Vatikaani, freskot ja ekumeeninen vesper

Voxilaiset ja sisaria

Ensimmäinen aamu Roomassa valkeni sateisena. Voxilaisten tie vei aamupalan kautta äänilämmittelyihin tuttuun kellarikappeliin. Aamutreeni pidettiin kuitenkin hyvin lyhyenä, koska aamun pääetappi eli Vatikaani-museo odotti jo nurkan takana. Aivan nurkan takana itse museo ei kuitenkaan ole, vaan sinne siirryttiin paikallisbussin kyydissä. Varsin edullista puuhaa ja bussitkin kulkivat sutjakasti, joten seurueemme oli lopulta perillä Vatikaanin muurien kupeessa kymmenen minuuttia etuajassa. Sopivasti aikaa siis hankkia Vatikaani-tuotteita museon ulkopuolella olevista kojuista ennen museon uumeniin astumista.

Vatikaanin museo on valtava kokonaisuus, jossa vapaasti vaellellen voisi helposti viettää useampia päiviä. Nyt meille oli varattu tehokas kaksituntinen englanniksi opastettuna, mikä helpotti keskittymistä olennaisiin juttuihin. Kierros toimi erinomaisena johdatuksena ja kertauksena myös kristinuskon historiaan, taidehistoriaan ja antiikin tarustoon. Mennyt aika tuli todeksi vaellettaessa pitkiä käytäviä huoneisiin, jotka aikoinaan olivat olleet paavien asuntoja. Vallan ja loistokkuuden symbolit kohtasivat toistuvasti uskon mysteerin, ja taiteilijoiden kädenjälki seinissä ja katoissa hämmästytti kerran toisensa jälkeen.

Alkuperäinen Laocoon-veistos 

Toki myös Rooman vilkkaan turismin kääntöpuoli näyttäytyi museossa: se oli todella täynnä ja ihmispaljous ja hälinä tuntuivat välillä uuvuttavilta. Suosituimpien teosten kohdalle ei välttämättä voitu pysähtyä lainkaan, kun museon työntekijät kehottivat vieraita pysymään liikkeessä, jotta kulkuväylille ei syntyisi tukoksia. Hiljaisuutta rakastavaa suomalaista häiritsi erityisesti kierroksen loppuhuipentuman eli Sikstuksen kappelin sisällä jatkuva puheensorina ja hälinä, vaikka kappelissa vierailijoita nimenomaisesti pyydetään olemaan hiljaa. Visuaalista elämystä tämä pieni närkästys ei kuitenkaan vienyt. Kuviahan Sikstuksen kappelissa ei saa ottaa.

Filosofit seinäfreskossa

Sikstuksen kappelin seinä- ja kattofreskot ovat aikansa ihme ja taiteilijoiden taidonnäyte. Kuvaloiston taakse kätkeytyy kuitenkin monenlaisia tarinoita. Kappelin kattofreskot maalannut Michelangelo esimerkiksi joutui paavin käskystä töihin ”varamiehenä”, kun ykköskiinnitys eli Rafael oli kiinni muissa tehtävissä. Michelangelon motivaatiota ei varmaan ainakaan lisännyt se, että hän ei varsinaisesti edes ollut taidemaalari vaan kuvanveistäjä ja arkkitehti. Ja jokainen voi kuvitella, miltä freskojen maalaaminen kattoon pitkäaikaisena projektina tuntuu. Niinpä kun esimerkiksi paavin sihteeri kritisoi Michelangelon työtä, taiteilija ikuisti tämän valittajan kasvot Viimeinen tuomio -teokseen helvetin tuomariksi.

Museokierroksen jälkeiseen nälkään haettiin helpotusta pizzeriasta, jonka eväiden suoman energian voimalla jaksettiin kävellä Pietarinkirkon aukiolle. Paavilaulajat olivat päässeet kohteeseensa, vaikka itse paavi ei nyt juuri ollutkaan tavoitettavissa.

Paavilaulajat lähellä kohdettaan

Majapaikalle palattua oli huilausaikaa ennen valmistautumista illan ekumeeniseen vesperiin birgittalaissisarten kirkossa. Mukana oli voxilaisten lisäksi myös Helsingin katolinen Cappella Sanctae Mariae -kuoro, joka lauloi vesperin aluksi. Sisaret olivat sijoittaneet Cappella-kuoron laulamaan kirkkosalissa ja vesperin lopuksi laulavan Voxin taas alttarialueen sivussa olevaan syvennykseen. Näin voxilaisten laulu kaikui enkelikuoron tavoin kirkkosaliin, mutta kuorolaiset itse eivät kuulleet omasta laulamisestaan mitään ja olivat siis täysin jälkikäteen kuultujen kommenttien varassa sen suhteen, miten laulu meni. Hyvinhän se kyllä meni, kaikkien kuulemiemme vuolaiden kehujen perusteella. Sekä Cantiga 166 että eteläafrikkalainen iltalaulu Aandgesang huokuivat pyhää rauhaa. Iltavastaanotolla kuorolaiset saivat erikseen kehuja erinomaisesta galician-portugalin lausunnasta keskiaikaisessa Cantiga 166 -teoksessa!

Vesper oli kiintoisa tutustumismatka myös ekumeenisesti toteutettuun hartauselämään. Tilaisuuden avasi salin korkea-arvoisin henkilö, Vatikaanin kardinaali Kurt Koch. Rukouksissa, tekstinluvuissa ja messuteksteissä vuorottelivat piispat ja pastorit eri kirkkokunnista. Mieleenpainuvan opetuspuheen evankeliumitekstin pohjalta piti ortodoksikirkon arkkipiispa Elia. Kirkkokansan laulu oli myös keskeisessä osassa vesperin eri vaiheissa. 

Vesperin avasi kardinaali Koch

Treeniveto birgittalaiskirkossa vesperin jälkeen

Vesperin jälkeisillä ”kirkkokahveilla” eli sisarten järjestämällä vastaanotolla kuorolaiset kutsuttiin syömään ensin. Illanvieton pääohjelmana olikin virvokkeiden nauttimisen ohella  kuorojen esiintyminen: ensin Cappella Sanctae Mariae lauloi suomalaisia kuoroklassikoita ja jatkoi Piae Cantiones -kokoelmasta tutulla Gaudetella. Vox aloitti niin ikään Piae Cantiones -sävelmällä Psallat scholarum concio ja jatkoi sitten kansanmusiikilla. Erityisesti birgittalaissisaret olivat toivoneet esitettäväksi Vot i kaalina dain, jonka muutama heistä oli kuullut Rooma-instituutissa edellisenä iltana, joten sen he myös saivat. Ja yleisö hurrasi. Lauluosuus päätettiin kuorojen yhteiseen Finlandiaan.

Laulua birgittalaissisarten vastaanotolla

Voxilaiset ja Cappella Sanctae Mariae

Illanvieton päättyessä moni vieraista halusi vielä tulla jututtamaan ja kiittämään kuorolaisia, ja yhteiskuvia napattiin niin sisarten kuin ortodoksisen kirkon arkkipiispa Elian kanssa. Voxilaiset hoitivat PR-toiminnan ja edustuksen mallikelpoisesti. Saimme taas kerran olla ylpeitä kansainvälisen suhdetoiminnan huippuosaajista, nuorista suurlähettiläistämme! 

Voxilaiset ja arkkipiispa Elia

Illanvieton jälkeen seurueemme suuntasi vielä lähimpään Gelateriaan nauttimaan parasta italialaista jäätelöä, sen olivat laulajat ansainneet. Täysipainoinen päivä pulkassa ja oli aika siirtyä unille.