17. heinäkuuta 2015

San Francisco Bay Cruise

Torstaina festivaalikuoron harjoitusten jälkeen koko festivaaliväki kokoontui Scottich Rite Centerin eteen kuororyhmittäin. Jokaiselle kuorolle oli nimetty paikallinen opas, joka lähti kävellen johdattamaan omaa kuoroaan kohti Oaklandin satamaa. Satamassa nautittiin picknic lounas isäntäperheiltä saaduista lunch boxeista. Bay Cruisea varten oli varattu kaksi laivaa, joihin jakauduttiin organisaation tekemän suunnitelman mukaan. Laivassamme oli sisäkannet kahdessa kerroksessa ja ulkotiloja (seisomapaikkoja) laivan sivuilla ja edessä.

Lähdön hetkellä saimme ihmetellä suuren sataman konttipaljoutta ja sen väriloistoa. Aikuisväellä ihmettelimme, millä logiikalla laivat saadaan lastattua niin, että purku onnistuu niin kuin oli suunniteltu ja kuinka kauan suuren rahtilaivat lastaaminen ylipäätään kestää.

Pian satama-altaasta päästiin avoimille vesille ja edessä siinsi Bay Bridge ja sen takana sumussa Golden Gate. San Franciscon pilvenpiirtäjät näkyivät mereltä päin sillan takana ja kaupungin kukkulamaisuus avautui silmiemme eteen aivan toisella tavalla kuin kaupungin katuja kulkiessamme. Laiva lipui ali Bay Bridgen ja suuntasi kohti Alcatrazin vankilasaarta. Käännyimme Alcatrazin edessä ja suuntasimme takaisin Oaklandin satamaan.


Laivan kannella oli todella tuulista. Laulajat huolehtivat hyvin lämpimästä pukeutumisesta ja varjelivat kallisarvoista ääntään kisavetojen aattona. Lähes jokainen uskaltautui kuitenkin kurkistamaan San Franciscoa myös laivan kannelta käsin. Välillä sisätiloissa popitettiin mm. Kasimirin ja Robinin tahtiin suomalais-amerikkalaisena yhteistyönä. Nuorten verkostoitumista keskenään on hienoa seurata; näitä ystävyyssuhteita tullaan varmasti pitämään yllä jatkossakin!

Tänään täällä vuorossa kisavedot kahdessa sarjassa. Peukut pystyyn!




















Ei kommentteja:

Lähetä kommentti