Toinen kilpailupäivä: roudausta, pukujen vaihtoa ja huippusuorituksia

Keskittymispiirissä

Neljännen festivaalipäivän kohdalla voidaan puhua jo eräänlaisesta Päiväni murmelina -ilmiöstä, kun kuorolaiset tsekataan sisään, aloitetaan aamuharjoitukset ja otetaan kansallispuvut silitykseen. Konsepti on hioutunut päivien aikana varsin toimivaksi ja paikat tulleet tutuiksi, joten onkin jo korkea aika, että huominen menee erilaisilla rutiineilla. Tänään torstaina kuitenkin oli Voxin ajettava isolla vaihteella: ohjelmassa oli kaksi kisasuoritusta sekä siirtymiä ja harjoituksia.

Valmistautuminen nykymusiikin kilpailuun alkoi kansallispukujen vaihdolla ja harjoituksilla vaihtelevissa paikoissa, kuten green roomissa, kirkon takapihalla ja itse konserttipaikalla. Lavaharjoitukseen toi lisähaastetta se, että kuorolle varatun viidentoista minuutin aikarajan sisällä piti ehtiä tarkistaa kahden eri kilpailusarjan laulut ja lisäksi viritellä bändin soittimet paikoilleen. Tasaisen varmasti edeten voxilaiset kuitenkin hoitivat homman ja olivat lopulta kirkon ovella keskittymispiirissä kymmenen minuuttia ennen kisavedon alkua. Sanna nauratti kuorolaisia ja huolehti siitä, että kisajännitys ei saisi kenestäkään yliotetta.

Hetki ennen h-hetkeä

Nykymusiikin kilpailuun asteli värikäs ja valloittava Voxi, jonka saamista suosionosoituksista saattoi päätellä, että kuorolla oli jo valmiiksi melkoinen fanijoukko. Voxin kilpailuesitys alkoi Olli Moilasen sävellyksellä Shakespeare-tekstiin. I never saw… on moniulotteinen ja musiikillisesti erittäin vaativa teos. Danielin luomat koreografiat toivat esitykseen mukaan mystistä pohdiskelua.

Shakespearesta Voxi jatkoi suoraan Sanna Salmisen neliosaiseen sarjaan About People and Loneliness, josta on kasvanut voxilaisten käsittelyssä riipaiseva, koskettava, vähän hulvaton ja lopulta meditatiivinen teos. Kuoron herkkyys ja taito pitää intensiteetti yllä koko teoksen ajan tunnetilasta toiseen jaksoivat jälleen hämmästyttää. Voisin väittää, että lavalla nähtiin Voxin paras veto näistä teoksista ehkä koskaan.

Would you be my friend?

Kovin pitkää leijuntaa onnistuneen nykymusiikin kisan jälkeen ei kuitenkaan harrastettu. Oli aika vaihtaa vaatteet kansallispuvuista kokomustiin ja lämmitellä gospel/spirituaalisarjan kappaleita. Huoltajien logistiikkaharjoituksena oli myös toisessa kappaleessa käytettävien soitinten roudaus ja asettelu lavalle ennen Voxin saapumista. Tämä onnistui festivaalin henkilökunnan ystävällisellä avustuksella, ja keskittymispiiriin kirkon sivuovelle päästiin juuri sopivasti ajoissa. Pieni tuulenvire helpotti iltapäivän auringon porottaessa melko kuumasti.

Spirituaalisarjan kilpailua pääsin itse seuraamaan konserttihuoltajana, mikä tarkoitti muun muassa sitä, että kuvaamisen sijaan saatoin keskittyä tarkkailemaan kuorolaisia. Eturivipaikan ansiosta saatoin havaita myös kuorolaisten ilmeet ja valtavan ilmaisuvoiman, joka heistä huokui. Tässä kilpailusarjassa esitysaikaa oli 12 minuuttia, joten Voxin kontribuutio oli kahden kappaleen mittainen. Harriet-elokuvasta tuttu lopputunnari Stand up kajahti kaikkien sorrettujen kansojen anthemina, ja mustiin pukeutuneet voxilaiset elivät sen sanomaa joka solulla.

House band valmiina vetoon

Toisena kappaleena gospel/spirituaalisarjassa Voxilla oli svengaava Can’t Carry These Burdens Alone, jossa kuorolaisten bändi päästettiin irti. Jo nykymusiikkisarjan I Feel So Good -revittelyssä pianon ääressä kunnostautunut Verneri sai seurakseen Helmiinan viuluun, Ailen bassoon ja Aivin rumpuun, ja hitti oli valmis. Voxilaisten heittäytyminen ja lavalla liikkuminen oli ihailtavan rentoa. Kuorolaisista aisti myös sen, että tämä on festivaalin viimeinen kisasuoritus, ja kaikki loput energiat annettiin lavalle. Yleisön aplodit olivat vähintäänkin myrskyisät viimeisen soinnun kajahtaessa.

Niin hauskaa kuin kuoron kanssa kisaaminen onkin, monien kone kävi jo ylikierroksilla ja ajatus vetäytymisestä koteihin huilaamaan tuntui erittäin tervetulleelta intensiivisen päivän päätteeksi. Isäntämme kuljetti meidät kotimatkallamme vielä kukkuloiden kautta voidaksemme ihailla San Franciscon silhuettia. Sitten suunnattiin kohti illallista.

Kotimatkan varrelta

Seuraavana päivänä kuullaankin kilpailun tuloksia. Sitä ennen hyvää yötä Kaliforniasta!

Festivaalielämää

 

Tänään Voxilla ei ollut ohjelmassa kilpailuesityksiä, joten festivaalipäivään avautui mahdollisuuksia pitää omia harjoituksia, käydä katsomassa muiden kuorojen kisaesityksiä ja ottaa ylipäänsä vähän rennommin. Toki aamun massakuoroharjoitukset pidettiin normaaliin tapaan. Massakuoroon kuuluu siis Voxin lisäksi muutama muu lapsi- ja nuorisokuoro, ja sen työskentelyn tuloksia kuullaan lauantain päätöskonsertissa.

Voxille ei ollut varattu erityistä omaa harjoitusaikaa tälle päivälle, ja koska pukutilana toimiva green room ei varsinaisesti ole harjoitustila, sellainen keksittiin presbyteerikirkon pihalta lounastauon jälkeen. Nykymusiikkisarjan repertuaariin kuuluva I never saw… koreografioineen sai aivan uuden ulottuvuuden, kun sen toteutusta katsellessaan kuvitteli olevansa kontekstia tuntematon ulkopuolinen.

Pihatreenit

Historiallisen ja kansanmusiikin sarjassa olivat tänään vuorossa lapsikuorot, ja voxilaiset ehtivät kuuntelemaan niistä ainakin kolmea. Kilpailussa nuorisokuoron ikäraja menee 16 vuodessa, ja toleransseista huolimatta voxilaisista sen verran moni ylittää tuon ikärajan, että kuoro kilpailee nuorisokuorosarjassa. Ennen lapsikuorosarjan aloitusta kuultiin Piedmontin kuoroperheen Ensemblea, joka ei siis osallistu kilpailuun. Ensemblen ohjelmassa oli muun muassa Echoes of Eurekan kolme ensimmäistä osaa, ikään kuin teaserina tulevan perjantain Chinatownin konserttiin, jossa Ensemble ja Vox Aurea esiintyvät yhdessä.

Kilpailusta ehdittiin kuuntelemaan Singakademie Grazin osuus, jossa itävaltalainen kansanmusiikki ja -tanssi vuorottelivat Johann Straussin ja kirkkomusiikin kanssa, sekä amerikkalainen Young Musicians Chorus, jonka ohjelmistossa oli niin Kodálya kuin Hildegard von Bingeniä. Osa voxilaisista livahti vielä iltapäivällä kuuntelemaan osan tshekkiläisen, kovatasoiseksi tiedetyn Kajetán-kuoron kisaohjelmasta. Toisten kilpailukuorojen näkeminen lavalla on hyödyllistä omaan kisasuoritukseen valmistautuessa, ja samalla se muistuttaa myös toisten kannustamisen ja tsemppaamisen merkityksestä. Kuorokisoissa ei kilpailla toisia vastaan, vaan toisten kanssa.

PEBCC Ensemble

Singakademie Graz

Voxin iltapäivään mahtui vielä yhteisharjoitus Piedmontin Ensemblen kanssa. Edelliseen päivään nähden edistystä oli tapahtunut ja kuoro-ooppera Echoes of Eureka alkoi jälleen kulkea kahdenkin kuoron versiona. Danielin koreografiat ovat iskostuneet kuorolaisten mieliin ja ne kuljettavat oopperan tarinaa vahvasti eteenpäin. Viimeisen harjoitustunnin Voxi käytti seuraavan kisapäivän ohjelmiston läpikäyntiin.

Harjoitusten päätyttyä kuorolaiset jatkoivat isäntäperheisiin. Sannan, Danielin ja minun ohjelmassa oli osallistuminen filippiiniläisten kuorolaisten kunniaksi järjestettyyn illanviettoon. Young Voices of the Philippines ei osallistu kilpailuun vaan esiintyy festivaalilla kutsuttuna vieraskuorona.

James Bell ja filippiiniläiset

Filippiiniläiskuoro PCA:n pihalla

Illanviettoa isännöi James Bell, yksi Golden Gate -festivaalin rahoittajista. Illanvietto järjestettiin Piedmontin taidekeskuksessa ja sen puuhahenkilöinä olivat paikallisen filippiiniläisyhteisön jäsenet. Festivaalin johdon ja kunniajäsenten ohella myös esimerkiksi Filippiinien konsuli oli kutsuttuna paikalla. Maistuvien tarjoilujen ja puheiden jälkeen filippiiniläiset esittivät repertuaarinsa parhaita paloja. Tämä oli kiinnostava sukellus toisen kuorokulttuurin elämään! Kotimatkalla koukattiin vielä Piedmontin korkeimmalle paikalle katsomaan San Franciscon auringonlaskua.

Huomenna festivaalin ohjelmassa ovat nykymusiikin ja gospel/spirituaalimusiikin sarjat. Nyt sanomme hyvää yötä ja toivomme että välipäivä on tuonut kaikille lisää virtaa kisarutistukseen.

Ensimmäinen kisapäivä: vauhtia, lämpöä ja liikutusta

Aamuharjoituksiin kulkevat voxilaiset vaikuttivat jo hehkuvan kihelmöivää jännitystä, tai siltä se ainakin huoltajan silmään näytti. Tänään olisi päivä, jolloin yksi matkan ja pitkän harjoitteluperiodin pääetapeista realisoituisi: kuoron kunto mitattaisiin historiallisen ja kansanmusiikin sarjassa. Sitä ennen kuitenkin pidettiin festivaalikuorojen yhteisharjoitukset presbyteerikirkon salissa. Massakuorojen ohjelmisto on selkeästi alkanut tulla tutuksi ja yhteinen sävel alkaa löytyä.

 

Massakuoron harjoitukset

Voxin aikataulu yhteisharjoituksista kisavetoon olikin sitten tiukka: piti ehtiä lounastaa, letittää, vaihtaa vaatteita ja siirtyä vielä harjoitustilana toimivalta presbyteerikirkolta toiselle kirkolle, joka kulkee nimellä First Congregational Church Berkeley. Siirtymä ei onneksi ollut kuin korttelin mittainen, ja voxilaiset osoittavat jälleen ihailtavaa venymistä tiukoissa aikataulupaineissa ja kuumuudessa, joka varsinkin harjoitustiloissa vallitsi. Kisapaikan äänitsekkaukseen kuoro saapui hymisten kisaohjelmiston ensimmäisen kappaleen Syksyn jälkeen alkusäveltä. Lavaharjoitus lupasi hyvää.

Vielä vaadittiin voxilaisilta hieman pinnaa varsinaista kisavetoa odotellessa. Kuorot käskettiin kirkon ulkokäytävän sivuovelle odottamaan lavalle menoa. Tämä sopi voxilaisille hyvin, koska ulkona varjossa oli siedettävän viileää ja aika kului leppoisammin kuoron pitäessä keskittymisrinkiä. Sanna psyykkasi kultakurkkujaan lavaesitystä varten ja koreografimme Daniel laittoi vielä kuorolaisten kroppaa hieman liikkeelle. Lopuksi halauskierros muistutuksena siitä, että tätä tehdään yhdessä, toinen toisiamme varten, ja sitten kuoro oli valmis siirtymään lavalle.

Keskittymisrinki ennen kisavetoa

Keskittymisrinki lisättynä liikunnallisella twistillä

Voxin historiallisen ja kansanmusiikin sarjan kisaohjelma alkoi hyminällä, josta kehittyi kaihoisan kaunis Syksyn jälkeen, ensimmäinen Aili Järvelän Viidestä vuodenajasta. Voxin esityksestä huokui rauha ja hiljaisuus, joka sitten äityi syystuulten tuivertaessa viimaksi. Tämä on pitkään ollut henkilökohtainen suosikkini viidestä vuodenajasta! 

Kisaesitys eteni samasta äänimaisemasta täysin toiseen aikakauteen 1300-luvulle mietiskelemään Marian mysteeriä. Codex de las Huelgas -käsikirjoituksesta nostettu Maria virgo virginum soi voxilaisten äänillä kirkkaasti, vuorotellen upean solistisekstetin kanssa ja nousten kohti kirkon katon korkeuksia. Seuraava historiallisen sarjan teos, Johannes Brahmsin Einförmig ist der Liebe Gram, oli kisaohjelmassa ainoa, jonka Voxi esittää paikallaan seisten. Lisähaastetta tuottaa saksan kieli, josta kuoro kuitenkin suoriutui erinomaisesti.

Kansanmusiikkipuolta ohjelmassa edusti Mirkka Paajasen verbaalinen ilotulitus Kavala, jossa voxilaisten ilmaisuvoima ja heittäytyminen löivät kättä kansanlaulutekniikoiden ja vaativien sävelkulkujen sekä tarkasti osuvien taputusten ja tömistysten kanssa. Tästä siirryttiin maailmalla tunnettujen Pekka Kostiaisen lapsikuoroteosten kestosuosikkiin Jaakobin pojat, johon Voxi onnistui taas löytämään tuoretta tulokulmaa.

Kisaohjelman päätti Sanna Salmisen Solitude, sanaton yksinäisyyden tutkielma, jonka voxilaiset levittäytyivät laulamaan kirkon sivukäytäville. Pitkän rupeaman päätteeksi kuoro onnistui säilyttämään ohuimmissakin pianissimoissa laulun ytimen ja kuljettamaan sen loppuun, jossa korvia hivelevät yläsävelsarjat puhkesivat soimaan. Voxin ensimmäinen kisaesitys Golden Gate -festivaaleilla oli näin saatu päätökseen.

Voxilaiset saivat vaihtaa onnistuneen kisavedon jälkeen kansallispuvut pois, mutta laulullisesti päivä ei loppunut ihan vielä tähän. Vox Aurea ja Piedmontin kuoroperheen Ensemble kokoontuivat nimittäin iltapäivän päätteeksi harjoittelemaan Echoes of Eureka -kuoro-oopperaa, jonka ne esittävät yhdessä tulevan perjantain Spotlight-konsertissa San Franciscon Chinatownissa. 

Kuorolaiset lähtivät isäntäperheisiin viettämään ansaittua lepotaukoa. Osa kuitenkin jaksoi vielä illalla festivaalin järjestämään puolalaiseen iltaan, jossa puolalaiskuoro Canzona opetti muille omia kansantanssejaan. 

Huomenna on kilpailuista vapaa päivä, joten voxilaiset voivat keskittyä harjoitteluun. Nyt laitetaan tältä päivältä kansi kiinni ja toivotetaan hyvää yötä Kalifornian ajassa.

Ensimmäinen festivaalipäivä ja avajaiskonsertti

Maanantai valkeni tutun sanfranciscolaisen sumun (fog) harsomaisessa peitossa. Päivän kokoontumis- ja harjoituspaikkana toimiva presbyteerikirkko, jossa iltapäivän avajaiskonsertti tulisi olemaan, sijaitsi Walnut Creekissä hieman pidemmän ajomatkan päässä Oaklandista ja Berkeleystä, jossa suurin osa voxilaisista on majoittuneina.

Perille päästyä alkoi festivaaliorganisaation käytänteiden harjoittelu. Turvallisuussyistä kaikki kuorolaiset pitää merkitä listaan saapuessaan ja kuitata ulos päivän päättyessä. Tätä varten meille matkahuoltajille oli annettu nimilistat ja kuorojen nimikyltit. Niiden avulla isäntäperheet saattoivat jättää kuorolaisensa festivaaleille ja hakea heidät kotiin.

Voxilaisten päivä alkoi massakuoron harjoituksilla, joissa kuorojen yhteisnumeroita harjoiteltiin eri kuoronjohtajien ohjauksessa. Huoltajille järjestettiin yleinen tapahtumainfo ja jaettiin tapahtumakansio, josta löytyisi kaikki tarvittava tieto festivaalipäivien käytännön järjestelyistä. Voxin huoltajien päivää eniten määrittävä osio eli kansallispukujen lajittelu ja silitys keikkakuntoon alkoi tämän jälkeen, ja silitysasema saatiin pystytettyä kirkon yhteydessä olevaan urheilusaliin. 

Anskun tyylinäyte

Sannan tyylinäyte

Silitysrumba on omanlaisensa taitolaji, jossa pukujen kunnostus pitää pystyä organisoimaan paikkaan kuin paikkaan, matkasilitysraudat ja eri paikoista lainatut silityslaudat pitää virittää käyttöön ja kaiken aikaa puvut on pidettävä kaikkine osineen järjestyksessä, jotta kuorolaiset löytävät ne sitten helposti ja saavat puvut siisteinä puettua päälle ennen konserttia. Kaikki tämä työ palkitaan viimeistään silloin, kun voxilaiset astelevat konserttiin ja yleisö kohahtaa, kun kansallispukujen koko kirjo loistaa lavalla.

Lisähaastetta sekä pukujen silitykseen että niiden päälle pukemiseen toi tällä kertaa säätila, joka oli poikkeuksellisen kuuma ja kuiva. Walnut Creek sijaitsee San Franciscon itäpuolella vuorten takana, jossa meri ei viilennä ilmaa samalla tavalla kuin rannikolla. Kuorolaisten nesteytys ja lisäevästys olivat siis tarpeen. Lisäksi jouduimme välillä metsästämään yhtä silitysrautaa ja -lautaa, jota joku kumppanikuoromme oli lainannut muualle. Mutta voxilaisten sinnikkyys ja rautainen ammattitaito kuorolaulajina nousivat tälläkin kertaa pääosaan, ja lopputulemana kuoro oli kansallispuvuissa hiukset letitettyinä ja valmiina festivaalin avajaiskonserttiin silloin kun pitikin.

Voxi valmiina vetoon

Golden Gate -festivaalia on järjestetty vuodesta 1991 alkaen ja nyt meneillään on järjestyksessä kolmastoista festivaali. Avajaiskonsertin puheissa huokui ilo ja ylpeys festivaalin pitkistä perinteistä, mutta myös tämäntyyppisten tapahtumien potentiaali rakentaa siltoja ihmisten ja kulttuurien välille, rakentaa rauhaa ja luoda ymmärrystä vaikeinakin aikoina. 

Konsertissa vuorottelivat amerikkalaiset ja muun maailman kuorot. Piedmontin kuoroperheen kuorojen lisäksi taitojaan näyttivät kuorot muun muassa Virosta, Puolasta, Tshekistä, Itävallasta ja Filippiineiltä. Taso oli todella korkea ja eri maiden kuorokulttuurien parhaat puolet pääsivät esiin.

Singakademie Graz & Green Guys (Itävalta)

Young Voices of the Philippines (Filippiinit)

Toiseksi viimeisenä vuorossa oli Vox Aurea, joka esitti avajaiskonsertissa voimabiisinsä eli Aili Järvelän sävellyksen Pato. Loppukaneetin ”kaikissa meissä on voimaa, kaikissa meissä soi” päätteeksi yleisö puhkesi raikuviin aplodeihin, joiden juhlavuutta tehosti vielä huoltajien mukanaan tuomien Suomen lippujen liehuttelu.

Vox Aurea ja Pato

Näin on Golden Gate -kuorofestivaali polkaistu käyntiin! Voxin festivaali jatkuu huomenna kansanmusiikin kilpailuvedolla. Nyt on aika kerätä voimia ensimmäistä kisapäivää varten.

Jet lagista toipumista ja maaston tunnustelua

San Francisco ilmasta käsin

Lähes kahdentoista tunnin ”yölento ilman yötä” sujui voxilaisilta erilaisia nukkumisviritelmiä harjoitellen, elokuvia katsellen ja pelaillen. Koneen lähestyessä San Franciscoa saivat ikkunapaikoilla istujat nauttia merinäkymistä ja vuoristomaisemista, joku bongasi myös Golden Gaten. 

Voxi on laskeutunut!

Laskeuduttuamme Yhdysvaltain kamaralle olivat edessä maahantulomuodollisuudet. Niistä piti kuorolaisten selviytyä yksi kerrallaan, ja vaikka virkailijat vaikuttivat tuiman virallisilta, sujui asiointi heidän kanssaan lopulta hyvin. Sen jälkeen tarvitsi enää jännittää, olivatko matkalaukut saapuneet perille asti ehjinä, ja lopulta päästiin lentokentältä vaihtamaan kulkuneuvoa metroon. San Franciscon julkinen liikenne on amerikkalaisessa, autovoittoisessa liikennekulttuurissa varsin hyvätasoinen ja metro kuljetti joutuisasti yli 50-henkisen seurueemme Rockridgen asemalle, jossa Piedmontin kuorolaiset olivat hienoine nimikyltteineen odottamassa voxilaisia.

Monet Piedmontin kuorolaisista olivat tulleet tutuiksi voxilaisille jo viime kesänä Jyväskylässä, joten Rockridgessä kuultiin riemun kiljahduksia ja koettiin tunteikkaita jälleennäkemisiä kuorolaisten löytäessä isäntäperheensä. Tässä vaiheessa paikallinen kello näytti iltapäivää, mutta Suomessa elettiin jo puoltayötä ja matka oli kestänyt 24 tuntia. Isäntäperheet ottivat ymmärtäväisinä vastaan väsyneet matkalaiset – joskin jet lagin aiheuttaman väsymyksen huomasi ehkä paremmin huoltajien kuin kuorolaisten olemuksesta. Monet sinnittelivät silti hereillä iltaan asti, jotta unirytmi kääntyisi.

Tällä matkalla Voxilla on ilo saada majoittua kiertueen jokaisessa kohteessa isäntäperheissä. Tämä ei ole itsestäänselvyys, sillä esimerkiksi kahdella edellisellä festivaalimatkalla kuorolaiset on majoitettu hotelliin tai hostelliin. Golden Gate -festivaalin organisaatio on kuitenkin pitänyt kiinni kotimajoituksista ja teki nytkin valtavan työn etsiäkseen kaikille ulkomaisille kuoroille isäntäperheet. Samalla he tekivät valtavan palveluksen kuorolaisillemme, jotka pääsevät tutustumaan kalifornialaiseen arkeen, käyttämään kielitaitoaan, jakamaan ja vastaanottamaan sekä luomaan pitkäaikaisiakin ystävyyssuhteita. Yleensä isäntäperheissä voxilaiset ovat myös antaneet tyylinäytteen suomalaisuuden lähettiläinä toimimisesta olemalla kohteliaita, ystävällisiä ja avarakatseisia.

Kuorolaisten viettäessä vapaapäivää matkahuoltajat tutustuivat lähiympäristöön omien isäntäperheidensä kanssa. Illan päätapahtumana oli festivaalikuorojen johtajien ja huoltajien tervetulovastaanotto, joka oli järjestetty pitkäaikaisten kuoroaktiivien kotona Piedmontissa. Tarjoilujen nauttimisen lomassa luotiin uusia tuttavuuksia ja koettiin paljon iloisia jälleennäkemisiä. Voxin vanhoista tutuista vastaan tulivat muun muassa Piedmontin kuoron edellinen johtaja Bob Geary ja hänen puolisonsa Sue Bohlin, itävaltalaisen Grazin lauluakatemian johtajapariskunta Maria ja Günter Fürntratt sekä monia muita. PEBCC:n taiteellinen johtaja Eric Tuan toivotti kaikki vierailevat kuorot tervetulleiksi ja kiitti jokaista festivaalin onnistumiseen myötävaikuttanutta: organisaation työmyyriä, kuoron perustajajäseniä sekä merkittävimpiä rahoittajia.

Eric Tuan toivottaa vieraat tervetulleiksi

PEBCC:n edellinen johtaja Bob Geary johti onnittelulaulua 

Yhdysvalloissa kuoroharrastuksen kaltaisen kulttuuritoiminnan rahoitus nojaa paitsi varainkeruutempauksiin myös säätiöiden ja yksityisten lahjoittajien anteliaisuuteen. Näiden kulttuurimesenaattien panosta arvostetaan ja he ovat kuoron ”perheenjäseniä” siinä missä entiset kuoronjohtajatkin. Arvostus huokui myös siitä, että rahoittajat oli kutsuttu tervetulovastaanotolle. Tänä vuonna yksi heistä, innokas kuorokulttuurin ystävä, toimii kuoronjohtaja Sannan, koreografi Danielin ja allekirjoittaneen isäntänä.

Tervetulotilaisuudesta suuntasimme kotiin kohti Berkeleytä, ja mitä korkeammalle tie vei, sitä enemmän teki mieli etsiä näköalapaikka, josta voisi ihailla auringonlaskua San Franciscon yllä. Ja pikku ajelun jälkeen sellainen löytyi. Ilta-auringon hehku, San Francisco Bayn yllä leijuva sumu ja kaukana siintävä Golden Gate antoivat lupauksen, että tästä tulee hyvä kuorofestivaali.

Hyvää yötä San Francisco, hyvää huomenta Suomi!

Kohti San Franciscoa!

Vox lähtökonsertissa Taulumäen kirkossa

Voxi on vihdoin matkassa, tervetuloa! Kiinnittäkää turvavyönne ja ottakaa mukava asento, sillä tämä blogi on kaikille teille, jotka kuljette Voxin matkassa, tuette ja kannustatte. Ilman yleisöjä, tukijoukkoja ja yhteistyökumppaneita ei olisi yhteisöä, ja ilman yhteisöä ei olisi Vox-perhettä. Siksi jo tässä vaiheessa suuri kiitos kaikille, jotka ovat omalta osaltaan mahdollistaneet sen, että 46 nuorta ja yhdeksän aikuista istuu nyt lentokoneessa matkalla kohti San Franciscoa.

Tiedossa on kahden viikon kiertue Kaliforniassa alkaen San Franciscosta ja Golden Gate-kuorofestivaaleilta, jossa Vox Aurea osallistuu kuorokilpailuihin kolmessa sarjassa. Sieltä matka jatkuu pohjoiseen Kaliforniaan Eurekaan ja edelleen Gualalaan ennen paluuta San Franciscoon. Tämän kiertueen palaset ovat rakentuneet siitä pitkäaikaisesta yhteistyöstä, jota Vox Aurea on Sannan johdolla ylläpitänyt ja joka on synnyttänyt myös uusia kumppanuuksia Jyväskylän ja Kalifornian välille. Golden Gate -kuorofestivaalin isäntäkuorona toimiva Piedmont East Bay Children’s Choir (PEBCC) on tehnyt yhteistyötä Voxin kanssa jo yli kaksikymmentä vuotta, ja tuoreessa muistissa on vielä Piedmontin kuorolaisten vierailu Jyväskylässä viime vuoden kesänä. PEBCC:n taiteellinen johtaja Eric Tuan sävelsi kuoro-oopperan Echoes of Eureka, jonka kuorot kantaesittivät yhdessä viime kesänä. Nyt ooppera tuodaan siihen kontekstiin, jossa sen tarina myös syntyi: voxilaiset esittävät teoksen San Franciscon Chinatownissa ja Eurekan kaupungissa.

Sekä kuoro-ooppera että kilpailuohjelmisto tukeutuvat vahvasti koreografioihin, jotka Voxille on suunnitellut ja ohjannut sveitsiläinen ystävämme Daniel Raaflaub. Mikä hienointa, myös Daniel matkustaa kanssamme San Franciscoon, pidettyään sitä ennen tiiviin harjoitusperiodin kuoron kanssa Jyväskylässä. 

Sannan ja Danielin ohella voxilaisten tukena matkustaa huoltajatiimi, jossa tällä reissulla ovat edustettuna kaikki Vox-perheen ”pienten kuorojen ”johtajat eli Hilda, Josefiina ja Suvi. Lisäksi rautaista osaamista huoltajaporukkaan tuovat Päivi, Pirkko, Anne-Maria ja Sanna. Allekirjoittanut eli Veli-Matti hoitaa viestintää, jakaen bloggaus- ja somevastuuta Suvin ja kuorolaisten kanssa. Ja ne some-tilithän löytyvät täältä:

Voxin Facebook-sivu

Voxin Instagram

Jälleen kerran on siis Voxi viritetty huipputeholle laulullisesti ja ilmaisullisesti, matkan järjestelyjä on viety määrätietoisesti eteenpäin ja varainhankinta- ja talkookampanjat on valjastettu käyttöön, jotta kuoron pitkäaikainen tavoite toteutuisi. Tämä Kalifornian-kiertue on monelle täysi-ikäiselle voxilaiselle myös kuorouran huipentuma ja päätepiste, josta jo pienestä asti on saatettu haaveilla.

Golden Gate -festivaali sijoittuu heinäkuulle, keskelle suomalaisten lomakautta. Niinpä ennen matkaan lähtöä oli heräteltävä kuorolaiset kuukauden mittaiselta harjoitustauolta intensiivisellä harjoitusperiodilla, joka huipentui lähtökonserttiin Taulumäen kirkossa. Kuulemamme perusteella kuoro oli todellakin herännyt ja puhjennut kukkaan, kun kansallispukuihin sonnustautunut kuoro asteli Taulumäen runsaslukuisen yleisön eteen. Voxilaiset tekivät sitä, minkä parhaiten osaavat: lauloivat kirkkaasti ja vahvalla dynamiikalla kuljettaen yleisön tunnetilasta toiseen, koskettaen ja säväyttäen. Jos haluat päästä vielä lähtökonsertin tunnelmiin, käy katsomassa konsertin taltiointi Voxin Youtube-kanavalta:

Lähtökonsertin tallenne (youtube)

Lähtökonsertin jälkeen oli enää reilu vuorokausi aikaa tarkistella varustelistat ja viimeistellä pakkaukset ja asennoitua siihen tosiasiaan, että lähtö Kalifornian-kiertueelle koittaisi yhdeltä perjantain ja lauantain välisenä yönä. Tyypillinen Voxin lähtöaika siis. Tuttu Pohjolan matkojen bussi saapui Agoralle kuskaamaan Voxia kohti Helsinki-Vantaan lentoasemaa, ja ennen sitä kajautettiin tietenkin lähtölaulu kotiin jääville tukijoukoille. Kiitos teille ja nähdään kahden viikon päästä!

Somewhere over the rainbow...

Helsinki-Vantaan lentokenttä oli yllättävän eloisa aamuneljältä ottaessaan vastaan aamu-unisia kuorolaisia. Voxin tie vei kohti Frankfurtia, josta matka jatkuisi Atlantin taakse. Tässä vaiheessa viimeistään iskostuu päähän se, että aikaero Suomen ja Kalifornian välillä on todellakin kymmenen tuntia. Lähdemme siis aamulla paikallista aikaa ja saavumme yli 11 tunnin lennon jälkeen perille San Franciscoon puolilta päivin. Ensimmäisenä haasteena siis hereillä pysyminen iltaan asti.

Seuraava pysäkki on San Francisco!

Tervetuloa Voxin matkaan!

Sunnuntai – 12 tunnin kotimatka Tartosta Jyväskylään

Sunnuntai käynnistyi aamiaisella ja tavaroiden pakkaamisella. Aamiaisella vaihdettiin illan ja alkuyön Euroviisu-kuulumiset. Osa oli valvonut koko lähetyksen ajan tuloksia myöten, osa oli nukahtanut jo ensimmäisten kappaleiden aikana. Euroviisuista varmasti riittää keskusteltavaa kotimatkallekin. Tunnelma oli samaan aikaan hieman haikea, sillä matka on ollut ihana ja ikimuistoinen, ja toisaalta odotettiin jo kotiin paluuta. Edessä oli kuitenkin vielä monta yhteistä hetkeä kotimatkalla.

Aamiaisen jälkeen suunnattiin bussilla kohti Tallinnaa. Matkan aikana ehdittiin kerrata matkan parhaita muistoja, jutella ja levähtää. Tallinnassa siirryimme terminaalin kautta laivaan.

Merimatka alkoi mukavissa merkeissä buffet-lounaalla laivan ravintolassa. Tarjolla oli runsaasti vaihtoehtoja jokaiseen makuun. Osa valitsi tutusti ranskalaisia ja hampurilaisen, osa uskaltautui kokeilemaan vieraampia makuja, kuten erilaisia kalaruokia, kalan mätiä ja ankan maksaa. Jälkiruokapöytä notkui herkkuja laidasta laitaan ja onneksi vatsasta löytyi myös niille tilaa. 

Lounaan jälkeen suunnattiin laivan myymälään, josta moni hankki tuliaisia ja herkkuja kotiin vietäväksi. Ostosten jälkeen löysimme istumapaikat keikkaravintolasta, jossa kuoroporukka asettui viettämään aikaa yhdessä. Osa innostui pelaamaan korttia, kun taas toiset juttelivat ja seurasivat esiintyjää. Musiikki tempaisi mukaansa, ja osa porukasta päätyi myös tanssilattialle – useamman kappaleen ajan riitti iloa ja liikettä. Mm. letkajenkka oli erinomainen tapa purkaa energiaa, kun päivä muutoin meni pitkälti bussissa istuen.

Iltapäivällä saavuimme Helsinkiin, josta matka jatkui bussilla kohti Jyväskylää. Kotimatkan varrella pysähdyttiin vielä Matkakeitaalle päivälliselle ja jaloittelulle. Illalla saavuimme Jyväskylään väsyneinä, mutta erittäin hyvillä mielin onnistuneesta matkasta. Kotijoukot olivat jo meitä vastassa ja heitä tervehdimme esittämällä vielä yhden kappaleen ennen kotiin lähtöä.

Kiitos Tartto ja kiitos kaikille KolmeKuutosten matkalaisille, kuten myös kotijoukoille. Reissu jää varmasti ikimuistoisena mieleen pitkäksi aikaa.