Voxilaiset Harry Potter -studiolla. |
”Aina kun Voxi lähtee ulkomaanmatkalle, on aamuyö.”
Lähtö aamuöisestä Jyväskylästä. |
Tätä perinnettä ei ollut syytä muuttaa nytkään. Ehtiäksemme aamulennolle piti bussin startata Agoralta vähän ennen kolmea aamulla. Epäinhimilliseen lähtöaikaan nähden kuoro jaksoi jälleen hämmästyttää saapumalla paikalle ajoissa, laukut valmiina tavaratilaan pakattaviksi ja kaikki tarvittavat dokumentit mukana. Tästä sujuvuudesta kiitos kuuluu myös kotiväelle, joka jaksaa huolehtia kuorolaisensa menemisistä ja ehtimisistä. Kiitos, ilman teitä emme olisi nyt matkalla!
Ensimmäinen etappi Jyväskylästä
Helsinki-Vantaalle oli myös varmuudella matkan hiljaisin. Loppuja unenrippeitä
torkuttiin ja eväitä mutusteltiin aamun alkaessa valjeta sateisena. Kentälle
päästyä alkoivat huoltajien ensimmäiset ”koulutusta vastaavat tehtävät”:
saatella matkaryhmänsä check-inin, turvatarkastusten ja passintarkastusten läpi
oikealle portille. Helppo aloitustehtävä, jota edesauttoivat myös uudistuneet turvajärjestelyt.
Kohti Lontoota! |
Voxin matkoilla järjestäydytään siis matkaryhmiin, joihin tukeudutaan varsinkin isommissa paikoissa kuljettaessa, kokoonnuttaessa ja syötäessä porukalla. Kuorolaisia laskettaessa kenenkään huoltajista ei tarvitse laskea 48:aan, vaan korkeintaan kuuteen tai kahdeksaan, joka on ryhmän pääluku. Ryhmäjaoissa on huomioitu se, että niissä on sekä kokeneita että aloittelevia kuorolaisia. Tärkeä periaate toimintakulttuurissa on myös se, että ryhmäläiset keksivät ryhmälleen nimen ja kirjoittavat sille säännöt.
Tällä
matkalla muuten matkaryhminä toimii seuraavanlaisia porukoita: Tii Taimers,
Kalle RowanBerry Maintenance Crew, Lumiukot, Kuolonsyöjät, Coetus Itenerantum,
Järvisen VauhtiVeikot ja Brother Matthew’s Angels. Osasta voi päätellä ryhmän huoltajan
nimen, osasta jotain muuta... tärkeintä on kuitenkin vahvistaa ryhmän henkeä ja
muodostaa siitä myös turvallinen lähituki jokaiselle kuorolaiselle.
Parin
tunnin lento Lontooseen vilahti ohi hujauksessa, monella univelkaa paikkaillen.
Kuorolaiset astelivat Heathrow’n ihmisvilinään vetreyttämään jalkojaan pitkän
matkarupeaman päätteeksi. Matkaryhmät saatiin kokoon tuloaulassa ja seuraava
rasti olisi tilausbussin tavoittaminen. Mikä ei ollutkaan aivan yksinkertainen
juttu, kun suoraa numeroa kuljettajalle ei matkanjohtajalle ollut bussiyhtiöstä
annettu. Kun numero viimein saatiin ja soitto kuljettajalle, piti vain
suunnistaa oikeaan laituriin. Tähän haasteet eivät kuitenkaan loppuneet, koska bussiyhtiöllä
oli myös täysin eri käsitys 56-henkisen seurueen matkatavaroista kuin minkä
kuvittelimme heille antaneemme.
Kuinka mahduttaa 56 matkustajaa ja matkalaukut bussiin, testi 1.
Ystävällinen kuljettaja kuitenkin teki kaikkensa mahduttaakseen laukut. Myös bussifirmaan soiteltiin siinä toivossa, että saataisiin lisäksi pakettiauto osalle matkalaukuista. Tästä ideasta piti kuitenkin luopua ja palata suunnitelmaan A, pakaten loput matkalaukut bussin takapenkeille (kuljettajan ottaessa riskin sakoista, jos poliisit pysäyttäisivät). Mutta lopulta kuorolaiset istuivat bussissa, joka ajeli Lontoon vihreissä kaupunkimaisemissa kirsikkapuiden kukkiessa. Suuntana oli Westfieldin ostoskeskus, jossa lounastettiin ja saatiin myös shoppailuaikaa.
Ostosreissulta
palatessa saatiin bussiin myös yllätysvieras: Englantiin kotiutunut säveltäjä ja
entinen voxilainen Veera Lummi, jonka käsialaa on kuorolle sävelletty tilausteos
Taivaalla on tilaa, ehti lounastamaan Sannan kanssa ja kävi moikkaamassa
voxilaisia bussissa. Matkan ensimmäinen Over the Rainbow viritettiin
tietenkin Veeralle.
Päivän
pääkohteena oli Warner Bros -yhtiöiden Harry Potter -studio Leavesdenissa. Elokuvien
kuvauspaikat kätkeytyivät massiivisten seinien sisään, mutta ennen taikamaisemiin
sukeltamista voxilaiset nostattivat tunnelmia sisäänkäynnillä Kaksi kättä
hississä -kappaleen tahdissa. Riehakkaat sävelet tarttuivat talon työntekijöihin
ja portille saapuviin vierailijaryhmiinkin, eli voidaan sanoa Voxin toimineen
ansiokkaasti sisäänheittäjänä. Kuorolaisten saapuessa studion kierrokselle yksi
jos toinenkin työntekijä myhäili tyytyväisenä ja toivotti kuorolaisille ”good
luck for the competition!”
"Feel-feel-feel-your body..." |
Harry Potter -kirjoja ja elokuvia lukeneet muistavat silmälasipäisen Harryn, punatukkaisen Ron Weasleyn ja nokkelan Hermionen. Nämä hahmot toivottivat vieraat tervetulleiksi elokuvien kuvauspaikoille ja tutustumaan rekvisiittaan sekä lavasteisiin, joiden loihtimiseksi tuotantotiimi oli aikoinaan tehnyt valtavan työn. Suu loksahti useamman kerran auki studiokierroksen viedessä aina uusiin kohteisiin, kuten Tylypahkan saliin, Kiellettyyn metsään tai Hogwarts Express -junaan. Koko Potter-saaga on toki läpeensä tuotteistettu ja kaupallistettu, mutta silti se muistutti luovuuden, mielikuvituksen ja yllätyksellisyyden merkityksestä rationaalisessa ja ennalta arvattavassa maailmassa.
Tylypahkan komea miniatyyri. |
Potter-studiokierroksen jälkeen edessä oli vielä kahden tunnin ajomatka auringon laskiessa Emmerdale-maisemissa Stratford-upon-Avoniin, jossa Voxia odotti pitkän matkapäivän päätteeksi majoitus YHA-hostellissa. Pikainen evästäydennys matkan varrelta ja perille päästyä pikainen jakautuminen majoitushuoneisiin. Tänä yönä uni todennäköisesti tulee helposti ja pian. Matkustuspäivän jälkeen huomenna päästään laulamisen kanssa tositoimiin.
Hyvää
yötä, good night!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti