19. heinäkuuta 2015

Juhlahumua

Jännittävä päivä ja sitä myöten kymmenennet Golden Gate Choir festivaalit on saatu päätökseen. Viikko oli Voxilaisille huikea niin kokemuksen, kuin kilpailumenestyksen kannalta.

Festivaaliviikon aikana järjestettävä kilpailu on Yhdysvaltojen suurin nuorisokuorokilpailu ja siihen osallistui 21 valintaprosessin läpäissyttä kuoroa eri puolilta maailmaa. 
Viikon aikana lavalla nähtiin muun muassa huikaisevan hienoja ammattikoreografioin varustettuja esityksiä New Yorkista, Indonesian valtion tukema edustuslapsikuoro Jakartasta, värikäs kiinalaiskuoro Huangzhousta sekä taidokas itävaltalaiskuoro Grazista. 

Tuomareina kilpailussa toimivat kuoromusiikin huippuasiantuntijat Maria Guinand (Venezuela), Aarne Saluveer (Viro), Elisa Bradley (Kanada), Judit Hartyanyi (Unkari) ja Jacqueline Hairston (USA). 

Monipuolisesta ohjelmistostaan kehuja saanut Vox Aurea osallistui kaikkiin kilpailukategorioihin ja ylsi suorituksissa parhaimpaansa. Tuomaristo palkitsi Vox Aurean ensimmäisellä palkinnolla historiallisessa ja kansanmusiikkisarjassa, toisella palkinnolla nykymusiikkisarjassa ja kolmannella palkinnolla gospel- ja spirituaalisarjassa. Lisäksi kuoron tulkinta Pekka Kostiaisen sävellyksestä Revontulet sai merkittävän nykymusiikkiteoksen erityismaininnan.

Tänään ilta huipentui päätöskonserttiin, jossa kuultiin sarjojen parhaat ja muita tuomariston valitsemia mielenkiintoisia esityksiä. Vox Aurea sai kunnian esittää historimusiikkisarjassa kuullun Mariam Matrem (Llibre Vermell de Montserrat) ja kansanmusiikkisarjassa kuullun Aalloilla (Tellu Turkka).

Päätöskonsertin jälkeen Voxit jäivät popittamaan festaridiscoon. Aamulla heipattelemme ihanat isäntäperheet ja jatkamme matkaa ensin Anchor Bayhin ja sitten Los Angelesiin.

Näihin kuviin, näihin tunnelmiin! 
Mahtava fiilis!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti