6. heinäkuuta 2015

Picnicillä

Lauantai-iltana Kalifornian kiertueelle lähtevät voxaurealaiset, matkalle lähtevät huoltajat ja vanhemmat tapasivat toisiaan picnicin merkeissä. Pitkän kuoroharjoituspäivän jälkeen nälkä oli kamala, mutta onneksi terveelliseksi rajattu nyyttäripöytä notkui monenlaista syötävää. Herkuttelun lisäksi tutustuttiin omiin matkaryhmiin ja mietittiin reissulle sääntöjä, joita noudattamalla homma toimii tilanteessa kuin tilanteessa. Jokainen ryhmä oli listannut porukalla tärkeitä asioita, jotka sitten esiteltiin muille. Yhteisiksi teemoiksi nousivat riittävä uni ja ruoka, kauniit käytöstavat omassa porukassa ja isäntäperheissä, kavereista huolehtiminen ja parhaansa yrittäminen kaikissa tilanteissa. Ehkä hiukan yllättävääkin oli se, että kaikki ryhmät olivat muistaneet mainita myös sen, että edustamme reissulla kaiken aikaa itsemme lisäksi koko kuoroa, Jyväskylää ja Suomea. Illan aikana tuli ihanasti näkyviin myös se, miten kuorolaisista kasvaa perhe, jossa isommat ja kokeneemmat toimivat mallina pienemmille. Hiljainen tieto, perinteet, huumori, musiikki, mitä näitä nyt onkaan – kaikki nämä siirtyvät kuorosukupolvelta toiselle. Kalifornian kiertueen jälkeen kuoron keski-ikä laskee taas selvästi, kun iso joukko lukiolaisia lopettaa kuorouransa ja uudet pienet hyppäävät kuoron kelkkaan. Keskikokoisista tulee isoja, pienistä keskikokoisia ja uudet pienet ovat täynnä ihmetystä. Näin tämä kiertokulku etenee…







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti