Kolmas päivä: Elävää kuorokulttuuria maailmanperintökohteessa

Aamu lähti aiempaa leppoisammissa merkeissä käyntiin myös ”KPC”-hotellissa, kun aamiaisvuoro saatiin fiksattua vähän myöhemmäksi. Liikkeelle lähtökin metromatkoineen sujui sen verran jouhevasti, että saatettiin puhua jo rutinoitumisesta kolmannen päivän kokemuksella. Eräänlainen Päiväni murmelina -kokemus on muodostumassa...

Hotelli A eli "KPC-hotelli"

Hotelli B eli "Mäntsälä"

Voxin valmistautuessa vasta lähtöön kuoronjohtaja-Sanna valmistautui kymmenen minuutin presentaatioon Saksan Lions Clubin valtakunnallisessa konferenssissa, joka järjestettiin Hannover Congress Centrumissa. Tilaisuudessa oli puheenvuoroja ja performansseja eri taiteen ja kulttuurin alojen toimijoilta, ja Sanna oli pyydetty tuomaan kuoronjohtajan näkökulma. Arvatenkin Lions Club toimii tälle kuorofestivaalille merkittävänä rahoittajana ja on osaltaan mahdollistanut myös yhdeksän kuoron matkustamisen Hannoveriin. Niinpä Sannan presentaation tehtävä oli avata rahoittajille sitä, miten kuorolaulu yhteisöllisenä taideharrastuksena avaa nuorten elämässä ovia ja rakentaa kansojen välille rauhaa ja ystävyyttä. Ymmärtääkseni puhe oli Sannalle tyypilliseen tapaan lähes profeetallinen ja sen tuloksena ihmiset ”ensin nauroivat, sitten itkivät”. Tavoite: saavutettu.

Päivän laulullisen ohjelman käynnisti jälleen säveltäjä Will Todd, paikkana Markuskirche ja kaverikuorona Little Singers of Armenia. Huoltajien palaveerauksen aiheena sillä välin oli päivän kuljetuslogistiikka, koska päivän pääkonsertti olisi lähes tunnin matkan päässä Hildesheimissa, jonne festivaaliorganisaatio oli järjestänyt bussikuljetuksen. Kuljetus voisi kuitenkin lähteä vain yhdestä paikasta ja palata vain yhteen paikkaan, joten sommittelimme ratkaisuksi sen, että bussi hakisi kuoron ”KPC”-hotellilta ja toisi takaisin illanviettopaikkaan. Maxin puhelinlinja bussikuskille kävi kuumana, ja asia järjestyi.

Armenialaiset ja Voxi Markuskirchen pihalla

Aamutreenin jälkeen voxilaiset ja armenialaiset laittoivat Markuskirchen pihalle ringin, jossa opeteltiin ensin armenialaista laulua ja sen jälkeen perinteinen Voxin ponileikki. Myös letitystalkoot olivat käynnistyneet ja jatkuivat kirkon pihalla. Kansallispukukonserttiin pitkät hiukset perinteisesti letitetään, ja tämän järjestämiseksi kuoron letitysekspertit laittavat kavereidensa hiuksia vakaalla ammattitaidolla. Niin nytkin. 

Letitysmestarit töissä

Lounaspaikkaan lähdettiin tällä kertaa metrolla, jotta samalla tutustuttaisiin illanviettopaikkaan. Matka kannatti, koska perillä oli tarjolla lämmin ruoka salaatteineen ja samalla jaettiin myös kuorolaisille eväät konserttia varten. Paluumatkalla hotelleille alettiin jo orientoitua konserttia varten ja varmistella, että kaikilla oli kansallispuvut pakattuina. Konserttitunnelma alkoi kihelmöidä ilmassa.

Matka Hildesheimiin sujui bussilla yllättävän nopeasti. Kuoron Instagramiin mainioita stooreja tehneet voxilaiset kuvasivat matkalla videolle huoltajien pikahaastatteluja, joita lienee nähtävissä jollakin kanavalla jossain vaiheessa (tietäjät tietää, jos tietää :-). Perillä Hildesheimissa pääsimme kävelemään konserttipaikalle St. Michaelis Kirchelle idyllisissä maisemissa, ja kun lopulta päästiin kohteeseen, piti hetki vain ihastella upeaa kirkkoa ja sen ympäristöä. Tämä 1000-vuotias kaunokainen oli Unescon maailmanperintökohde, eikä syyttä. Jo pihalla käyskentely tuntui virittelevän satojen vuosien takaiseen luostaritunnelmaan, mutta enemmän oli tulossa, kun kirkon ystävällinen kanttori tutustutti meidät itse kirkkoon konserttipaikkana.

St. Michaelis Kirche Hildesheimissa

St. Michaelis Kirche "etupuolelta" kuvattuna

Kurkkaus ylimmältä parvekkeelta

Pitkän historiansa aikana St. Michaelis Kirche on toiminut innoittajana sellaisille säveltäjille kuin Telemann ja Monteverdi. Ja monille muille, jotka olivat olleet siellä ennen meitä. Kirkon ympärillä toimii myös vireä musiikkiyhteisö, joka esittää kirkossa säännöllisesti Bachin ja muiden kirkkomusiikkimestareiden suurteoksia. Aika pian kävi selväksi, että näin täydellisessä akustisessa tilassa esiintyminen olisi Voxille äärimmäisen harvinainen mahdollisuus ja sellaisena erittäin arvokas.

Ilta-auringon vielä hyväillessä kirkon seinustaa ja puutarhaa voxilaiset alkoivat sonnustautua kansallispukuihin, jotka ”rautaneitojen” armeija oli pukuvastaavan johdolla silittänyt valmiiksi. Kiitos Jaana, Pirkko, Ailamari ja Päivi – puvut olivat valmiina jälleen tekemään säväyttävän vaikutuksen yhteen konserttiyleisöön. Vielä keskittymispiiri ja muutamat kuvat kirkon pihalla, ja konsertti oli valmis alkamaan.

Keskittymispiiri auringonlaskussa

Viestinnällinen työpanokseni kohdistui tällä kertaa live-videolähetyksen hoitamiseen, joten konsertin kuvia ja videoita ei paraatipaikoilta saatu. Liveyhteyden päässä koti-Suomessa oli kuitenkin 60-70 uskollista katsojaa ja kuulijaa, joille onneksi välittyi konsertin vangitseva tunnelma äänineen kaikkineen. Konsertin avasi Eric Tuanin Crossings-osien ja Sanna Salmisen About People and Loneliness -teoksen kokonaisuus, joka piti otteessaan, herkisti tunteet pintaan ja avasi kuoron ja yleisön välille yhteyden. Yleisö kuunteli hiiskumatta vielä Kaksi kättä hississä, jonka jälkeen alkoivat aplodit raikua, eikä niistä meinannut tulla loppua, vaikka konsertti oli vielä jatkumassa. 

Suomalaiset kansanmusiikkivaikutteiset kappaleet menivät voxilaisten vankalla osaamisella ja rouhealla otteella varmasti kuulijoiden luihin ja ytimiin asti, ja taas taputettiin. Voxilaisten lauluyhtyeen esittämä suloinen Ikävä omia maita, jonka on harjoituttanut ”apukoreografimme” Hilda Ivars, soi herkästi ja heleästi täyttäen valtavan tilan, vaikka laulajia olikin lavalla vain kymmenen. Sitten olikin aika päästää taas Pato aukeamaan. Konsertin päätti Seal Lullaby, joka ei ainakaan vähentänyt Padon aikana auenneita kyynelvirtoja. Yleisö vaati encorea, ja sellaisena laulettiin tietenkin perinteinen kiitoslaulumme Over the Rainbow. 

Ilta oli jo pimennyt, kun kansallispuvuista siviileihin vaihtaneet voxilaiset kävelivät takaisin bussiin, joka kuljetti porukan festivaalin järjestämään illanviettoon Hangar 5:een, paikkaan jossa oli päivällä syöty lounas. Nyt tarjolla oli grilliherkkuja, jotka otettiin ilolla vastaan. Muuten illanvieton viihdepuoleen ei riittänyt kovinkaan monella enää virtaa, ja viimeisten laululeikkien jälkeen koottiin porukka yhteen ja suunnattiin metrolla kohti hotelleja ja odotettua lepoa ja yöunta.