Loppujuhlasta punapuumetsiin

 

Golden Gate -festivaalin päätös oli juuri niin massiivinen tapahtuma kuin saattoi odottaakin. Disney-palatsia muistuttavalla LDS Interstake Centerillä järjestetyssä loppukonsertissa esiintyivät festivaalin kaikkien kilpailujen voittajakuorot, solistikilpailun voittajat sekä lapsi- ja nuorisokuoroista kootut massakuorot. Päivän harjoitukset kestivät sen verran, että niiden aikana ehti myös kirjoittaa edellisen päivän blogia ja lueskella läpi kilpailun tuomareiden antamia kirjallisia palautteita. Niiden perusteella Voxi oli vakuuttanut kuulijansa taiteellisella tasollaan ja puhtaudella, vahvalla tulkinnalla ja hyvin koordinoidulla koreografialla joka tuki laulua, sekä tietenkin kyvyllään koskettaa yleisöä. Tuomareiden antamat pisteet olivat myös keskenään hyvin samansuuntaisia eikä hajontaa juuri ollut.

Ykkössijoitukset nykymusiikista ja gospelista

Kakkossijoitukset kansanmusiikista ja historiallisesta musiikista

Ennen loppukonsertin alkua oli aika pukea kansallispuvut päälle viimeisen kerran festivaalin merkeissä ja rientää sen jälkeen kuvaussessioon Suvin ja Hildan tiedustelemalle näköalapaikalle. Some-kanavilla ja muussa viestinnässä näette myöhemmin sen session lopputuloksia, postauksen alussa kuitenkin yksi näyte siitä.

Päätöskonsertti alkoi monilla tervehdys- ja kiitospuheilla, joissa nostettiin festivaalin järjestäjien ja rahoittajien työpanosta ja kiitettiin kaikkia osallistuneita kuoroja yhteisen elämyksen mahdollistamisesta. Festivaalin päärahoittaja ja kuorojen ystävä James Bell kiteytti ajatuksensa kuorolaisista hyvin:”Choir people are good people.”

Kahden kilpailusarjan voittajana Vox Aurea esitti nykymusiikista Olli Moilasen I never saw… -teoksen ja gospel-sarjasta teoksen Stand up. Kuorokilpailun voittajien palkintoplakaatit jaettiin kunkin kuoron esityksen jälkeen, ja niin myös Voxi sai oman palkintonsa, jonka Sanna vastaanotti. 

Loppukonsertti päättyi massakuorojen kappaleisiin, joita ne olivat pitkin viikkoa harjoitelleet. Echoes of Eureka -oopperasta lohkaistu Why should I leave? sai uudenlaisen tulkinnan massakuorototeutuksessa, jonka koreografian Daniel oli muokannut isolle kokoonpanolle sopivaksi. Satojen kuorolaisten värikäs ihmismeri täytti lavan ja kaikkia yhdisti yksi asia, rakkaus kuorolauluun. Näissä merkeissä oli hyvä päättää kolmastoista Golden Gate -festivaali. Väsymyksestä huolimatta suurin osa kuorolaisista jatkoi konsertin jälkeen vielä heille järjestettyihin loppubileisiin. Pitkään ei kuitenkaan näissä juhlissa enää riekuttu, sillä kaikilla oli edessä pakkaaminen ja aikainen lähtö seuraavana aamuna.

Somewhere ovet the Rainbow host-perheille

Aamukymmeneltä sunnuntaina voxilaiset kerääntyivät samalle Rockridgen metroasemalle, jossa Piedmontin isännät olivat meidät viikko sitten vastaanottaneet. Nyt tunnelma oli haikea ja silmissä oli kyyneleitä. Oli aika sanoa jäähyväiset ja pakata tavarat bussiin. Sitä ennen tietenkin lähtölaulu Somewhere over the Rainbow isännille. See you next time!

Sunnuntaipäivän pääohjelmana oli roadtrip kohti pohjoista Kaliforniaa ja Eurekaa. Bussi kuljetti kuoron ja suurimman osan huoltajista, kun taas allekirjoittanut ja loput huoltajista sekä Piedmontin kuoron johtaja Eric Tuan matkustivat vuokraamallamme mini-vanilla. Tiedossa olisi moottoritie-elämää ja vaihtuvia maisemia viinitarhoista vuorenrinteisiin ja edelleen punapuumetsiin.

Enää 224 mailia Eurekaan!

Matka kului maisemien ihailun ja kuorofestivaalin kokemusten kertaamisen ohella Kalifornian historian ja maantieteen parissa, josta Eric tiesi yhtä ja toista. Taustatöinä varsinkin maahanmuuttajayhteisöjä koskeviin sävellyksiinsä hän oli selvittänyt todella paljon alueen asuttamisen ja yhteiskunnallisen kehityksen historiaa. Ilmeistä oli myös se, että kamppailu vedestä ja sen riittävyydestä luonnehti osavaltion nykytilaa ja tulevaisuutta.

Moottoritie kulki vuoron perään ylös ja alas vuoristoa, ja punapuumaisemat alkoivat pikkuhiljaa lisääntyä. Mini-vanin porukka teki pienen pysähdyksen puistossa, jossa ainakin pienellä autolla saattoi ajaa punapuun runkoon kaiverretun aukon läpi. Meidän automme ei siitä kuitenkaan mahtunut edes peilit sisään käännettyinä, joten tyydyimme turistikuviin. Founder’s Groven luontopolulla koko kuoro pääsi myös testaamaan, kuinka monta voxilaista tarvitaan muodostamaan ketju suurimman punapuun rungon ympäri.

Founder's Groven luontopolulla

Viimeisen vuoristonousun jälkeen alkoi laskeutuminen valtameren rantaan kohti Humboldt Bayn aluetta, ja sää muuttui silmänräpäyksessä sumuiseksi ja viileäksi. Kohteemme Eureka oli jo lähellä. Ajotaukojen ja punapuukävelyiden jälkeen matkamme aikataulu oli hieman venynyt, mutta isäntämme Christ Episcopal Church of Eurekalla olivat tietoisia tästä ja ottivat meidät sydämellisesti vastaan kauniissa kirkossaan. Isäntien pyynnöstä voxilaiset lauloivat heille Finlandia-hymnin.

Voxilaiset löysivät isäntäperheensä ja alkoi päivän viimeinen etappi eli matka uusiin koteihin. Seurakunnan väelle kansainvälisten kuorojen isännöinti ei ole aivan arkipäivää, mutta he olivat tehneet kaikkensa, jotta vieraat viihtyisivät. Ilmapiiri kirkolla oli sydämellinen ja lämmin, ja kaikesta näki että suomalaisen kuoron isännöinti on kunnia-asia pienessä Eurekassa. 

Omaan majapaikkaamme Arcataan ajelimme peltojen ja hevostallien ohi idylliselle kotikadulle, jollaisia näkee amerikkalaisissa tv-sarjoissa. Nyt oli aika hengähtää matkapäivän jälkeen ja valmistautua ensimmäiseen päivään Eurekassa.