Kotiinpaluu, tietenkin

Paavi Johannes Paavali II syleilee kardinaali Wyszynskia (1980). Pedro Canon teos Vatikaanin museossa.

Voxin reissukupla on jälleen tehnyt tehtävänsä: se on pitänyt tiiviisti otteessaan useiden päivien ajan ja lopulta se pullauttaa lempeästi taas ulos normaaliin arkeen. Tällä kertaa saatiin pehmeä lasku Rooman Piazza Farneselta tilatakseilla Fiumicinon kentälle, sieltä saattaen Riikaan ja vielä pienen eväspaussin jälkeen pimenneessä illassa Helsinkiin, jonka valot hohtivat kutsuvina koneen saavuttaessa koti-Suomen. Tässä kohden blogisti-matkanjohtaja joutui erkanemaan rakkaasta kuorosta ja jatkoi kohti Porvoota työmatkalle. Voxin kultakurkut taas jatkoivat Sannan ja Päivin hoivissa Jyväskylän-bussiin.

Helsingin valot

Aamun ohjelmassa oli tiivis pakkailusessio, viimeiset ostokset ja jäähyväiset majapaikkamme ihanille sisarille. Voxin tuttu Somewhere over the Rainbow lauletaan aina kiitokseksi ja jäähyväisiksi, ja niin tehtiin nytkin birgittalaisnunnien hymyillessä lämpimintä mahdollista hymyään.

Voxilaisten lähtölaulu

Birgittalaissisaria

Paavin yksityisaudienssiin aamuseitsemältä lähtenyt delegaatio palaili retkeltään sopivasti ennen lähtöämme ja kuulimme tuoreeltaan ensimmäiset kuulumiset. Paavi Franciscus on jo iäkäs ja melko huonokuntoinen ja häntä jouduttiin odottamaan toista tuntia, mutta pyhän isän lempeys ja välittömyys oli tehnyt suomalaisseurueeseen vaikutuksen. Paavi piti delegaatiolle puheenvuoron, jonka hän antoi painettuna myös mukaan. Adressissa paavi puhui riemuvuodesta 2025 ja puhutteli kaikkia kristittyjä ”toivon pyhiinvaeltajina”. Pyhään Henrikiin, Suomen suojelupyhimykseen, hän viittasi tämän toivon ikonina ja rauhan lähettiläänä. 

Ja sitten se tärkein Paavin viestistä: se, että delegaation mukana matkustavat kuorot, jotka kunnioittavat kolmiyhteistä Jumalaa musiikillaan, on ekumeniaa parhaimmillaan. ”Kuka ikinä laulaa, rukoilee kahdesti!”

Pyhiinvaelluksemme Roomaan ja Vatikaaniin on päätöksessään, mutta riemuvuosi jatkuu ja kaikki se, mitä tämän lyhyen mutta sitäkin intensiivisemmän matkan aikana opimme dialogista, yhteydestä ja laulun yhteen liimaavasta vaikutuksesta, jää varmasti muhimaan monen ajatuksiin pitkäksi aikaa. 

Tässä vaiheessa haluamme Vox Aurean organisaation puolesta kiittää matkan mahdollistaneita Lapuan hiippakuntaa ja Kirkon ulkoasiain osastoa. Kiitos että annoitte nuorille laulajillemme tilaisuuden aivan uudenlaisiin kokemuksiin!

Kiitos Paavilaulajille ja Sannalle huikeasta työstä ja huippuunsa hiotusta kultaisesta äänestä, josta saimme jälleen kerran nauttia! Kiitos Päiville kanssahuoltajuudesta!

t. Matkanjohtaja-blogisti Veli-Matti

Kaikissa meissä on voimaa
Kaikissa meissä soi!

(Aili Järvelä: Pato)

Pyhän Henrikin muistopäivä: nähtävyyksiä ja juhlamessu

Shosholoza juhlamessun jatkoilla

Rooman piazzat heräilivät uneliaasti sunnuntaiaamuun tietämättä lainkaan, että tänään oli Suomen keskeisen pyhimyksen juhlapäivä. Casa di Santa Brigidassa asia sen sijaan oli päivänselvä. Kuorolaiset nousivat aamupalalle ja siirtyivät siitä aamutreeneihin herättelemään lauluvirettä.

Aamupäivän turistikierros tehtiin tällä kertaa kävellen, suuntana Pantheon ja Fontana di Trevi. Ensin mainittu oli varsin lähellä majapaikkaamme, joten siinä hädin tuskin ehdittiin lukea wikipedia-läksyt kyseisen yli 2000-vuotiaan seitsemän jumalan temppelin historiasta, kun oltiin jo perillä. Valitettavasti vain blogisti-matkanjohtajan suunnitelmaan oli jäänyt sellainen pieni aukko, että kun temppeli nyttemmin on kristillinen kirkko, siellä tietenkin pidettiin sunnuntaimessu. 

Vaihdoimme siis B-suunnitelmaan ja päätimme palata Pantheoniin lounasaikaan. Siirtymistämme hidastamaan tosin saapui valtava paraati lippuineen ja soittokuntineen. Päättelimme, että tämä maan eri alueiden vartijoista (?) koostuva paraati oli menossa messuun Pantheoniin. Meillä ei kuitenkaan ollut sopivia univormuja soluttautuaksemme joukkoon, joten kiersimme paraatin ja jatkoimme kohti Fontana di Trevin suihkulähdettä.

Pantheonin sisäänkäynti

Paavilaulajat Fontana di Trevillä

Suihkulähteeseen sai heittää edelleen kolikoita, muut esineet olivat tietenkin kiellettyjä. Koska muoviraha on selättänyt seteli- ja kolikkorahan ainakin omassa lompakossani, tyydyin toivomaan itsekseni hyviä ja kauniita asioita ja ottamaan kuvia voxilaisista suihkulähteen äärellä. Pieni kierros matkamuistomyymälöissä istui tämän jälkeen ohjelmaan oikein sopivasti.

Lounas syötiin Pantheonin aukiolla paraatipaikalla – kirjaimellisesti, koska aamumessun aikaan paikalle saapunut paraati tuuttasi musiikkiaan edelleen kirkon kupeessa. Terassin kaasulämmittimet pitivät huolen, että paraatimusiikin kuuntelijat eivät myöskään palelleet.

Kun Pantheonin rakennukseen päästiin lopulta sisään, oli alkanut sataa. Kaikki Pantheonissa käyneet tietävät, että tällöin kattokupolin keskellä olevasta reiästä tulee vesi suoraan lattian keskelle. Mutta tämä yksityiskohta oikeastaan vain kruunaa antiikin ihmeen vaikuttavuuden. Seitsemälle planeetalle eli seitsemälle roomalaiselle jumalalle 27 vuotta ennen kristillisen ajanlaskumme alkua rakennettu Agrippan temppeli sijaitsi tällä samalla paikalla, ja vuonna 124 valmistunut uusi kupolimallinen Hadrianuksen temppeli oli betonirakentamisen taidonnäyte: yli 40 metrin halkaisijaltaan ja raudoittamaton, ja siinä lajissaan maailman suurin.

Pantheonin kupoli

Pantheonista tuli kristillinen kirkko 600-luvulla, kun silloinen keisari lahjoitti temppelin silloiselle paaville. Hyvä näin, sillä muuten temppeli olisi todennäköisesti tuhottu. Voxilaisten taka-ajatuksena oli ollut vetää kirkossa pieni salakeikka renessanssiaikaisilla lauluilla, mutta ajatuksesta luovuttiin sateen ja viileyden takia. Myös aikataulu alkoi painaa päälle, koska Pyhän Henrikin messuun tarvittaisiin vielä kansallispuvut ja letitykset. Niinpä suunnattiin takaisin majapaikkaan, pidettiin tehokas siirtymätauko, ja voilà, kuorolaiset olivat iskuvalmiudessa varttia ennen harjoituksia.

Santa Maria sopra Minerva basilikan sisäänkäynti

Santa Maria sopra Minervan basilika on ollut Pyhän Henrikin messun viettopaikkana jo pitkään, ja sisään astuessa näky oli upea. Kirkon korkeat koristeiset holvit lupailivat loisteliasta kaikua. Tälle vuodelle oli saatu messun käyttöön koko kirkko, mikä oli hienoa erityisesti kuorojen kannalta. Aiempina vuosina messu oli usein nimittäin pidetty kirkon pienemmässä kappelissa. 

Messu vietettiin katolisen liturgian mukaan piispa Raimo Goyarrolan johdolla, ja saarnavuorossa oli luterilainen piispamme Matti Salomäki. Ekumeenisen yhteistyön hengessä jälleen tekstien ja rukousten lukijoina vuorottelivat eri kirkkokuntien edustajat. Vox Aurean yhtye sai kunnian aloittaa messun keskiaikaisella Mariam matrem -teoksella. Ja se kirkon tarjoama akustiikka, se hyväili korvia voxilaisten puhtaiden harmonioiden soidessa.

Voxilaiset Pyhän Henrikin messussa

Tutustuminen katoliseen messuun oli ainakin itseni kaltaiselle rutinoituneelle luterilaiselle avartava ja puhdistava kokemus. Monet tutut liturgian osat vietiin läpi runsaammin sanoin, välillä kumartuen tai polvistuen, ja laulu oli jälleen tärkeässä roolissa. Päivän psalmiteksti kuultiin voxilaisten laulamana ja sen paikan otti From Desert Wastes, amerikkalaisen ystävämme Eric Tuanin sävellys psalmiin 107. Yleensä vain isolla kuorolla toteutettu kappale kuultiin nyt lauluyhtyeen tulkintana, ja Paavilaulajat hoitivat tonttinsa upeasti. From Desert Wastes on osa Crossings-teosta, joka käsittelee rajoja, pakolaisuutta ja yhteyteen hakeutumista. Yhteyteen tämäkin yhteen kokoontunut kirkkokansa tavoitteli historian skismoista ja jakaantumisista huolimatta.

Kuorot messussa

Ehtoolliselle valmistauduttaessa voxilaiset esittivät renessanssisäveltäjä Antonio Lottin teoksen Vere languores nostros, jossa kuoron ihanat fraseeraukset ja pidätykset pääsivät kunnolla loistoonsa kirkon holvikaarien avustuksella. Konsekraation jälkeen varsinaisen  ehtoollisen pääsivät nauttimaan katolisen kirkon jäsenet, mutta kaikki seurakuntalaiset kutsuttiin piispojen siunattavaksi. Messun päättävässä juhlallisessa loppusiunauksessaan piispa Raimo halusi vielä nostaa ehtoollisyhteyden esiin ja kertoi kaikkien rukoilevan ja toivovan, että kaikki kristityt vielä saisivat nauttia ehtoollisen samassa pöydässä. Hän uskoi sen päivän olevan lähellä. Joten miksi emme kaikki uskoisi niin?

Piispa Raimo toimi liturgina

Birgittalaissisaret olivat järjestäneet myös messun jälkeen illanvieton tarjoiluineen delegaatiolle ja Vox Aurealle. Muutamat messuun saapuneet ulkosuomalaiset liittyivät myös seuraamme illanviettoon, ja heidän intonsa päästä jututtamaan ”suomensuomalaisia” oli käsinkosketeltava. Jälleen kerran täytyy myös todeta, että voxilaiset tekivät vaikutuksen sekä laulullaan että sosiaalisilla taidoillaan.

Kirkon ulkoasiain osaston johtaja Kimmo Kääriäinen kiittää kuorolaisia

Piispa Matin kiitokset voxilaisille

Illanvieton musiikkipuolessa Sanna voxilaiset haastoivat hieman itseään ja esittivät Aili Järvelän Pato-teoksen, joka yleensä kuullaan koko Voxin voimakappaleena. Lopputulos oli kuitenkin sama: kaikissa meissä soi! Toinen haaste oli Abuelita Says Goodbye samaisesta Crossings-teoksesta, joka sekin yleensä on esitetty vain ison kuoron voimin. Hilma isoäiti-Abuelitana ja haikeasti jäähyväisiä laulavat kuorolaiset onnistuivat tunteiden pintaan nostamisessa erinomaisesti. Sitten mentiinkin Etelä-Afrikkaan junan puksuttaessa eteenpäin Shosholozan sävelin, joihin Isä Eze Nwoko ekumeenisesta delegaatiosta halusi myös liittyä mukaan. Illan päätteeksi toivotettiin hyvää yötä Iltalaulun (Aandgesang) myötä. Piispa Matti ja Korkeasti Pyhitetty Arkkipiispa Elia lausuivat lämpimät kiitoksensa kuorolle ja toivoivat että hyvä yhteistyömme jatkuu. Elian Facebook-postauksia olemmekin jo fanittaneet koko reissun ajan.

Isä Eze vauhdissa

Niin oli aika pakata kansallispuvut tämän reissun osalta! Ekumeeninen delegaatio valmistautui aikaiseen heräämiseen paavin audienssia varten, joka olisi aamulla klo 8 Vatikaanissa. Kuorolaiset taas vetäytyivät pienen iltahöpsöttelyn jälkeen unille. Seuraava päivä olisi matkapäivä kotiin päin.

Vatikaani, freskot ja ekumeeninen vesper

Voxilaiset ja sisaria

Ensimmäinen aamu Roomassa valkeni sateisena. Voxilaisten tie vei aamupalan kautta äänilämmittelyihin tuttuun kellarikappeliin. Aamutreeni pidettiin kuitenkin hyvin lyhyenä, koska aamun pääetappi eli Vatikaani-museo odotti jo nurkan takana. Aivan nurkan takana itse museo ei kuitenkaan ole, vaan sinne siirryttiin paikallisbussin kyydissä. Varsin edullista puuhaa ja bussitkin kulkivat sutjakasti, joten seurueemme oli lopulta perillä Vatikaanin muurien kupeessa kymmenen minuuttia etuajassa. Sopivasti aikaa siis hankkia Vatikaani-tuotteita museon ulkopuolella olevista kojuista ennen museon uumeniin astumista.

Vatikaanin museo on valtava kokonaisuus, jossa vapaasti vaellellen voisi helposti viettää useampia päiviä. Nyt meille oli varattu tehokas kaksituntinen englanniksi opastettuna, mikä helpotti keskittymistä olennaisiin juttuihin. Kierros toimi erinomaisena johdatuksena ja kertauksena myös kristinuskon historiaan, taidehistoriaan ja antiikin tarustoon. Mennyt aika tuli todeksi vaellettaessa pitkiä käytäviä huoneisiin, jotka aikoinaan olivat olleet paavien asuntoja. Vallan ja loistokkuuden symbolit kohtasivat toistuvasti uskon mysteerin, ja taiteilijoiden kädenjälki seinissä ja katoissa hämmästytti kerran toisensa jälkeen.

Alkuperäinen Laocoon-veistos 

Toki myös Rooman vilkkaan turismin kääntöpuoli näyttäytyi museossa: se oli todella täynnä ja ihmispaljous ja hälinä tuntuivat välillä uuvuttavilta. Suosituimpien teosten kohdalle ei välttämättä voitu pysähtyä lainkaan, kun museon työntekijät kehottivat vieraita pysymään liikkeessä, jotta kulkuväylille ei syntyisi tukoksia. Hiljaisuutta rakastavaa suomalaista häiritsi erityisesti kierroksen loppuhuipentuman eli Sikstuksen kappelin sisällä jatkuva puheensorina ja hälinä, vaikka kappelissa vierailijoita nimenomaisesti pyydetään olemaan hiljaa. Visuaalista elämystä tämä pieni närkästys ei kuitenkaan vienyt. Kuviahan Sikstuksen kappelissa ei saa ottaa.

Filosofit seinäfreskossa

Sikstuksen kappelin seinä- ja kattofreskot ovat aikansa ihme ja taiteilijoiden taidonnäyte. Kuvaloiston taakse kätkeytyy kuitenkin monenlaisia tarinoita. Kappelin kattofreskot maalannut Michelangelo esimerkiksi joutui paavin käskystä töihin ”varamiehenä”, kun ykköskiinnitys eli Rafael oli kiinni muissa tehtävissä. Michelangelon motivaatiota ei varmaan ainakaan lisännyt se, että hän ei varsinaisesti edes ollut taidemaalari vaan kuvanveistäjä ja arkkitehti. Ja jokainen voi kuvitella, miltä freskojen maalaaminen kattoon pitkäaikaisena projektina tuntuu. Niinpä kun esimerkiksi paavin sihteeri kritisoi Michelangelon työtä, taiteilija ikuisti tämän valittajan kasvot Viimeinen tuomio -teokseen helvetin tuomariksi.

Museokierroksen jälkeiseen nälkään haettiin helpotusta pizzeriasta, jonka eväiden suoman energian voimalla jaksettiin kävellä Pietarinkirkon aukiolle. Paavilaulajat olivat päässeet kohteeseensa, vaikka itse paavi ei nyt juuri ollutkaan tavoitettavissa.

Paavilaulajat lähellä kohdettaan

Majapaikalle palattua oli huilausaikaa ennen valmistautumista illan ekumeeniseen vesperiin birgittalaissisarten kirkossa. Mukana oli voxilaisten lisäksi myös Helsingin katolinen Cappella Sanctae Mariae -kuoro, joka lauloi vesperin aluksi. Sisaret olivat sijoittaneet Cappella-kuoron laulamaan kirkkosalissa ja vesperin lopuksi laulavan Voxin taas alttarialueen sivussa olevaan syvennykseen. Näin voxilaisten laulu kaikui enkelikuoron tavoin kirkkosaliin, mutta kuorolaiset itse eivät kuulleet omasta laulamisestaan mitään ja olivat siis täysin jälkikäteen kuultujen kommenttien varassa sen suhteen, miten laulu meni. Hyvinhän se kyllä meni, kaikkien kuulemiemme vuolaiden kehujen perusteella. Sekä Cantiga 166 että eteläafrikkalainen iltalaulu Aandgesang huokuivat pyhää rauhaa. Iltavastaanotolla kuorolaiset saivat erikseen kehuja erinomaisesta galician-portugalin lausunnasta keskiaikaisessa Cantiga 166 -teoksessa!

Vesper oli kiintoisa tutustumismatka myös ekumeenisesti toteutettuun hartauselämään. Tilaisuuden avasi salin korkea-arvoisin henkilö, Vatikaanin kardinaali Kurt Koch. Rukouksissa, tekstinluvuissa ja messuteksteissä vuorottelivat piispat ja pastorit eri kirkkokunnista. Mieleenpainuvan opetuspuheen evankeliumitekstin pohjalta piti ortodoksikirkon arkkipiispa Elia. Kirkkokansan laulu oli myös keskeisessä osassa vesperin eri vaiheissa. 

Vesperin avasi kardinaali Koch

Treeniveto birgittalaiskirkossa vesperin jälkeen

Vesperin jälkeisillä ”kirkkokahveilla” eli sisarten järjestämällä vastaanotolla kuorolaiset kutsuttiin syömään ensin. Illanvieton pääohjelmana olikin virvokkeiden nauttimisen ohella  kuorojen esiintyminen: ensin Cappella Sanctae Mariae lauloi suomalaisia kuoroklassikoita ja jatkoi Piae Cantiones -kokoelmasta tutulla Gaudetella. Vox aloitti niin ikään Piae Cantiones -sävelmällä Psallat scholarum concio ja jatkoi sitten kansanmusiikilla. Erityisesti birgittalaissisaret olivat toivoneet esitettäväksi Vot i kaalina dain, jonka muutama heistä oli kuullut Rooma-instituutissa edellisenä iltana, joten sen he myös saivat. Ja yleisö hurrasi. Lauluosuus päätettiin kuorojen yhteiseen Finlandiaan.

Laulua birgittalaissisarten vastaanotolla

Voxilaiset ja Cappella Sanctae Mariae

Illanvieton päättyessä moni vieraista halusi vielä tulla jututtamaan ja kiittämään kuorolaisia, ja yhteiskuvia napattiin niin sisarten kuin ortodoksisen kirkon arkkipiispa Elian kanssa. Voxilaiset hoitivat PR-toiminnan ja edustuksen mallikelpoisesti. Saimme taas kerran olla ylpeitä kansainvälisen suhdetoiminnan huippuosaajista, nuorista suurlähettiläistämme! 

Voxilaiset ja arkkipiispa Elia

Illanvieton jälkeen seurueemme suuntasi vielä lähimpään Gelateriaan nauttimaan parasta italialaista jäätelöä, sen olivat laulajat ansainneet. Täysipainoinen päivä pulkassa ja oli aika siirtyä unille.

Matkapäivä: Jyväskylä-Vantaa-Riika-Rooma

Voxi liikkuu taas! Matka vie tällä kertaa kuoron 12-henkisen lauluyhtyeen eli ”Paavilaulajat” kuoronjohtajineen ja huoltajineen Roomaan, Pyhän Istuimen kupeeseen ja paavi Franciscuksen maisemiin. Kuoro liittyy mukaan Pyhän Henrikin muistopäivän viettoon yhdessä Suomen kirkkojen ekumeenisen delegaation kanssa, johon kuuluvat Lapuan hiippakunnan piispa seurueineen, Suomen ortodoksisen kirkon arkkipiispa, katolisen kirkon piispa sekä muita kirkollisia johtajia.

Voxilaiset suurlähettilään vastaanotolla Suomen Rooma-instituutissa

Miten Voxi on tällaiseen seurueeseen päätynyt? Taustalla on Suomen kirkkojen vuosikymmenien mittainen perinne viettää Pyhän Henrikin muistopäivää 19.1. ja sen oheistapahtumia Roomassa ekumeenisessa hengessä. Matkaan kuuluu myös paavin yksityistapaaminen. Vuosittain kukin luterilaisen kirkon hiippakunta on edustusvuorossa, ja tänä riemuvuonna 2025 vuoron sai kotihiippakuntamme eli Lapuan hiippakunta. Mukaan lähtee aina myös kuoro, joka toteuttaa Pyhän Henrikin messun musiikin ja esiintyy eri edustustilaisuuksissa. Piispa Matti Salomäki tiedusteli sopivaa kuoroa edustamaan hiippakuntaansa, ja vahvan suosituksen hänelle Vox Aureasta antoi hiippakunnan asiantuntija Jukka Helin. Kiitos siis Jukalle, Voxi tarttui haasteeseen ja niin rekrytoitiin kuoron riveistä iskuryhmä, ”Paavilaulajat”.

Matkan kuulumisia voit seurata tuttuun tapaan matkablogin lisäksi myös Voxin somesta, jossa stooreja tuottavat tiedottajan ohella kuorolaiset itse: 

Facebook 

Instagram

Tervetuloa siis Voxin matkaan! Paavilaulajien pidennetty viikonloppu tulee sisältämään esiintymisen suurlähettilään vastaanotolla Rooma-instituutissa, avustamista birgittalaisnunnien ekumeenisessa vesperissä sekä musiikkivastuun Pyhän Henrikin päivän messussa. Ja kaikki tämä ikuisessa ja ihmeellisessä Rooman kaupungissa, jonka kaksi suden kasvattamaa poikaa perusti Tiber-joen rannalle kauan sitten.

Tänne päästäksemme vaadittiin tietysti ohjelmistosuunnittelua, harjoittelua, matkavarauksia ja logistista suunnittelua. Lauluyhtyeen kanssa matkustaminen ei ole samanlainen haaste kuin yli 50-päisen retkikunnan managerointi, mutta siinä on toki omat erityisyytensä. Matkaan lähtee varsin kokeneita kuorolaisia ikähaarukassa 16-18, ja huoltajiksi riittää kaksi aikuista. Niinpä Vox-perinteestä poiketen ensimmäinen etappi ei ollutkaan aamuyöllä lähtevä tilausbussi, vaan junamatka koti-Jyväskylästä Vantaan Tikkurilaan ja sieltä lentokenttähotelliin. 

Lähtökuopissa Jyväskylän Matkakeskuksessa 

Seurueen ryhmähenki ja joustavuus ovat huippuluokkaa: rankan koulu- ja työviikon päätteeksi voxilaiset jaksoivat junamatkan, ruokapaikan etsinnän, bussipysäkillä odottelun ja tarpomisen iltamyöhällä jäistä tietä pitkin hotellille ansaituille yöunille. Sama meininki jatkui aamulla ja kuoro saatiin koneeseen, lounaalle Riikan lentokentälle ja edelleen uuteen koneeseen kohti Roomaa. Koska kohteeseen saavuttua tiedossa olisi varsin pikainen huilaustauko ja kansallispukujen vaihto ennen ensimmäistä esiintymistä, aloitettiin letitykset jo Rooman-koneessa.

Tiber-joki bussin ikkunasta

Roomassa voxilaisia odottikin leppeä, Suomen toukokuulta tuntuva lämpö. Lentokentän aulassa kuorolaiset otti hoiviinsa tilausbussiyhtiön hymyilevä opas, jonka johdolla päästiin tilatakseihin ja kohti Rooman sykettä. Kapeilla kaupunkikaduilla hurjastelevat kuskit aiheuttivat välillä sydämentykytyksiä kuorolaisille mutta olivat leppoisia veijareita, jotka kävivät pientä jäsentenvälistä kisaa siitä, kumpi tuo kyytiläisensä ensimmäisenä Piazza Farneselle. Ja meidän taksi voitti 😊 

Renessanssipalatsi Piazza Farnesella

Piazza Farnesen aukion reunalla sijaitsi birgittalaissisarten kirkko ja majapaikkamme, Casa di Santa Brigida eli birgittalaisnunnien vierastalo. Sydämelliset sisaret ottivat vastaan kuoron, joka heti matkalaukkujen purun jälkeen siirtyi äänenavaukseen luostarin kappeliin. Ensimmäinen kansallispukujen silityssessio käynnistyi samalla Päivi-huoltajan huoneessa ja allekirjoittanut otti puolestaan selkoa lähialueen kaupoista eväsostosten merkeissä.

Äänenavausta birgittalaisluostarin kappelissa

Pyhä Birgitta

Birgittalaissisarten vierastaloon henkilöityy eräs merkittävä naishenkilö, Pyhä Birgitta, jonka patsas koristaa Casa di Santa Brigidan sisäpihaa. Kytkös kotoiseen Pohjolaan on vahva: 1300-luvulla elänyt Pyhä Birgitta oli alkujaan ruotsalainen perheenäiti, joka omistautui köyhien ja sairaiden auttamiselle. Lisäksi hän verkostoitui vaikutusvaltaisiin suuntiin, niin Ruotsin kuninkaan hoviin kuin piispa Hemmingin lähipiiriin. Puolisonsa kuoltua Birgitta lähti näkyjensä innoittamana pyhiinvaellukselle Roomaan, jonne hän jäi loppuiäkseen. Paljon aikaansaanut voimanainen kanonisoitiin pyhimykseksi vuonna 1391, ja hänen patsaansa koristaa myös Pietarinkirkon ulkoseinää. Paavi Johannes Paavali II nimitti Pyhän Birgitan koko Euroopan suojeluspyhimykseksi vuonna 1999. 

Birgitan perinnön sanoittaa hienosti Usko, toivo rakkaus -sivusto: ”rohkea eurooppalainen nainen, joka matkustaa ja vaeltaa!” Ajattelen, että tätä perintöä meidän nuoret ja rohkeat voxilaisetkin edistävät omalla toiminnallaan, matkustaen maailmalle seuraten heitä, jotka ovat kulkeneet edellä esimerkkiä näyttäen.

Pikaisen kansallispukuvaihdon jälkeen oli aika lähteä ensimmäiselle keikalle Suomen Rooman-instituuttiin, jossa Pyhän istuimen suurlähettiläs järjesti vastaanoton. Olimme olleet siinä käsityksessä, että paikalla olisi kenties suurlähetystön ja Rooma-instituutin väki sekä ekumeeninen delegaatio, mutta delegaation kanssa bussissa jutellessa selvisikin, että kyseessä oli 70 hengen kutsuvierastilaisuus, jonne oli kutsuttu eri maiden suurlähettiläitä, Vatikaanin ministereitä ja arkkipiispa sekä muitakin arvovaltaisia vieraita. Toisin sanoen tilaisuus, jossa kansallispuku oli täydellinen asu ja laadukas suomalainen kuoromusiikki parasta mahdollista ohjelmaa!

Voxilaiset, Rooman-instituutin johtaja ja suurlähettiläs

Ekumeeninen delegaatio

Itse tapahtuman ympäristö oli varsin hulppea: vaikka instituutin varsinainen kotipaikka Villa Lante oli remontissa, naapurin ”väistötiloissa” näkymät eivät olleet yhtään sen huonommat. Rooman-instituutin johtaja Ria Berg esitteli tämän antiikin tutkimukseen ja taiteisiin keskittyvän tiedeinstituutin toimintaa. Suurlähettiläs Pyhän Istuimen luona (kyllä, tämä on korrekti ilmaus) Kalle Kankaanpää puolestaan valaisi diplomatian ja ekumeenisten suhteiden käytäntöjä.

Suurlähettiläs kertoi myös Suomen kirkkojen ekumeenisesta perinteestä matkustaa Roomaan viettämään yhdessä Pyhän Henrikin muistopäivää, jonka takia siis olemme täällä. Ekumeeninen delegaatio on ylläpitänyt tätä perinnettä yhtäjaksoisesti vuodesta 1985, eli nyt on 40. juhlavuosi. Kyseinen Pyhä Henrik, jonka kunniaksi muistopäivää vietetään, on itse asiassa keskeinen linkki Suomen ja Vatikaanin välillä – hän oli piispa, joka toi kristinuskon Suomeen 1100-luvulla. 

Voxilaisten veto

Suurlähettilään vastaanoton saivat kunnian käynnistää voxilaiset, jotka loihtivat ensin esiin Suomen talviset tunnelmat Pakkaspojan laululla. Siitä siirryttiin kesäisen tuulisiin tunnelmiin Aalloilla-laulun merkeissä. Piispojen puheenvuorojen jälkeen vuorossa oli vielä pohjalainen kansanlaulusovitus Veret tuli mun silimihini, jolla itketettiin yleisöä – jotta heitä voitaisiin seuraavaksi naurattaa Vot i kaalina dain uhmakkailla säkeillä. Viimeisenä kuultiin toivekappale Finlandia, jonka moni yleisöstä kuunteli hartaana silmät kiinni. Voxin sointi oli raikas ja laulajien rohkeus kannatella omaa stemmaansa pienessä lauluyhtyeessäkin herätti ihastusta. Matkapäivä oli ollut pitkä, mutta sitä ei kuorolaisten olemuksesta nähnyt. Esiintymisen jälkeen kuoroa kävivät takahuoneessa kiittelemässä niin suurlähettiläs, ortodoksisen kirkon arkkipiispa kuin Rooman-instituutin johtaja.

Rome by night

Ilta oli pimennyt ja Tiber-joen varrella kuhiseva kaupunki syttynyt valomereksi, kun voxilaiset matkasivat takaisin majapaikkaan, osa nukkumaan ja osa syömään vielä ansaitun illallisen läheisen piazzan ravintolaan. Ruokapöydässä piti oikein ääneen hämmästellä, että tänään oli oltu kolmessa maassa, ruokailtu kaikissa niissä ja vedetty vielä päivän päätteeksi keikka. Oli aika vetäytyä yöpuulle.

Tästä tulikin pitkä postaus. Hyvää yötä, buona notte, ja huomenna on uusi seikkailu!