Hyvän toivon lähettiläät

Muraali Eurekassa

And when I can no longer stand,

When I must rest and sit a while,

Others will stand in my stead.

Kaksi päivää on kulunut jet lagia hoitaessa ja arkiaskareisiin palatessa, mielen taustalla kuitenkin koko ajan jokin ajatus tai muistikuva menneestä kahdesta viikosta. "Oliko se edes totta?" kysyy mieli välillä, kun kuvat, muistot, sävelet ja kohtaamiset leijuvat utuisina matkalta palaavan aivosoluissa, jotka kamppailevat sisäisen kellon siirron kanssa.

Olihan se totta, koko tarina. Ja jos minä en pystyisi sitä kertomaan, koska välillä pitää istahtaa ja levätä, muut seisoisivat puolestani ja kertoisivat sen, niin kuin alussa siteeraamani Why should I leave -laulun väliosassa lauletaan. Koko Vox Aurean matka Kaliforniaan on ollut liittymistä tarinankerrontaan. Eikä pelkästään kertojan roolissa, vaan myös kuuntelijana, kokijana, osana tarinaa. Matkassa kerrostuvat monien sukupolvien ja monien kulttuurien tarinat limittäin ja lomittain, toinen toiselle jakaen ja toinen toiselta oppien.

Löydämme jälkeenpäin tapahtumat kenties päiväkirjamerkinnöistä, kuvista ja videoista, tulostaulukoista, lehtijutuista ja vieraskirjoista. Kaikilla on oma arvonsa ja merkityksensä. Voitokkaat kilpailutulokset muistetaan, mutta niiden rinnalla on myös kuorojen yhteys toisiinsa ja myötäeläminen. Onnistuneet konserttielämykset muistetaan, niiden rinnalla myös konsertin eteen tehty työ ja se yhteisö, jota varten konsertti on valmistettu. Huikeat nähtävyydet muistetaan, niiden rinnalla myös ne matkalaiset, joiden kanssa nähtävyydet on koettu ja eletty.

Muistan tämän Kalifornian-kiertueen myös siitä, että se toteutui aikana, jolloin maailman poliittinen ilmasto oli epävakaa ja arvaamaton. Yhdysvaltain hallinto on viimeiset puolitoista vuotta toteuttanut omanlaistaan sisäänpäin kääntyvää, muukalaisvihamielistä ja ympäristöstä ja tasa-arvosta piittaamatonta politiikkaansa, jota varsinkaan kohtaamamme kalifornialaiset asukkaat eivät voi hyväksyä. Samanlaisia kaikuja on havaittavissa ympäri maailmaa. Nykyinen poliittinen ilmapiiri kertoo osaltaan valtaapitävien pelosta ja uhkakuviin takertumisesta silloin, kun elinympäristöt ympäri maailmaa muuttuvat arvaamattomammiksi ja vastakkainasettelut sekä eriarvoisuus kasvavat. Mikä voikaan olla kuorofestivaalien kaltaisen kulttuuriyhteistyön vaikutus silloin?

Uskon, että kulttuurinen yhteistyö rakentaa rauhaa ja toivoa. Kuorot eivät matkusta festivaaleille kilpailemaan toisiaan vastaan, vaan jakamaan toisilleen ja oppimaan toisiltaan. Kohdattu erilaisuus ei synnytä eristäytymistä vaan lisää ymmärrystä ja laajentaa maailmankuvaa. Liittyminen tarinoihin ja niiden kertominen eteenpäin avaa historiaa, nykyhetkeä ja antaa mahdollisuuksia parempiin tulevaisuuksiin. Ongelmien sijasta nähdään mahdollisuuksia.

Muistelen esimerkiksi sitä, mitä Eurekan kaupungissa oli tapahtunut. 1900-luvun alussa kaupunki vielä profiloitui ylpeän rasistisesti ”kaupunkina, jossa ei ole lainkaan kiinalaisia”. Vasta vuosisadan puolivälissä ensimmäinen kiinalaistaustainen yrittäjä aloitti toiminnan paikkakunnalla, ja nykyään kaupungissa tehdään paljon työtä menneisyyden muistamiseksi, totuuden puhumiseksi ja rauhan rakentamiseksi. Mikä etuoikeus Voxilla olikaan päästä osaksi tätä tarinaa! 

Voxilaisille on usein heidän matkatessaan maailmalla sanottu, että he ovat maansa suurlähettiläitä. Jos olisin Ulkoministeriön edustaja, antaisin ilomielin näille kuorolaisille tehtävän Suomen edustajina kansainvälisissä tilaisuuksissa. Nuorten aitous ja rohkeus, avoimuus kaikkeen uuteen ja kiinnostus kohtaamiinsa ihmisiin ja ilmiöihin voisivat toimia esimerkkinä meille kaikille.

Olen antanut voxilaisille muutamaan otteeseen nimityksen ”hyvän toivon lähettiläät”, jollaisina he toimivat tälläkin matkalla. Toivo ei ole vain tyhjä lupaus, vaan se saa voimansa toiminnasta. Vox Aurean toivon sydämessä on välittäminen, yhteisön tuki ja hyväksyntä. Näistä aineksista syntyy se voima ja henki, jolla kuoro ponnistaa uuteen. Ja niihin tukeutuen kuoro myös tuottaa Kultaisen Äänen, joka meissä kaikissa soi.

This is an old story, but it is your story too.
When you carry it away into the world,
Who will you be?

On aika sulkea tämä matkablogi. Kiitos kaikille mukana kulkeneille, kiitos koko Vox-perheelle. 

Jyväskylässä 29.7.2026

Veli-Matti Salminen

Golden Gatelta Kuokkalan sillalle

Kalifornian-kiertueen viimeinen etappi, bussimatka kohti Jyväskylää, on meneillään ja seurailen maanantain aamuauringon nousua sateen kastelemalla nelostiellä. Matkan päässä Agoralla odottavat perheet omia kuorolaisiaan kotiin vähän ennen aamukuutta. Aikaeron takia on jokseenkin vaikea määritellä, kauanko matka on kestänyt. Nyt elettäisiin Kaliforniassa sunnuntai-iltapäivää ja matkaan lähdettiin lauantaiaamuna. Väliin mahtuu muutamia satoja maileja asfalttia, tuhansia lentokilometrejä ja pari lentokenttää. 

Lähtölaulu Gualala Arts Centrellä

Lauantai 25.7.

Lähtö Gualala Arts Centren pihasta onnistui jotakuinkin aikataulussa. Somewhere over the Rainbow tietenkin laulettiin isäntäperheille. Bussi starttasi kohti San Franciscoa ottaen bussin mentävän reitin ja mini-vanimme neljän hengen seurueineen taas ajoi suorinta reittiä komeiden vuoristoteiden läpi. Valaiden näkeminen oli toiveissa, mutta se taisi jäädä tältä kertaa vain toiveeksi. Maisemissa ei silti ollut valittamista, ja serpentiiniteiden ajaminen oli sekin elämys, joka voittaa moottoritien paahtamisen helposti.

Vuoristotiet muuttuivat pikkuhiljaa isommiksi, ja lopulta oltiin 101-moottoritiellä. Suuntana oli Golden Gate Bridge ja sen eteläpuoleinen katselupaikka, jossa tavoitteena oli ottaa voxilaisista edustavat kuvat matkapaidoissa. Täytyy sanoa, että jo punaisen siltakaunottaren lähestyminen, sen yli ajamisesta puhumattakaan, oli vaikuttava kokemus. Yksi lähtöpäivän pääkohde oli saavutettu. 

Siellä näkyy Golden Gate!

Tässä vaiheessa tosin se, että oli lauantaipäivä ja kaikki muutkin halusivat pysäköidä autolla sillan läheisyyteen, osui kunnolla tajuntaan. Vanin parkkeeraaminen oli suurempi haaste kuin olisin arvannut. Onneksi muut kyydissä olijat kuitenkin saatiin ajoissa ryhmäkuvaan Golden Gaten kupeeseen, samalla kun itse sompailin mini-vanille parkkipaikkaa lähimaastosta. Ja ne kuvat, niistähän tuli ihan hienoja, vai mitä sanotte?

Voxilaisten kaupunkipäivään oli ohjelmoitu tämän jälkeen lounas Fisherman’s Wharfissa, satama-alueen kävelykaduilla, joilla kuhisi aurinkoisen lauantaipäivän markkinatunnelma. Ruokapaikka kaikille matkaryhmille kuitenkin löytyi, kun tarjontaakin oli paljon. Onnekkaimmat näkivät merileijonia, meidän ravintolassamme niiden pulikointia saattoi ihastella suoraan ikkunasta. Ravintolaan saimme myös mieluisan vieraan, kun Piedmontin kuoronjohtaja Eric Tuan puolisoineen tuli meitä moikkaamaan. Hänellä oli tuomisinaan myös toinen palkintoplakaatti, se gospel-sarjan voitto, jonka jaoimme Veus-kuoron kanssa. Toki tästäkin palkintojenjakotilanteesta piti ottaa virallinen kuva.

Eric, Sanna ja gospel-sarjan voittopalkinto

Kuorolaisilla oli aikaa vielä reissun viimeiseen kaupunkishoppailuun, jota varten suunnattiin Union Squarelle, lähelle Chinatownia. Tästä olisi jatkettava lentokentälle, joten voxilaiset kehotettiin saapumaan ajoissa takaisin bussille. Minun haasteenani taas oli Päivin kanssa hakea mini-van parkkihallista, ajaa se lentokentälle ja palauttaa vuokraamoon. Haasteen tästä teki se, että kaupungin liikenne oli kaiketi samaan aikaan järjestetyn maratonin takia totaalisesti sumpussa. Puolen tunnin lentokenttämatka venyi yli tunnin mittaiseksi, ja kentälle saapuneet voxilaiset alkoivat olla jo huolissaan, ehtisimmekö ajoissa. Matkahuoltajana kannoin nimittäin mukanani myös kuuden kuorolaisen passeja. Mutta navigaattori toimi hyvin, opasteet auttoivat ja nopea lentokenttäjuna vei meidät terminaaliin, tosin syke ja verenpaine ehkä molemmilla hieman normaalia korkeammalla tasolla.

San Franciscon lähtörutiinit menivät todella sujuvasti. Päivän kaupunkiruuhkissa hikoilun jälkeen lentokentän meininki tuntui jopa leppoisalta ja väljältä. Voxilaiset kerääntyivät iltalennon lähtöportille hyvissä ajoin; kaiketi päivän ostostarpeet oli täytetty jo kaupungilla. Sinipaitaisen Vox-seurueen parveilu portin läheisyydessä kiinnitti erään toisen matkalaisen, Marylandista kotoisin olevan kuoronjohtajan huomion. Hän tuli jututtamaan kuorolaisia ja kysyi, onko meillä levytettyä musiikkia. Ja olihan meillä, sekä Spotifyssa että mukana olevilla Pato-levyillä, jollaisen hän halusi meiltä ostaa. Näin innokas kuoroihminen ansaitsi myös yksityiskeikan, jonka Vox järjesti hänelle lentokentän pitkällä käytävällä. 

Voxin lentokenttäkeikka ja innokkain fani

Kavala-laulu koreografioineen kiinnitti toki monen muunkin kanssamatkustajan huomion, ja kun saavuin tapahtumapaikoille kauppakäynnin jälkeen, oli kuvaajien rivistö laajentunut huomattavasti. Aili Järvelän Pato julisti, kuinka kaikissa meissä soi, ja olin jälleen kerran ylpeä näistä hyvän toivon lähettiläistämme. Oli aika siirtyä koneeseen, joka kuljettaisi meidät yön yli Müncheniin. 

Sunnuntai 25.7.

Vaihtelevasti nukutun yön jälkeen aamu-uniset voxilaiset astuivat Euroopan iltapäivään Münchenin lentokentällä. Haasteena oli hereillä pysyminen iltaan asti, mihin oman lisähaasteensa asetti aikataulun väljyys. Lentokentällä oli ruhtinaalliset viisi tuntia aikaa etsiä oikea portti, löytää kaikille kuorolaisille syötävää ja käyttää jäljelle jäävä vapaa-aika vaikkapa omaan palautumiseen. Edellinen blogiteksti syntyikin juuri tuossa välissä.

Kun mahat oli täytetty ja aikaa vielä oli, voxilaiset keksivät lähtöportin lähellä olevan flyygelin, jonka edessä oli varta vasten spontaaneja esiintymisiä varten varattu lava-alue. Pianosäestyksellä Voxi on lähinnä laulanut Echoes of Eurekan kappaleita, joten esitettäviksi teoksiksi valikoituivat lähtöteemainen Why should I leave? ja sitä seuraava osa Does the Land Forget. Jo pelkät siniset paidat keräsivät huomiota ja saivat ihmiset odottamaan puhelimet käsissään laulun alkamista, ja pian heidän odotuksensa palkittiin. Säestystehtävät kiertueella hoitanut kuorolainen Aivi kajautti lähtösoinnut, ja Münchenin lähtöaulan väki sai kuulla hieman modernia kuoromusiikkia. 

Why should I leave? lentokenttäversiona

Mutta vaikka lähteminen onkin vaikeaa silloin, kun on kiintynyt paikkaan ja ihmisiin, on se silti jossakin vaiheessa tehtävä. Niinpä voxilaisetkin siirtyivät vähitellen portille, joka veisi heidät Helsingin-koneeseen. Tässä vaiheessa matka oli kestänyt jo yli vuorokauden, ja oli vaikea käsittää, että vielä edellisen päivän aamuna Kalifornian aikaa oli laulettu lähtölaulua Gualalassa.

Lento Helsinkiin vilahti monelta ohi torkkuessa, eikä itsellänikään ole siitä juuri muistikuvaa. Laskeutuminen öiseen Helsinkiin ja hieman sateiseen Suomen kesään tapahtui kuin varkain, ja samalla vuorokausi oli vaihtunut maanantaille. Tästä eteenpäin mentiin jotakuinkin autopilotilla matkaryhmittäin: matkalaukut hihnalta, vessakäynnit ja eväiden täydennykset, sitten Pohjolan Matkan bussiin ja kohti Jyväskylää. 

Bussissa matkasi yllättävän pirteitä voxilaisia, joiden sisäinen kello ei uskonut, että nyt eletään aamuyötä. Ennemminkin meillä oli meneillään iltapäivä. Matkalla ei siis juurikaan nukuttu vaan juteltiin, pelailtiin ja kuunneltiin hienoja puheenvuoroja. Matkanjohtaja Hilda kiitti huoltajatiimiä työpanoksesta ja antoi itse kullekin pienen, omaa tehtäväkenttää kuvaavan muistoesineen. Puheenjohtaja Päivi summasi yhteen reissun annin ja kiitti samalla yhteisistä vuosista ja matkoista. Päiville tämä oli huoltajana viimeinen Vox-matka, mistä hyvästä hänelle isot ja ansaitut aplodit. Kiitos Päivi! Sanna kiitti vielä huoltajatiimiä ja kuorolaisia upeasta matkasta ja luotasi hieman tulevaakin. Tähän on tultu hyvällä työnteon meiningillä, tästä on hyvä jatkaa.

Viimeinen Rainbow

Puoli kuuden jälkeen aamulla Voxin bussi kaartoi Agoralle ja kohtasi uskolliset tukijoukkonsa. Olipa joku askarrellut kyltinkin, jossa voittajat toivotettiin tervetulleiksi. Kuorolaisia odottivat omien perheiden sylit, monet halaukset annettiin vielä kuorolaisten ja huoltajien kesken ja saatiinpa aikaiseksi vastaanottoporukalle myös Somewhere over the Rainbow. Voxin Kalifornian-kiertue oli tullut päätökseen.

Tähän päättyy uutiskertaus, mutta palaan vielä myöhemmin aikaeron hellitettyä muutamalla jäsennellyllä mietteellä. Tässä vaiheessa kiitos Voxin matkassa kulkeneille, ilman teitä ei olisi meitä! 

Pulahduksia jokeen ja mereen - ja viimeinen konsertti

 

Torstai 23.7.

Aamu Tyynen valtameren rannalla! Ainakin itselleni tämä tapahtui ensimmäistä kertaa elämässä. Voxin ohjelmassa tänään oli harjoitukset, retkeilyä lähimaastoon ja illalla kiertueen viimeinen konsertti Gualala Arts Centerissä. Koska oltiin taidekeskuksessa, myös huoltajien viimeinen silityssessio suoritettiin gallerian avarassa aulassa, jossa seiniä koristavat taideteokset motivoivat meitä sekä tehokkaaseen kansallispukuhuoltoon että pienimuotoisen kollaasin koostamiseen. Tässä teokset, olkaa hyvä!

"Nainen ja kansallispuku", höyry kankaalle, 2026

"Kantajanainen", tussi kanvaasiin, 2026

"Hiljainen kansa", tekstiilit muovituoleille, 2026

Voxilaisten harjoitussession päätteeksi koottiin kuorolaiset pihalle kuvaussessioon. Tätä kiertuetta varten nimittäin jokainen kuorolainen oli kerännyt henkilökohtaisia sponsoreita, jotka saivat nimensä Voxin sponsoripaidan selkämykseen. Halusimme toteuttaa videon, jossa jokainen sponsori näkyisi vuorollaan. Niinpä Suvi tiedusteli sopivan kuvauspaikan ja organisoitiin kuorojono, jonka läpi kamera kulki kuorolaisten liikkuessa vuoron perään vasemmalle ja oikealle. Kuvassa näkyy ”making of” kyseisestä sessiosta, valmis video löytyy myöhemmin Vox Aurean somekanavilta. Lämmin kiitos kaikille sponsoreille!

The making of sponsoripaitojen kuvaussessio

Gualala Arts Centre sijaitsee punapuumetsän laitamilla, Gualala-joen varrella. Päivän ulkoilu suuntautui läheiselle rannalle, jossa joki tekee mutkan ja tarjoaa suojaisan paikan uimiseen. Bob Geary opasti voxilaiset joen rantaan, jossa pulahdettiin uinnille. Aikaa joen rannassa oli mukavasti myös rannalla loikoiluun ja kivien keräilyyn. Todella meditatiivinen hetki hektisen kiertueen lomassa! Kiire ja aikataulut jäivät taka-alalle iltapäivän lempeässä auringossa.

Pikkuhiljaa siirryttiin kuitenkin jo takaisin taidekeskukselle, jotta ehdittäisin syödä ja vaihtaa kansallispuvut ennen illan konserttia. Koko päivän oli jo leijunut ilmassa tietoisuus siitä, että tämä on Kalifornian-kiertueen viimeinen konsertti – ja kuorouransa kiertueeseen lopettaville voxilaisille erityisen vahvasti tietoisuus siitä, että tämä olisi heille kirjaimellisesti viimeinen Vox-konsertti. Ilmassa oli jännitystä ja haikeutta.

Konserttimainos GAC:ssa

Voxilaiset kokoontuivat keskittymispiiriin Gualala Arts Centren pihalle yleisön valuessa paikalle. Konsertin mainoksessa oli käytetty kuvaa 11 vuoden takaa, jolloin Voxi viimeksi konsertoi Gualalassa. Hetken harkittiin jo tuon kuvan replikoimista samassa kuvauspaikassa punapuumetsikössä, mutta se olisi vaatinut liikaa säätöä ja konsertti oli alkamassa jo pian. Niinpä replikoitiin vain tilanne ilman punapuita. Vielä ehdittiin ikuistaa koko kuoro ryhmäkuvaan, sitten viimeinen konsertti olisi valmis alkamaan.

Gualala Arts Centren sali oli tupaten täynnä yleisöä ja lisätuoleja piti nostella pinoista, jotta kaikki mahtuivat istuimaan. Voxilaiset aloittivat illan Brahmsin Einförmig ist der Liebe gram-teoksella ja räjäyttivät pankin viimeistään Syksyn jälkeen -hyminällä. I never saw… sai myös vaikuttavan toteutuksen taidekeskuksen inspiroivassa ympäristössä. Sannan Loneliness-sarjan jälkeen tunnelmaa nostatettiin vielä spirituaalilla Stand up, jonka jälkeen kuorolaiset päästettiin huilaamaan hetkeksi ja Bob Geary piti pienen haastattelutuokion Sannan kanssa. Sannalla oli tänään myös syntymäpäivä, minkä isäntämme olivat tietenkin huomioineet. Yleisö yltyi laulamaan Happy Birthday to you, samalla kun taidekeskuksen johtaja David Susalla nosti esiin pienen synttärikakun Sannalle.

Bob Geary ja Sanna haastattelussa

Haastattelutuokiossa todettiin, että Vox Aurean yhteys Kaliforniaan ja Piedmontin kuoroon on rakentunut jo kolme vuosikymmentä sitten. Vierailuja on tehty puolin ja toisin, ja yhteistyö on kantanut hedelmää pitkälle, myös johtajien vaihtuessa. Eric Tuanin jatkaessa Bobin työtä hän halusi antaa Voxille roolin myös sävellystensä kantaesittäjänä. Yhtenä sen työn hedelmistä meillä oli nyt kuultavana kuoro-ooppera Echoes of Eureka.

Väsymyksestä ja pitkän kiertueen rasituksesta huolimatta voxilaiset venyivät oopperassa jälleen loistovetoon. Voin uskoa, että loppupään Why should I leave liikutti tällä kertaa varsinkin lopettavia kuorolaisia. Viimeisen Echoes-soinnun kajahdettua kuunneltiin yleisön aplodit, annettiin kiitoslahjat Bobille ja Suelle sekä talon isännälle Davidille, ja tietenkin laulettiin Somewhere over the Rainbow. Ja sitten taas itkettiin ja naurettiin.

Ilta olisi helposti jatkunut vaikka yöhön asti, mutta isäntäperheet odottelivat jo kuorolaisiaan, joten ei muuta kuin pakkaamaan kansallispuvut viimeistä kertaa pukupussiin ja kotiin ansaituille yöunille. Seuraava päivä olisi laulamisesta vapaa.

Perjantai 24.7.

Perjantain ohjelmassa oli retki Mendocinoon, pikkukaupunkiin 50 mailin (80 km) päässä. Mendocinossa oli meneillään markkinat ja sen pienet kadut kuhisivat muutenkin elämää. Voxilaiset pääsivät tutkailemaan liikkeiden tarjontaa ja testaamaan kahviloita ja ravintoloita. Mukaan taisi tarttua pikkutuliaisia myös kotiin.

Mendocinossa tarjoutui mahdollisuus myös päästä Tyynenmeren rantaan ihan tuntoetäisyydelle. Kallioiden suojaamassa poukamassa oli hiekkaranta, jossa kahlailtiin, loikoiltiin ja keräiltiin kiviä. Jotkut reippaat kävivät uimassa, minä myös – tätä mahdollisuutta ei voinut jättää käyttämättä, kun kerrankin olin päässyt näin lähelle merta tällä kiertueella.

Merenranta Mendocinossa

Illaksi piti kuitenkin päästä takaisin kotiin Gualalaan. Tiedossa olisi nimittäin tavaroiden pakkaaminen kotimatkaa varten ja aikainen lähtö seuraavana aamuna. Koko iltaa ei kuitenkaan tarvinnut viettää pakkailujen kanssa, jos oli tehokas. Meidän asuntomme voxilaiset järjestivät vapaapäivän kunniaksi ja pakkaamisen motivoimiseksi lautapeli-illan, ja iloiset peliäänet täyttivät olohuoneemme loppuillan ajaksi.

Kuun luodessa siltaa Tyynenmeren ylle vielä viimeinen tsekkaus: kaikki pakattu, sitten herätyskello soimaan kuudeksi ja nukkumaan. Jätin blogin kirjoittamisen vielä seuraavaan eli lauantaipäivään, joten pääsin nukkumaan jo ennen puoltayötä.

Tätä kirjoittaessani kuoro on jo lentämässä kotiin. Matkasta lisää seuraavassa postauksessa. Nyt hyvää yötä San Francisco, hyvää huomenta Suomi!

Road trip: Eureka - Gualala

Jäähyväislaulu Eurekan isäntäperheille

Matkapäivä valkeni aurinkoisena ja saatteli matkalaukkujaan kantavia voxilaisia kokoontumispaikalle, jossa oli aika hyvästellä mahtavat Eurekan isäntäperheet. Nämä arjen enkelit olivat huoltaneet ja kuskanneet kuorolaisia, tarjonneet heille sydämenlämpöisen kodin ja toimineet monelle voxilaiselle ”supermummoina”. Viimeisenä palveluksena ennen lähtöä isäntämme olivat järjestäneet pääsyn Carson Mansioniin, hulppeaan viktoriaaniseen klubitaloon, johon ei yleensä oteta suuria ryhmiä vierailulle. Tällä kertaa klubi halusi tehdä poikkeuksen, koska kyseessä oli Vox Aurea.

Carson Mansion

Carson Mansion oli kuin suoraan satukirjasta. Tämä 1800-luvun lopulla rakennettu talo oli toiminut puuteollisuusjohtaja William Carsonin kotina, ja 1950-luvulta lähtien siinä oli toiminut Ingomar-klubi. Perinteisenä all male panel -tyyppisenä herrakerhona aloittanut klubi laajeni 30 vuotta sitten vastaanottamaan myös naisia jäsenikseen, ja niinpä talon käytävien seiniä koristivat enenevästi myös naispuolisten keskushenkilöiden kehystetyt kuvat. Upeat ja uniikit lasimaalaukset ikkunoissa, koristellut puupylväät ja massiiviset huonekalut kertoivat menneestä loistosta ja rikkauksista, mutta ne kertoivat myös ihmisten rakkaudesta kulttuuriin ja sivistykseen.

Kierroksen jälkeen alkoi Voxin matka kohti etelää. Matka kulki ensin tuttua 101-moottoritietä paahtaen, sitten vuoristoteitä pitkin kohti rannikkoa. Voxilaisia kuljettava bussi joutui kiertämään kiemuraisimmat vuoristotiet toista reittiä, mutta minun ajamani mini-van sen sijaan suunnisti suoraan ylös. Matkalla muuttuivat asteittain sekä maisemat että ilmasto. Kuumasta ja kuivasta sisämaasta noustiin puiden varjostaessa ylös, ja huipulla alkoivat puiden lomasta pilkottaa  vuoristomaisemat. Kun alettiin laskeutua kohti merenrantaa, alkoi sumu nousta ja sää pilvistyä, sitten lämpötila laski nopeasti parisenkymmentä Fahrenheit-astetta. Alhaalla tie kulki peltojen ja pikkukylien ohitse. Kylien asukasluvut olivat muutaman sadan luokkaa, ja yhdessä sellaisessa teimme pienen pysähdyksen. Samalla sain napattua ainoan kuvan päivän matkamaisemista.

Pieni kylä jossakin

Viimein meri alkoi näkyä myös auton ikkunoista. Ja se oli iso; kyseessähän oli toki valtameri. Totesin, että en ole tällä matkalla vielä ollut näin lähellä Tyyntämerta, vaikka olemme olleet Kaliforniassa jo pitkälti toista viikkoa. Mutta nyt olimme. Ajoimme matkan päätepisteeseen Gualala Arts Centeriin, jossa Golden Gate -festivaalilta tutut Bob ja Sue olivat meitä vastassa. Viestiessämme voxilaisten bussiin olevamme jo perillä saimme vastaukseksi, että bussimatkustajat olivat nähneet meressä pärskivän valaita. Pian bussikin saapui taidekeskukselle ja päästiin jakamaan kuorolaiset isäntäperheisiin.

Isäntäperheisiin jakautuminen Gualala Arts Centressö

Voxilaisten reaktioiden perusteella uudet kotimajoitukset olivat mieleisiä. Eikä omassammekaan ollut valittamista: tyylikäs huvila meren rannalla, jossa iltapalan saattoi nauttia aaltojen kohinaa kuunnellen. Auringonlaskua ihaillessa mekin rauhoituimme pikkuhiljaa yöunille pitkän ajopäivän jälkeen.

Echoes of Eureka x 2

Voxilaiset ja syntymäpäiväsankari Eric Tuan

Ensimmäisen kokonaisen Eureka-päivän teemana oli tutustuminen kaupungin ja erityisesti sen kiinalaisväestön historiaan, mikä johdatteli luontevasti illan konserttiin Christ Episcopal Church Eurekassa. Isäntämme olivat suunnitelleet huolella päivän ohjelman siten, että voxilaiset pääsisivät vuorotellen osallistumaan opastettuun historiakierrokseen ja shoppailemaan vapaasti. 

Opastettujen kierrosten ja muutenkin paikkakunnalla näkyvän historiatietoisuuden takana on Eureka Chinatown Project, paikallisten asukkaiden ja Humboldtin piirikunnan alueen aasialaisperäisten asukkaiden (HAPI) yhteistyöprojekti. Kävelykierros suuntautui Eurekan entisen Chinatownin kortteleihin, joissa kiinalaisväestön karkotuksesta muistuttavat paikallisten taiteilijoiden tekemät vaikuttavat muraalit. Oppaamme avasi värikkäästi sitä ajatusmaailmaa, joka 1800-luvun Eurekassa vallitsi ja joka tuntuu yllättävän tutulta myös nykymaailmaan peilatessa. 

1800-luvun lopulla moni saapui Kaliforniaan etsimään elinkeinoa ja parempaa elämää. Eurekan alueelle muuttaneet kiinalaiset tarttuivat töihin: he pitivät pesuloita, ravintoloita ja kauppoja, he toimivat rikkaampien palvelusväkenä ja heistä tuli lopulta erittäin tarvittuja paikkakunnan näkökulmasta. Mutta heitä kohtaan tunnettiin myös kateutta ja heidän kulttuuriaan vierastettiin. Taloudellisesti haastavina aikoina yhteiskunnalliset ongelmat ja epäkohdat oli helppo sälyttää kiinalaisväestön harteille. Heistä haluttiin päästä eroon. 

Tästä lähtökohdasta syntyi myös Echoes of Eureka -oopperan tarina. Kuorolaisten laulamat tai puhumat lauseet nousivat mieleen toinen toisensa perään, kun oppaamme siteerasi paikallislehtien tai poliitikkojen lausumia 1800-luvulla. Oopperan henkilöt ammatteineen ja osoitteineen heräsivät henkiin, kun seisoimme samojen katujen kulmissa, joilla karkotetut kiinalaiset olivat asuneet, tehneet töitä ja elättäneet perheitään. 

Juttu kuoro-oopperasta paikallisessa Times Standard -lehdessä

Voxilaiset saivat sulatella opaskierroksen herättämiä ajatuksia kävellessään takaisin kirkolle valmistautumaan konserttiin. Ilmassa väreili sähköä; tätä konserttia oltiin Eurekassa odotettu. Kuoro vaihtoi kansallispukuihin ja asteli kirkkosaliin, joka oli täyttynyt jo siihen malliin, että seurakunnan vapaaehtoiset hakivat lisätuoleja yleisölle. Voxin konsertti alkoi omalla konserttiohjelmistolla keskiaikaisen Maria virgo virginumin meditaatiolla. Siitä jatkettiin suomalaisella tuotannolla (Syksyn jälkeen ja Kavala) ja nauratettiin yleisöä Kostiaisen Jaakobin poikien glissandoilla. Sitten siirryttiin About people and loneliness -sarjan myötä yksinäisyyden tematiikan käsittelyyn.

Would you be my friend?

Episkopaalikirkon pastori Isä Daniel piti johdantosanat Echoes of Eureka -oopperaan. Hän puhui vaikuttavasti menneisyyden kohtaamisesta ja totuuden puhumisesta. Yli vuosisadan takainen etninen puhdistus on kaupungin häpeätahra ja taakka, mutta ainoastaan sen totuudellinen käsittely voi edesauttaa sovinnon rakentamista ja parempaan tulevaisuuteen katsomista. Episkopaalikirkkoon kokoontunut yleisö todisti samaa.

Oopperan viimeisen soinnun ja sanctus bellin kolmannen lyönnin vaimennuttua yleisö puhkesi valtaisiin suosionosoituksiin. Konserttia seurasi Questions & Answers eli haastatteluosio, jossa yleisö sai esittää kysymyksiä säveltäjä Eric Tuanille, Sannalle ja kuorolaisille. Tässä kohdassa usein suomalaisyleisö vaikenisi kiusallisesti, mutta eurekalaisilla kysymyksiä riitti. Moni halusi tietää tarkemmin siitä, miten ooppera syntyi, miten Eric ja Piedmontin kuoro päätyivät toteuttamaan sen yhdessä Vox Aurean kanssa, ja lopulta myös, miltä voxilaisista tuntui esittää teosta. Viimeiseen kysymykseen kuorolaiset saivat vastata itse, ja ansiokkaat vastaukset antoivat sekä Marikki että Pihla. Yleisö halusi kuulla myös Golden Gate -kuorokilpailuista, ja tähän taas Hilma antoi tyhjentävän vastauksen.

Tiistaipäivä valkeni aurinkoisena. Yksi hyvä syy siihen oli kenties Eric Tuanin syntymäpäivä, jonka kunniaksi voxilaiset lauloivat hänelle onnittelulaulun Sequoia Parkin puutarhan kukkien loisteessa. Isännät tarjosivat voxilaisille pääsyliput Sequoia Parkin eläintarhaan ja Skywalkiin, punapuumetsän keskelle rakennettuun riippusiltapolkuun. Eläintarhakierroksen ja lounaan jälkeen jäi aikaa sen verran, että päätettiin kuvata Vox-video riippusillalla. Kappaleeksi valikoitui Syksyn jälkeen ja Sanna johti sen toiselta riippusillalta, myös reilun kymmenen metrin korkeudessa. 

Kuorolaiset saivat paluumatkalla pienen shoppailuhetken Bayshore Mallissa ennen siirtymistä takaisin episkopaalikirkolle alkulämmittelyyn ja kansallispukujen vaihtoon. Tieto konsertista ja suomalaisvieraista oli selvästi kiirinyt ympäri kaupunkia. Kuorolaisia pysäyteltiin kaupoissa, kaduilla ja kahviloissa: kysyttiin, mikä kuoro on kyseessä ja missä heitä voi kuulla. Moni kysyjä tiesikin jo, että kuoro esiintyy episkopaalikirkossa maanantaina ja tiistaina. Niinpä tämänkertaiseen konserttiin saapui vielä eilistäkin suurempi yleisö ja kirkko oli jokaista penkkiä myöten täynnä.

Voxilaisia haastattelee Jean Pfaelzer

Echoes of Eureka onnistui jälleen koskettamaan syvästi. Konsertin jälkeen pidetyn Q&A-osion oli saapunut juontamaan kirjailija ja historioitsija Jean Pfaelzer, jonka tapasimmekin jo edellisen perjantain konsertissa San Franciscossa. Hän haastatteli Ericiä ja Sannaa oopperan tekemisestä ja toteuttamisesta, ja puheenvuoron saivat myös kuorolaiset itse.

Konsertin päätyttyä isännät tarjosivat vielä voxilaisille pizzat kirkon sisäpihalla. Lyhyt mutta intensiivinen aika sydämellisten ja lämpimien eurekalaisten kanssa on opettanut jälleen, mikä ihmeellinen voima on yhteisöllisyydellä ja välittämisellä. 

Tätä mietin päivän taittuessa Kaliforniassa tiistaista keskiviikkoon. Aamulla pakkaamme taas tavarat bussiin ja suuntaamme kohti etelää.

Loppujuhlasta punapuumetsiin

 

Golden Gate -festivaalin päätös oli juuri niin massiivinen tapahtuma kuin saattoi odottaakin. Disney-palatsia muistuttavalla LDS Interstake Centerillä järjestetyssä loppukonsertissa esiintyivät festivaalin kaikkien kilpailujen voittajakuorot, solistikilpailun voittajat sekä lapsi- ja nuorisokuoroista kootut massakuorot. Päivän harjoitukset kestivät sen verran, että niiden aikana ehti myös kirjoittaa edellisen päivän blogia ja lueskella läpi kilpailun tuomareiden antamia kirjallisia palautteita. Niiden perusteella Voxi oli vakuuttanut kuulijansa taiteellisella tasollaan ja puhtaudella, vahvalla tulkinnalla ja hyvin koordinoidulla koreografialla joka tuki laulua, sekä tietenkin kyvyllään koskettaa yleisöä. Tuomareiden antamat pisteet olivat myös keskenään hyvin samansuuntaisia eikä hajontaa juuri ollut.

Ykkössijoitukset nykymusiikista ja gospelista

Kakkossijoitukset kansanmusiikista ja historiallisesta musiikista

Ennen loppukonsertin alkua oli aika pukea kansallispuvut päälle viimeisen kerran festivaalin merkeissä ja rientää sen jälkeen kuvaussessioon Suvin ja Hildan tiedustelemalle näköalapaikalle. Some-kanavilla ja muussa viestinnässä näette myöhemmin sen session lopputuloksia, postauksen alussa kuitenkin yksi näyte siitä.

Päätöskonsertti alkoi monilla tervehdys- ja kiitospuheilla, joissa nostettiin festivaalin järjestäjien ja rahoittajien työpanosta ja kiitettiin kaikkia osallistuneita kuoroja yhteisen elämyksen mahdollistamisesta. Festivaalin päärahoittaja ja kuorojen ystävä James Bell kiteytti ajatuksensa kuorolaisista hyvin:”Choir people are good people.”

Kahden kilpailusarjan voittajana Vox Aurea esitti nykymusiikista Olli Moilasen I never saw… -teoksen ja gospel-sarjasta teoksen Stand up. Kuorokilpailun voittajien palkintoplakaatit jaettiin kunkin kuoron esityksen jälkeen, ja niin myös Voxi sai oman palkintonsa, jonka Sanna vastaanotti. 

Loppukonsertti päättyi massakuorojen kappaleisiin, joita ne olivat pitkin viikkoa harjoitelleet. Echoes of Eureka -oopperasta lohkaistu Why should I leave? sai uudenlaisen tulkinnan massakuorototeutuksessa, jonka koreografian Daniel oli muokannut isolle kokoonpanolle sopivaksi. Satojen kuorolaisten värikäs ihmismeri täytti lavan ja kaikkia yhdisti yksi asia, rakkaus kuorolauluun. Näissä merkeissä oli hyvä päättää kolmastoista Golden Gate -festivaali. Väsymyksestä huolimatta suurin osa kuorolaisista jatkoi konsertin jälkeen vielä heille järjestettyihin loppubileisiin. Pitkään ei kuitenkaan näissä juhlissa enää riekuttu, sillä kaikilla oli edessä pakkaaminen ja aikainen lähtö seuraavana aamuna.

Somewhere ovet the Rainbow host-perheille

Aamukymmeneltä sunnuntaina voxilaiset kerääntyivät samalle Rockridgen metroasemalle, jossa Piedmontin isännät olivat meidät viikko sitten vastaanottaneet. Nyt tunnelma oli haikea ja silmissä oli kyyneleitä. Oli aika sanoa jäähyväiset ja pakata tavarat bussiin. Sitä ennen tietenkin lähtölaulu Somewhere over the Rainbow isännille. See you next time!

Sunnuntaipäivän pääohjelmana oli roadtrip kohti pohjoista Kaliforniaa ja Eurekaa. Bussi kuljetti kuoron ja suurimman osan huoltajista, kun taas allekirjoittanut ja loput huoltajista sekä Piedmontin kuoron johtaja Eric Tuan matkustivat vuokraamallamme mini-vanilla. Tiedossa olisi moottoritie-elämää ja vaihtuvia maisemia viinitarhoista vuorenrinteisiin ja edelleen punapuumetsiin.

Enää 224 mailia Eurekaan!

Matka kului maisemien ihailun ja kuorofestivaalin kokemusten kertaamisen ohella Kalifornian historian ja maantieteen parissa, josta Eric tiesi yhtä ja toista. Taustatöinä varsinkin maahanmuuttajayhteisöjä koskeviin sävellyksiinsä hän oli selvittänyt todella paljon alueen asuttamisen ja yhteiskunnallisen kehityksen historiaa. Ilmeistä oli myös se, että kamppailu vedestä ja sen riittävyydestä luonnehti osavaltion nykytilaa ja tulevaisuutta.

Moottoritie kulki vuoron perään ylös ja alas vuoristoa, ja punapuumaisemat alkoivat pikkuhiljaa lisääntyä. Mini-vanin porukka teki pienen pysähdyksen puistossa, jossa ainakin pienellä autolla saattoi ajaa punapuun runkoon kaiverretun aukon läpi. Meidän automme ei siitä kuitenkaan mahtunut edes peilit sisään käännettyinä, joten tyydyimme turistikuviin. Founder’s Groven luontopolulla koko kuoro pääsi myös testaamaan, kuinka monta voxilaista tarvitaan muodostamaan ketju suurimman punapuun rungon ympäri.

Founder's Groven luontopolulla

Viimeisen vuoristonousun jälkeen alkoi laskeutuminen valtameren rantaan kohti Humboldt Bayn aluetta, ja sää muuttui silmänräpäyksessä sumuiseksi ja viileäksi. Kohteemme Eureka oli jo lähellä. Ajotaukojen ja punapuukävelyiden jälkeen matkamme aikataulu oli hieman venynyt, mutta isäntämme Christ Episcopal Church of Eurekalla olivat tietoisia tästä ja ottivat meidät sydämellisesti vastaan kauniissa kirkossaan. Isäntien pyynnöstä voxilaiset lauloivat heille Finlandia-hymnin.

Voxilaiset löysivät isäntäperheensä ja alkoi päivän viimeinen etappi eli matka uusiin koteihin. Seurakunnan väelle kansainvälisten kuorojen isännöinti ei ole aivan arkipäivää, mutta he olivat tehneet kaikkensa, jotta vieraat viihtyisivät. Ilmapiiri kirkolla oli sydämellinen ja lämmin, ja kaikesta näki että suomalaisen kuoron isännöinti on kunnia-asia pienessä Eurekassa. 

Omaan majapaikkaamme Arcataan ajelimme peltojen ja hevostallien ohi idylliselle kotikadulle, jollaisia näkee amerikkalaisissa tv-sarjoissa. Nyt oli aika hengähtää matkapäivän jälkeen ja valmistautua ensimmäiseen päivään Eurekassa.

Kultahumua risteilyllä ja konsertti Chinatownissa

Vox ja PEBCC Ensemble juhlatunnelmissa

Olipahan päivä!

Blogipostaus perjantai-illalta jäi muun kiireen ja mediarummutuksen alle, kun Voxi ensin järjesti viestintätiimille kullanhohtoista uutismateriaalia ja sen jälkeen lauloi Charley Wein tarinan kaikkien sydämiin ja ihon alle Chinatownissa. Kun päivän ilotulituksen päätyttyä saavuttiin kotiin, oli takki tyhjä. Suvi oli hoitanut jälleen ansiokkaasti päivän sometuksen, joten päätin siirtää blogin kirjoittamisen lauantaiaamuun.

Mitä tässä välissä siis tapahtui? No Voxi tapahtui, sataprosenttisella latauksella! Aamupäivän festivaaliohjelmana oli risteily muiden kuorojen kanssa San Francisco Baylla, joka otti meidät vastaan pilvisenä ja sumuisena. Risteilylaivan ylimmällä kannella DJ piti yllä meininkiä ja kuorolaiset täyttivät tanssilattian. Harmaa sää ulkona muuttui hetkessä räiskyvän värikkääksi sisällä.

Golden Gate sumussa

Risteilyn kuluessa myös maisemat kirkastuivat, samalla kun kuorokilpailun tulokset julkistettiin. Ja nehän olivat Voxin kannalta erittäin suotuisat. Kaikissa sarjoissa, joihin osallistuttiin, pisteet oikeuttivat kultakategoriaan. Vox Aurea sijoittui ykköseksi nykymusiikin sarjassa ja jakoi ykkössijan gospel/spirituaalisarjassa katalonialaisen Veus-kuoron kanssa. Kansanmusiikin ja historiallisen musiikin nuorisokuorosarjoissa Voxi sijoittui toiseksi. Voittajaakaan ei tarvinnut kaukaa hakea, sillä ykkössijan noissa vei etelänaapurimme, virolainen Ellerheinin nuorisokuoro. Hyvä Suomi ja Viro!

Voxilaisten juhlat käynnistyivät tulosten jälkeen toden teolla yläkannella, joten viestintätiimi vetäytyi alakannen sohvalle kirjoittamaan tiedotetta ja somettamaan kilpailun tuloksista. Facebook ja Instagram täyttyivät saman tien tykkäyksistä ja kommenteista. Juuri laivan saapuessa takaisin satamaan saimme tiedotteen kuvineen lähtemään STT:lle. Levitys kotimaisiin mediataloihin onnistui ilmeisen hyvin, sillä uutinen tuli pian vastaan useammastakin lehdestä. Yläfemmat viestintätiimin kesken!  

Keräsin tiedotteeseen myös kommentteja kuorolaisilta. Niitä ei medioissa julkaistu, mutta kirjaan tähän yhden voxilaisen erinomaisen ajatuksen: ”Vaikka ei voitettaisikaan, tärkeää oli että voitetaan ihmisten sydämet”.

Risteilyn jälkeen aurinko paistoi täydeltä terältä satamassa, ja auringon kanssa kilpaa hymyilivät voxilaiset ja piedmontilaiset. Kuorojen yhteiskuva johtajineen napattiin satamassa, jossa myös letitystalkoot olivat jo käynnistyneet. Seuraavana kohteena olisi nimittäin San Franciscon Chinatown ja siellä Central Chinese High School, jossa Vox ja Piedmontin Ensemble esittäisivät Echoes of Eureka -kuoro-oopperan. 

Central Chinese High School

Kävely satamasta Chinatowniin oli jo itsessään vaikuttava. Kiinalaiset tekstit liikkeiden ovissa ja rakennusten koristeelliset fasadit viestivät selkeästi, missä oltiin. Konserttipaikkana koululla toimiva Victory Hall ei välttämättä ollut akustiikaltaan paras mahdollinen, mutta se henki yhteisöllisyyttä ja hyvää tahtoa. Kun vielä saatiin sähköt päälle pistorasioihin, huoltajat saattoivat aloittaa kansallispukuhuollon yläparvella kuorojen aloittaessa harjoittelun.

Tunnelma tiivistyi kahden kuoron harjoitellessa ja sitten vaihtaessa pikaisesti vaatteet jotenkuten ryhmittäin, jotta yläparvi ei tukkeutuisi. Lopulta kaikki oli valmiina konserttiin. Ensemble esitti aluksi omasta repertuaaristaan kolme kappaletta ja Vox sen jatkoksi Aili Järvelän Syksyn jälkeen sekä Sannan Loneliness-sarjasta osat Would you be my Friend, I feel so good ja Solitude.

Syksyn jälkeen

Illan kohokohta eli Echoes of Eureka sai pohjustuksen teoksen taustatarinan kirjoittajalta, historioitsija Jean Pfaelzerilta. Hän kuvasi olosuhteita 1800-luvun lopun Kaliforniassa ja kiinalaisyhteisön kohtaamaa syrjintää vihamielisessä ympäristössä. Pfaelzer kuvasi myös vaikuttavasti sitä joukkovoimaa, jolla kiinalaisyhteisö haastoi Eurekan kaupungin oikeuteen ensimmäisenä tapauksena maan historiassa.

Jean Pfaelzerin johdanto Echoes of Eurekaan

Kuorojen esittäessä vihamielistä väkijoukkoa karkottamassa kiinalaisia ja lausuessa yksitellen laivaan pakotettujen kiinalaisten nimiä mieleen palasi vuoden 2025 kesä, jolloin kuoro-ooppera kantaesitettiin Jyväskylässä. Tuolloin Yhdysvaltain presidentti, jonka nimi ei tässä ansaitse tulla mainituksi, oli juuri antanut asetuksen, jolla hän yritti kumota perustuslain 14. lisäyksen eli syntymäperusteisen kansalaisuuden (Birthright Citizenship Act). Se uhkasi viedä kansalaisuuden maassa syntyneiltä ihmisiltä, joiden vanhemmilla ei ollut Yhdysvaltain kansalaisuutta. Uutinen järkytti tuolloin Piedmontin kuorolaisia, joista useilla oli maahanmuuttajatausta. Nyt kesäkuussa 2026 korkein oikeus totesi presidentin asetuksen perustuslain vastaiseksi ja kumosi sen. Taistelu siis jatkuu.

Echoes of Eureka on kokonaisuus, jolla on vahva sanoma. Kahden kuoron toteutuksessa energia oli huipussaan ja tunteet pinnassa. Edellisen kesän kantaesityksestä teos oli entisestään kypsynyt, ja erityisen koskettavan siitä teki ympäristö ja yleisö, jossa oli mukana kiinalaisperäistä väestöä. Esityksen päätyttyä yleisö halusi vielä encoren, ja sellaisena tarjottiin tietenkin Why should I leave, kaikkien kyynelkanavien aukaisija. Eivätkä kyynelet virranneet pelkästään yleisöllä vaan myös kuorolaisilla, jotka tiedostivat tarinan ajankohtaisuuden ja myös sen tosiasian, että festivaali lähestyy loppuaan ja pian on aika erkaantua ystävyyskuorosta.

Koko tiimi ryhmäkuvassa konsertin jälkeen

Isäntäperheet hakivat väsyneitä kuorolaisia kotiin, ja kuoronjohtajat suuntasivat vielä illanviettoon (conductors’ banquet), jossa nautittiin festivaali-isäntien tarjoamasta illallisesta ja seurusteltiin eri kuorojen johtajien kanssa. Pöytäämme muodostui suomalais-virolainen klikki Ellerheinin kuoron johtohenkilöiden kanssa. Samalla esitettiin myös kutsu keväälle 2027 Tallinnaan kuorofestivaaleille. Houkutteleva tarjous!

Tätä kirjoittaessani uusi päivä on valjennut ja Voxi on lavaharjoituksissa illan päätöskonserttia varten. Eri sarjojen voittajat ja festivaalin massakuorot huipentavat kuorojuhlan Suomen aikaa kello 4 alkavassa konsertissa. Siitä lisää huomenna, nyt kiitos ja kuulemiin!