 |
| Keskittymispiirissä |
Neljännen festivaalipäivän kohdalla voidaan puhua jo eräänlaisesta Päiväni murmelina -ilmiöstä, kun kuorolaiset tsekataan sisään, aloitetaan aamuharjoitukset ja otetaan kansallispuvut silitykseen. Konsepti on hioutunut päivien aikana varsin toimivaksi ja paikat tulleet tutuiksi, joten onkin jo korkea aika, että huominen menee erilaisilla rutiineilla. Tänään torstaina kuitenkin oli Voxin ajettava isolla vaihteella: ohjelmassa oli kaksi kisasuoritusta sekä siirtymiä ja harjoituksia.
Valmistautuminen nykymusiikin kilpailuun alkoi kansallispukujen vaihdolla ja harjoituksilla vaihtelevissa paikoissa, kuten green roomissa, kirkon takapihalla ja itse konserttipaikalla. Lavaharjoitukseen toi lisähaastetta se, että kuorolle varatun viidentoista minuutin aikarajan sisällä piti ehtiä tarkistaa kahden eri kilpailusarjan laulut ja lisäksi viritellä bändin soittimet paikoilleen. Tasaisen varmasti edeten voxilaiset kuitenkin hoitivat homman ja olivat lopulta kirkon ovella keskittymispiirissä kymmenen minuuttia ennen kisavedon alkua. Sanna nauratti kuorolaisia ja huolehti siitä, että kisajännitys ei saisi kenestäkään yliotetta.
 |
| Hetki ennen h-hetkeä |
Nykymusiikin kilpailuun asteli värikäs ja valloittava Voxi, jonka saamista suosionosoituksista saattoi päätellä, että kuorolla oli jo valmiiksi melkoinen fanijoukko. Voxin kilpailuesitys alkoi Olli Moilasen sävellyksellä Shakespeare-tekstiin. I never saw… on moniulotteinen ja musiikillisesti erittäin vaativa teos. Danielin luomat koreografiat toivat esitykseen mukaan mystistä pohdiskelua.
Shakespearesta Voxi jatkoi suoraan Sanna Salmisen neliosaiseen sarjaan About People and Loneliness, josta on kasvanut voxilaisten käsittelyssä riipaiseva, koskettava, vähän hulvaton ja lopulta meditatiivinen teos. Kuoron herkkyys ja taito pitää intensiteetti yllä koko teoksen ajan tunnetilasta toiseen jaksoivat jälleen hämmästyttää. Voisin väittää, että lavalla nähtiin Voxin paras veto näistä teoksista ehkä koskaan.
 |
| Would you be my friend? |
Kovin pitkää leijuntaa onnistuneen nykymusiikin kisan jälkeen ei kuitenkaan harrastettu. Oli aika vaihtaa vaatteet kansallispuvuista kokomustiin ja lämmitellä gospel/spirituaalisarjan kappaleita. Huoltajien logistiikkaharjoituksena oli myös toisessa kappaleessa käytettävien soitinten roudaus ja asettelu lavalle ennen Voxin saapumista. Tämä onnistui festivaalin henkilökunnan ystävällisellä avustuksella, ja keskittymispiiriin kirkon sivuovelle päästiin juuri sopivasti ajoissa. Pieni tuulenvire helpotti iltapäivän auringon porottaessa melko kuumasti.
Spirituaalisarjan kilpailua pääsin itse seuraamaan konserttihuoltajana, mikä tarkoitti muun muassa sitä, että kuvaamisen sijaan saatoin keskittyä tarkkailemaan kuorolaisia. Eturivipaikan ansiosta saatoin havaita myös kuorolaisten ilmeet ja valtavan ilmaisuvoiman, joka heistä huokui. Tässä kilpailusarjassa esitysaikaa oli 12 minuuttia, joten Voxin kontribuutio oli kahden kappaleen mittainen. Harriet-elokuvasta tuttu lopputunnari Stand up kajahti kaikkien sorrettujen kansojen anthemina, ja mustiin pukeutuneet voxilaiset elivät sen sanomaa joka solulla.
 |
| House band valmiina vetoon |
Toisena kappaleena gospel/spirituaalisarjassa Voxilla oli svengaava Can’t Carry These Burdens Alone, jossa kuorolaisten bändi päästettiin irti. Jo nykymusiikkisarjan I Feel So Good -revittelyssä pianon ääressä kunnostautunut Verneri sai seurakseen Helmiinan viuluun, Ailen bassoon ja Aivin rumpuun, ja hitti oli valmis. Voxilaisten heittäytyminen ja lavalla liikkuminen oli ihailtavan rentoa. Kuorolaisista aisti myös sen, että tämä on festivaalin viimeinen kisasuoritus, ja kaikki loput energiat annettiin lavalle. Yleisön aplodit olivat vähintäänkin myrskyisät viimeisen soinnun kajahtaessa.
Niin hauskaa kuin kuoron kanssa kisaaminen onkin, monien kone kävi jo ylikierroksilla ja ajatus vetäytymisestä koteihin huilaamaan tuntui erittäin tervetulleelta intensiivisen päivän päätteeksi. Isäntämme kuljetti meidät kotimatkallamme vielä kukkuloiden kautta voidaksemme ihailla San Franciscon silhuettia. Sitten suunnattiin kohti illallista.
 |
| Kotimatkan varrelta |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti