17. huhtikuuta 2022

Päivä ennen Torinoon lähtöä

Uskottava se on, kun se oikeasti tapahtuu: Voxi on lähdössä matkaan! Tiistaiaamuna 19.4.2022 kuoro pakkautuu bussiin ja sitten lentokoneeseen suuntanaan Italian Torino. Niinpä kaivetaan naftaliinista myös vanha kunnon Voxin matkassa -blogi. Sosiaalisessa mediassa matkakuulumisiamme voitte seurata tuttuun tapaan myös Facebookista ja Instagramista.

Kun edellisestä ulkomaanmatkasta on vierähtänyt kolme vuotta ja väliin mahtuu koronan kurittamia aikoja ja peruuntuneita tai siirtyneitä suunnitelmia, on tämä nyt käsillä oleva lähtö jotakin aivan erityistä. On pitänyt tehdä suunnitelmat ja varasuunnitelmat ja orientoitua matkaan uusilla haasteilla koronapasseineen ja matkustusrajoitusten tulkintoineen. On pitänyt hahmottaa kuoromatkailun perusperiaatteet uudelleen.

Toisaalta Vox Aureaa ei ole tarvinnut keksiä uudelleen: se on edelleen se upea ja energiaa pursuava joukko, joka tuottaa meille Kultaista Ääntä taiteellisen johtajansa ja äänenmuodostajansa ohjaamana. Olosuhteiden vaihdellessa ja suunnitelmien eläessä on kuoro jatkanut harjoittelua, konsertointia ja yhteydenpitoa ulkomaailmaan luovin keinoin. 


Voxilaiset Kiponniemen leiritunnelmissa toukokuussa 2021. (Kuva: Meritta Pyykkönen)

Poikkeusaika ja etäyhteydet ovat tuoneet kuoromatkailuun hauskan lisän: mahdollisuuden tutustua ulkomaisiin kuorokavereihin Zoom-tapaamisissa jo ennen matkaa. Torinon isäntäkuoromme Piccoli Cantori di Torinon kanssa voxilaiset ovat päässeet siis vaihtamaan kuulumisia ja opettamaan toisilleen italian- ja suomenkielisten laulujen sanojen lausuntaa etätapaamisissa. Nyt ollaan kuitenkin jo siinä vaiheessa yhteydenpitoa, että kuorot kohtaavat aivan pian reaalimaailmassa. Jo reilun vuorokauden päästä!

Käy katsomassa Piccoli Cantori di Torinon nettisivuja

Tähän vaiheeseen asti pääsemiseksi on toki vaadittu valtaisa määrä valmistelua. Kuoronjohtaja Sanna Salminen on vastannut yhteistyön valmistelusta ja edistämisestä Torinon ystävyyskuoron kanssa osana laajempaa eurooppalaisten kuorojen yhteistyöprojektia. Kuoro on työstänyt konserttiohjelmistoa Sannan johdolla ja soundia on hionut äänenmuodostaja Salla Lehtomäki. Matkan käytännön järjestelyjä varten koottu huoltajatiimi tekee parhaansa taatakseen kuoron laulajien ruoka- ja vaatehuollon ja turvallisuuden. Niin, ja huoltajatiimissä blogistina teitä viihdyttää kuoron tiedottaja Veli-Matti Salminen. 

Joten eiköhän lähdetä taas Voxin matkaan! 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti