Vox Aurea huoltajineen lähti anivarhain perjantaiyönä Jyväskylästä kohti San Franciscoa. Lähdön hetkellä ilmassa oli suurta riemua, jännitysta ja odotusta. ”Somewhere over the rainbow way up high, there’s a land that I heard of once in a lullaby”, kuorolaiset lauloivat unisilla silmilla saattojoukoilleen ja tunneskaalaan saatiin samalla lisätä aimo annos haikeutta. Lähtijän rooli on yleensä helpompi kuin kotiin jäävän ja näin näytti olevan nytkin. Jos tähänkin asti oli ollut selvää, että meillä huoltojoukoilla on kannettavanamme iso vastuu, tunne vahvistui entisestaan. On iso asia lähettää oma lapsi kirjaimellisesti maailman toiselle puolelle ja luottaa siihen, etta tiukoissakin paikoissa mukana olevat aikuiset ovat niin luotettavia ja turvallisia, että asiat järjestyvät parhain päin.
Matkustamiseen liittyy nykymaailmassa paljon asioita, joiden tarkoitus on lisätä turvallisuutta. Suomessa kasvaneiden lasten ja nuorten mielessä nämä turvallisuutta lisäävät jutut eli rajoitukset matkatavaroista, turvatarkastukset läpivalaisuineen ja metallinpaljastimineen ja kysymykset matkakohteesta, matkan tarkoituksesta ja tuliaisista näyttäytyivat ihan päinvastaisina juttuina. Tähän asti matkan epämiellyttavimpiä kokemuksia ovat olleet juuri näihin turvallisuusrutiineihin liittyvat asiat, jotka näyttivät horjuttavan hetkellisesti lasten perusturvallisuuden tunnetta. Isosta ryhmästä napataan aina muutama tarkempaan tsekkaukseen. Monessa muussa paikassa kuoronjohtaja tai huoltajat voivat valita jännittaviin hommiin rohkeimpia ja reippaimpia tai kielitaitoisimpia kuorolaisia, lentokentällä valinnan tekee henkilökunta, joka on työroolissaan vakavailmeistä ja usein vähän tylyäkin. Ehdimme käydä useita turvallisuusrutiineihin liittyvia keskusteluja ennen kuin lopulta kävelimme laukkuinemme läpi liukuovesta, jonka ylapuolella luki ”Welcome to San Francisco, California!”.
Lentokenttärutiinien jälkeen matkustimme San Franciscon kansainvaliseltä lentokentältä bussilla Oaklandin puolelle, pikkukaupunki Piedmontiin, jossa luottavaiset ja iloiset, mutta ääriväsyneet lapset lähtivät heitä vastassa olleiden isäntäperheiden mukaan. Kaksi viikkoa perhemajoituksessa on iso juttu. Tähän osaan matkasta kaikki lapset ja perheet ovat suhtautuneet hyvin luottavaisesti jo matkan suunnitteluvaiheessa. Ja syystä – vastaanotto perheiden suunnalta on ollut hyvin lämmin. Elämme toteen reissun lähtölaulua ”Somewhere over the rainbow skies are blue, and the dreams that you dare to dream really do come true!” ja lähetämme kotijoukoille ja muille ystavillemme sydänlampöisiä terveisia. Olemme turvassa. Kiitos, etta luotitte ja luotatte.
