan!