7. toukokuuta 2016

Kaupunkikierrosta ja valmistautumista konserttiin

Voxilaiset näyttivät tänään heti aamusta taitonsa ripeässä liikkumisessa julkisilla kulkuneuvoilla. Päivän ensimmäiseen kohteeseen eli Grazin laitamilla sijaitsevaan Eggenbergin linnaan kuljettiin nimittäin raitiovaunuilla, jotka ovat Grazissa erittäin käteviä käyttää. Ja kätevästi liikkui myös viisikymmenpäinen kuorolaisporukkamme, eikä kukaan jäänyt matkasta edes nopeassa vaihdossa kaupunkikeskustassa.

Voxi Eggenbergin planeettasalissa 

Eggenbergin linna rakennettiin 1600-luvulla keisarillisten vieraiden majoituspaikaksi tai eräänlaiseksi ”kesämökiksi”, ja se on Grazin vanhan keskustan ohella Unescon maailmanperintökohde. Linnan salien maalaukset ja koristeet olivat barokki- ja rokokooajalta. Keskeisin sali oli niin kutsuttu Planeettahuone, jonka maalauksiin oli muun muassa ikuistettu planeetoille nimensä antaneet jumalat. Ja tarvinneeko edes mainita, että salin akustiikka on upea. Jopa niin upea, että salissa saa esittää elävää musiikkia vain viisi kertaa vuodessa. Kun linnan oppaat kuitenkin kuulivat, että paikalla on maineikas lapsikuoro, he antoivat Voxille luvan laulaa salissa. Kuoro yltyikin korvia hyväilevään esitykseen kappaleesta Nunc dimittis.

Linkki videoon

Linnan jälkeen kuorolaiset saivat kaivattua shoppailuaikaa Grazin keskustassa. Osa ryhmittyi keskenään ja osa ”shoppailuoppaiksi” tulleiden isäntäkuorolaisten kanssa. Tehokkaan ostoskierroksen jälkeen keräännyttiin jälleen yhtä tehokkaalla toiminnalla raitiovaunuun, joka vei voxilaiset HIB-Liebenaun koululle harjoituksiin. Tätä kirjoittaessa kuoro hioo kappaleita vielä Sannan johdolla. Sen jälkeen vuorossa on siirtyminen varsinaiseen konserttipaikkaan, joka on minoriittiluostarin yhteydessä sijaitseva Minoritensaal. Konsertissa saadaan kuulla Voxin ohjelmiston ohella isäntäkuoromme HIB.art.chorin sekä ”poikakuoro” Green Guysin esityksiä.

Mainos illan konsertista koulun seinällä.

Konsertti tullee kestämään myöhään iltaan, joten voi olla että blogipäivitys konsertista kuvineen tulee vasta huomisen puolella.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti