7. heinäkuuta 2015

Vox keskellä Jyväskylän kesää


Tällä viikolla Jyväskylän kulttuurielämässä tapahtuu taas jokakesäinen hyökyaalto, kun samaan aikaan kaupungissa vietetään sekä perinteistä Jyväskylän Kesää monipuolisine kulttuurikattauksineen että Suomipop Festivaalia, joka sekin on jo onnistuneesti juurruttanut itsensä kaupungin maaperään. Kulttuuria äärestä laitaan kuluttavan kansalaisen kannalta on ehkä hitusen harmi, että kaikki hyvä tapahtuu yhden viikon aikana – ihanampaa olisi, jos hyvää festarimeininkiä riittäisi useammalle viikolle.
Tänä kesänä joukkoon pitää mahduttaa myös Vox Aurean Kalifornian kiertueen lähtökonsertti, joka on Taulumäen kirkossa torstaina 9.7 klo 14. Konsertin aikana voxilaiset näyttävät kotiyleisölleen, millaisilla eväillä he ovat maailmalle lähdössä. Konsertissa on myös loistava tilaisuus nauttia silmäkarkkia, sillä kuoro nousee lavalle kansallispuvuissa. Konsertti kestää noin tunnin. Ennen lähtökonserttiaan Vox Aurea kantaa kortensa kekoon myös Jyväskylän Kesän ilmaisohjelman osalta, kun se esittää pienet maistiaiset matkaohjelmistonsa vauhdikkaammasta päästä Jyväskeskuksessa. Tätä vetoa kannattaa tulla kuulemaan, sillä ensimmäisen adventin Hoosianna-flash mob osoitti, että Jyväskeskuksessa on todella erinomainen lauluakustiikka. Näitä erinomaisen lauluakustiikan paikkoja ei ole Jyväskylässä liiemmin tarjolla. Kaipuu omaa konserttitaloa kohtaan on kova joka kerta, kun kuorolle – Vox Aurealle tai saman kuoroperheen pienempien laulajien kuoroille KolmeKuutosille, NollaKakkosille tai Jyväskylän poikakuorolle – etsitään hyvää konserttipaikkaa. Onneksi meillä on kirkot ja toimiva yhteistyö Jyväskylän seurakunnan kanssa. Ja onneksi meillä on Sepän lukion juhlasali. Ja kuka tietää, ehkä tämä isku kauppakeskukseen tuottaa jonkun ihan uudenlaisen mallin tehdä konsertteja.
Toivon näkeväni kuorolle supertärkeän vakiofanijoukon lisäksi tämän viikon konsertissa ainakin muutaman uhkarohkean ensikertalaisen. Hurraan heille jo etukäteen. Vielä iloisemmaksi tulen, jos he näyttävät poistuvan keikalta iloisesti yllättyneinä. Nyt siihen olisi suorastaan loistava mahdollisuus!
Riina Niutanen

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti