Jyväskylä – Helsinki – Lontoo – Stratford-upon-Avon

Voxilaiset Harry Potter -studiolla.

”Aina kun Voxi lähtee ulkomaanmatkalle, on aamuyö.”

Lähtö aamuöisestä Jyväskylästä.

Tätä perinnettä ei ollut syytä muuttaa nytkään. Ehtiäksemme aamulennolle piti bussin startata Agoralta vähän ennen kolmea aamulla. Epäinhimilliseen lähtöaikaan nähden kuoro jaksoi jälleen hämmästyttää saapumalla paikalle ajoissa, laukut valmiina tavaratilaan pakattaviksi ja kaikki tarvittavat dokumentit mukana. Tästä sujuvuudesta kiitos kuuluu myös kotiväelle, joka jaksaa huolehtia kuorolaisensa menemisistä ja ehtimisistä. Kiitos, ilman teitä emme olisi nyt matkalla!

Ensimmäinen etappi Jyväskylästä Helsinki-Vantaalle oli myös varmuudella matkan hiljaisin. Loppuja unenrippeitä torkuttiin ja eväitä mutusteltiin aamun alkaessa valjeta sateisena. Kentälle päästyä alkoivat huoltajien ensimmäiset ”koulutusta vastaavat tehtävät”: saatella matkaryhmänsä check-inin, turvatarkastusten ja passintarkastusten läpi oikealle portille. Helppo aloitustehtävä, jota edesauttoivat myös uudistuneet turvajärjestelyt.

Kohti Lontoota!

Voxin matkoilla järjestäydytään siis matkaryhmiin, joihin tukeudutaan varsinkin isommissa paikoissa kuljettaessa, kokoonnuttaessa ja syötäessä porukalla. Kuorolaisia laskettaessa kenenkään huoltajista ei tarvitse laskea 48:aan, vaan korkeintaan kuuteen tai kahdeksaan, joka on ryhmän pääluku. Ryhmäjaoissa on huomioitu se, että niissä on sekä kokeneita että aloittelevia kuorolaisia. Tärkeä periaate toimintakulttuurissa on myös se, että ryhmäläiset keksivät ryhmälleen nimen ja kirjoittavat sille säännöt.

Tällä matkalla muuten matkaryhminä toimii seuraavanlaisia porukoita: Tii Taimers, Kalle RowanBerry Maintenance Crew, Lumiukot, Kuolonsyöjät, Coetus Itenerantum, Järvisen VauhtiVeikot ja Brother Matthew’s Angels. Osasta voi päätellä ryhmän huoltajan nimen, osasta jotain muuta... tärkeintä on kuitenkin vahvistaa ryhmän henkeä ja muodostaa siitä myös turvallinen lähituki jokaiselle kuorolaiselle.

Parin tunnin lento Lontooseen vilahti ohi hujauksessa, monella univelkaa paikkaillen. Kuorolaiset astelivat Heathrow’n ihmisvilinään vetreyttämään jalkojaan pitkän matkarupeaman päätteeksi. Matkaryhmät saatiin kokoon tuloaulassa ja seuraava rasti olisi tilausbussin tavoittaminen. Mikä ei ollutkaan aivan yksinkertainen juttu, kun suoraa numeroa kuljettajalle ei matkanjohtajalle ollut bussiyhtiöstä annettu. Kun numero viimein saatiin ja soitto kuljettajalle, piti vain suunnistaa oikeaan laituriin. Tähän haasteet eivät kuitenkaan loppuneet, koska bussiyhtiöllä oli myös täysin eri käsitys 56-henkisen seurueen matkatavaroista kuin minkä kuvittelimme heille antaneemme.

Kuinka mahduttaa 56 matkustajaa ja matkalaukut bussiin, testi 1.

Ystävällinen kuljettaja kuitenkin teki kaikkensa mahduttaakseen laukut. Myös bussifirmaan soiteltiin siinä toivossa, että saataisiin lisäksi pakettiauto osalle matkalaukuista. Tästä ideasta piti kuitenkin luopua ja palata suunnitelmaan A, pakaten loput matkalaukut bussin takapenkeille (kuljettajan ottaessa riskin sakoista, jos poliisit pysäyttäisivät). Mutta lopulta kuorolaiset istuivat bussissa, joka ajeli Lontoon vihreissä kaupunkimaisemissa kirsikkapuiden kukkiessa. Suuntana oli Westfieldin ostoskeskus, jossa lounastettiin ja saatiin myös shoppailuaikaa.

Ostosreissulta palatessa saatiin bussiin myös yllätysvieras: Englantiin kotiutunut säveltäjä ja entinen voxilainen Veera Lummi, jonka käsialaa on kuorolle sävelletty tilausteos Taivaalla on tilaa, ehti lounastamaan Sannan kanssa ja kävi moikkaamassa voxilaisia bussissa. Matkan ensimmäinen Over the Rainbow viritettiin tietenkin Veeralle.

Päivän pääkohteena oli Warner Bros -yhtiöiden Harry Potter -studio Leavesdenissa. Elokuvien kuvauspaikat kätkeytyivät massiivisten seinien sisään, mutta ennen taikamaisemiin sukeltamista voxilaiset nostattivat tunnelmia sisäänkäynnillä Kaksi kättä hississä -kappaleen tahdissa. Riehakkaat sävelet tarttuivat talon työntekijöihin ja portille saapuviin vierailijaryhmiinkin, eli voidaan sanoa Voxin toimineen ansiokkaasti sisäänheittäjänä. Kuorolaisten saapuessa studion kierrokselle yksi jos toinenkin työntekijä myhäili tyytyväisenä ja toivotti kuorolaisille ”good luck for the competition!”

"Feel-feel-feel-your body..."

Harry Potter -kirjoja ja elokuvia lukeneet muistavat silmälasipäisen Harryn, punatukkaisen Ron Weasleyn ja nokkelan Hermionen. Nämä hahmot toivottivat vieraat tervetulleiksi elokuvien kuvauspaikoille ja tutustumaan rekvisiittaan sekä lavasteisiin, joiden loihtimiseksi tuotantotiimi oli aikoinaan tehnyt valtavan työn. Suu loksahti useamman kerran auki studiokierroksen viedessä aina uusiin kohteisiin, kuten Tylypahkan saliin, Kiellettyyn metsään tai Hogwarts Express -junaan. Koko Potter-saaga on toki läpeensä tuotteistettu ja kaupallistettu, mutta silti se muistutti luovuuden, mielikuvituksen ja yllätyksellisyyden merkityksestä rationaalisessa ja ennalta arvattavassa maailmassa.

Tylypahkan komea miniatyyri.

Potter-studiokierroksen jälkeen edessä oli vielä kahden tunnin ajomatka auringon laskiessa Emmerdale-maisemissa Stratford-upon-Avoniin, jossa Voxia odotti pitkän matkapäivän päätteeksi majoitus YHA-hostellissa. Pikainen evästäydennys matkan varrelta ja perille päästyä pikainen jakautuminen majoitushuoneisiin. Tänä yönä uni todennäköisesti tulee helposti ja pian. Matkustuspäivän jälkeen huomenna päästään laulamisen kanssa tositoimiin.

Hyvää yötä, good night!

Lähtö Brittein saarille lähestyy...

 

Kuoro edustuskunnossa ja lähtövalmiina! (Kuva: Tomi Piilokari)

Kohta lähdetään jälleen Voxin matkaan! Lähtöpäivä on tiistai 25.4., kohteena Iso-Britannia ja siellä Hull (virallisemmalta nimeltään Kingston upon Hull), satamakaupunki itäisessä Yorkshiressa, jossa Vox Aurea osallistuu Interkulturin kansainväliseen kuorokilpailuun. Edellisestä Voxin kisamatkasta onkin vierähtänyt aikaa lähes kahdeksan vuotta. Kansainvälisillä kuorofestivaaleilla on toki oltu eri tavoin edustamassa tässä välissäkin, mutta nyt on tarkoitus mennä mittaamaan kuoron kisakunto kansainvälisen raadin edessä.

Hullin kuorofestivaaleille 27.4.-1.5. osallistuu 27 esikarsinnan läpäissyttä kuoroa kymmenestä eri maasta. Kuorokilpailussa Vox Aurea osallistuu kolmeen eri sarjaan: nuorisokuorot, sakraalimusiikki ja rytmimusiikki. Lisäksi kuoro esiintyy festivaalin yhteydessä järjestettävässä gaalakonsertissa. Vain kaksi kuoroa osallistujajoukosta kutsuttiin gaalakonserttiin, ja Vox Aurea sai kunnian olla näistä toinen.

Hullin kuorofestivaalin nettisivut

Ennen festivaaleja Vox Aurea vierailee matkan varrella ystävyyskuoron luona Shrewsburyssa, jossa kuorot pitävät workshopin ja yhteiskonsertin. Laulu tulee siis soimaan tällä reissulla monenlaisissa konserttipaikoissa!

Matkavalmistelut ovat värittäneet tätäkin kuorokevättä. Koronakurimuksesta päästyä ulkomaanmatkailu ei vaadi enää vastaavia varotoimia kuin vielä vuosi sitten, vaan on voitu keskittyä "normaalimpiin" asioihin, kuten kansallispukujen, matkavakuutusten ja passien tsekkaukset, matka-adapterit, valuutanvaihto... ja kuoro taas on treenannut ohjelmistoa kisakuntoon.

Matkaan lähtevien 48 kuorolaisen paimentajina ovat kuoronjohtaja-Sannan ja äänenmuodostaja-Josefiinan lisäksi kuusi huoltajaa, joiden päätehtävinä on vastata vaate- ja eväshuollosta sekä kuorolaisten terveydestä ja turvallisuudesta. Matkan kuulumiset päivittyvät tähän blogiin noin kerran päivässä, ja tuttuun tapaan myös Voxin Facebookista ja Instagramista löytyy kuva- ja videomateriaalia matkan varrelta. (Some-päivitysvastuu kiertää myös kuorolaisilla, mikä takaa varmuudella sen, että IG-postaukset ovat enemmän fresh ja vähemmän boomer-tyyliä...)

Tunnelmia lähtökonsertista

Matka- ja kisatunnelmiin virittäydyttiin torstaina 20.4. lähtökonsertissa, joka keräsi mukavan yleisön Seminariumiin yliopiston vanhaan juhlasaliin. Lähtökonsertissa kuultiin Voxilta kaikkien kolmen kilpailukategorian ohjelmisto sekä gaalakonsertin ohjelmisto. 

Lähtökonsertti käynnistyi kuoron marssiessa sisään Vot i kaalina dain sävelin.

Kisaohjelmisto on monipuolinen ja koko tunneskaalan virittävä kokonaisuus. Se myös nostaa esiin Voxin taitoa kertoa tarinaa koko keholla, läsnäolevana ja tilanteisiin heittäytymällä. Yksinäisyyttä ja joukkoon kuulumista tutkiskelevat Sanna Salmisen sävellykset Like me (nuorisokuorosarja) ja I feel so good (rytmimusiikkisarja) alleviivaavat tätä puolta Voxin ilmaisussa.

"Do you like me?"

"I feel so good"

Kuoro pysähtyy myös pyhien tunnelmien äärelle keskiaikaisessa Mariam matrem -teoksessa, löytää kahlitun voiman, joka soi meissä kaikissa Aili Järvelän Pato-kappaleen sanoin, ja hyörii arkiaamun puuhissa Tomi Räisäsen sävellyksessä Kiire. Moneen voxilaiset siis taipuvat, ja uskon että tästä kisareissusta tulee jälleen elämys, joka piirtyy ääni- ja kuvamuistoihin lähtemättömästi.

Kengät ja vessapaperirullat ovat hakusessa, kun on Kiire...

Tervetuloa Voxin matkaan!
  

Vox Aurean matkassa Sulasolin laulu- ja soittojuhlilla Jyväskylässä 9.-12.6.2022

Vianna Veijonen ja Anne Federley

TORSTAI 9.6.2022 

Kauan odotetut Laulujuhlat vihdoinkin täällä! Paikalliset kuorot saapuivat jo torstai-iltana Taulumäen kirkkoon juhlavissa merkeissä: edessä oli P.J Hannikainen -kuorosävellyskilpailun päätöskonsertti. Tämä valtakunnallinen kilpailu järjestettiin nyt ensimmäistä kertaa. Teosten esittäjinä toimivat jyväskyläläiset kuorot Ruamjai, Cantinovum, Jyväskylän naislaulajat, Vaput, Mieskuoro Sirkat, Mieskuoro Alvar ja Vox Aurea. 

Kuorot olivat harjoitelleet heille annetut kappaleet tietämättä, kuka kappaleen on säveltänyt. Tänään se selviäisi, samoin kuin kilpailun voittajat.

Voxilaiset kerääntyivät Taulumäen kirkon pihaan rinkiin avaamaan ääniään. Äänenavauksen jälkeen päästiinkin kirkkoon aloittamaan harjoitukset. Tässä vaiheessa hieman yleisöä oli jo tullut paikalle! Kiire-biisin koreografiat käytiin läpi ja oltiin valmiina konserttiin.

Konsertin päätyttyä julistettiin kilpailun voittajat. Vox Aurean esittämä kappale tuli toiseksi: Tomi Räisänen palkittiin teoksella Kiire. Ensimmäisen palkinnon voitti Kirsti Rasehorn naiskuorokappaleella ja kolmannen palkinnon sai Johannes Tiusasen mieskuorokappale. Konsertin jälkeen oli aika lähteä kotiin lataamaan akkuja viikonlopun Laulujuhlia varten.

Kuorosävellyskilpailusta lisää täällä: https://sulasol.fi/pjhannikainen_tulokset/

PERJANTAI 10.6.2022

Perjantaina Jyväskylään alkoi saapua kuoroja eri puolilta Suomea. Jyväskylä tunnetaan kaupunkina, jossa toimii paljon erilaisia kuoroja. Niinpä iltapäivä alkoi Jyväskylä kuorokaupunkina -matinealla, jossa Vaput, KolmeKuutoset ja Studiokuoro esiintyivät Jyväskylän yliopiston Seminarium-rakennuksessa. Aluksi jokainen kuoro lauloi vuorollaan ja lopuksi kaikki kajauttivat yhdessä upean loppubiisin vanhassa juhlasalissa.

Virallisesti Laulujuhlat alkoivat Lounaispuistossa avajaisilla. Siellä esiintyivät Laulu- ja soittojuhlien suurkuorot sekä Jyväskylä Sinfonia. Puisto olikin aivan tupaten täynnä ja ihmisiä oli kerääntynyt istumaan kostealle nurmellekin! Voxit esittivät muiden lapsi-ja nuorisokuorojen kanssa kappaleen Sesere eyee ja koko yleisö saatiin liikkeelle! Lopuksi kaikki lauloivat yhdessä komeasti Keski-Suomen kotiseutulaulun, Suomen laulun ja Maamme-laulun.

LAUANTAI 11.6.2022 

Vox Aurea pääsi lauantaina vetämään oman konsertin Taulumäen kirkossa ennen illan pääjuhlaa. Settilista täyttyi seuraavista lauluista: Mariam Matrem, Viisi Vuodenaikaa (ensimmäistä kertaa esitettynä koko kauneudessaan!), Revontulet, Vot i kaalina doi Oi dai, Käppee, Kuulun, Shosholoza, Let it shine ja Taivaalla on tilaa. Kuoroa johti aina yhtä ihana Sanna Salminen! 

Konsertti radioitiin ja sen voi kuunnella Yle Areenassa osana Laulujhlien radiolähetystä (11.7.asti): https://areena.yle.fi/audio/1-62393040

Pian konsertin jälkeen juhlakulkue lähti marssimaan kohti Harjua Lutakosta. Juhlakulkue koostui monen monesta kuorosta ympäri Suomea. Kulkueen etupäässä komeilivat lippujenkantajat. Lapsi- ja nuorisokuorot marssivat kulkueen perällä. Stadionille päästyä kuorolaisilla oli vielä energiaa pistää parastaan!

Pääjuhlassa Harjun stadionissa lapsi- ja nuorisokuorot esittivät laulut Vuodenajat vaihtuu ja Jolla. Jolla on osana sarjaa Viisi vuodenaikaa, joka laulettiin Taulumäen kirkossa. Pääjuhla päättyi siihen, kun Jyväskylän sinfonia, sekakuorot, naiskuorot, lapsi- ja nuorisokuorot, mieskuorot ja rytmisen musiikin kuorot vetivät yhdessä kappaleet Laulu synnyinseudulle, On suuri sun rantas autius ja Finlandia. Laulu oli niin kovaäänistä, että sen saattoi kuulla Puistokoululta asti! Finlandian loppupuoliskolla sadekin pääsi yllättämään, mutta pilvet väistyivät kappaleen päättyessä. Ikimuistoinen hetki! 

Juhlan jälkeen voxilaiset palasivat Puistokoululle, jossa lapsi- ja nuorisokuoroja odotti yllätys: Club for Five esiintyi heille koulun juhlasalissa. Suurimmat aplodit taisi saada hieno sovitus kappaleeseen Heili Karjalasta. Iltapalan jälkeen oli aika sanoa heipat kuorokavereille kesän ajaksi - paljon taas koettiin yhdessä näillä Laulujuhlilla omassa kotikaupungissa.. 

SUNNUNTAI 12.6.2022

Sunnuntaina Laulujuhlien väki kokoontui päättämään yhteisen viikonlopun Lounaispuistoon. Aamulla vietettiin juhlajumalanpalvelusta, joka nähtiin suorana myös televisiossa. Laulujuhlat päättyivät Sing & Shine -loppuhuipennukseen. 

Suomen ensimmäiset laulujuhlat järjestettiin Jyväskylässä vuonna 1883. Laulu- ja soittojuhlat palasivat siis tavallaan nyt “kotiin”. Tänä vuonna oli myös erityistä aihetta juhlaan Suomen Laulajain ja Soittajain liiton täyttäessä 100 vuotta. Kiitos juhlista ja onneksi olkoon, SULASOL!

Jäähyväiset ja reissukuplasta irtautuminen

Tätä kirjoittaessani Voxi on turvallisesti kotimaan kamaralla ja bussissa matkalla kohti Jyväskylää. Aamu on käynnistynyt useimmilla viiden-kuuden välillä ja kokoontuminen Tesorieran ”Puistokoululla” oli puoli seitsemän. Tesorieran puiston vieressä laulettiin viimeinen Somewhere over the Rainbow isännille, kyynelet silmissä puolin ja toisin, ja pakattiin kuoro matkaan. Osa kuorolaisista haettiin toisesta kokoontumispisteestä, joka oli kuitenkin sen verran ruuhkaisessa paikassa, että lähtölaulua ei voitu sinne saattaville isännille toteuttaa. Halauksia, poskisuukkoja ja pikaisen jälleennäkemisen toivotuksia kuitenkin jaeltiin, ja taas tarvittiin nenäliinoja.

Jäähyväiset Torinon isäntäperheille

Bussimatka Torinosta Milanoon vilahti ohi kuin hujauksessa. Auringon tultua viimein esiin saattoi bussin ikkunasta tähystää lumihuippuisia Alppeja, jotka niin monena päivänä olivat peittyneet pilviin. Milanon lentokentän muodollisuudet sujuivat jo rutiinilla, matkaryhmät toimivat jokseenkin tehokkaasti ja lopulta olimme portilla, josta pääsisi Helsingin-koneeseen. Olotila oli vähintäänkin irti todellisuudesta edellisen illan konserttielämyksen, pakkausurakan ja parin tunnin yöunien jälkeen. 

Lentomatkalla oli ruhtinaallisesti aikaa kirjoittaa blogia. Niinpä sen aikana syntyi konserttidokumentaatio, jota kirjoittaessa luin yhä uudelleen konserttiohjelmaa läpi ja liikutuin kerran toisensa jälkeen. Koko Vox-ilmiön olemassaolo on suuri ihme. Kuoro on loistavassa vedossa ja laulajat pystyvät huippusuorituksiin. Sen takana on kuitenkin jotain vielä tärkeämpää, kaiken ydin: ystävyys, välittäminen, läsnäolo ja liittyminen itseä suurempaan. Kaikki muu tulee sen jälkeen ja laulu voi kuulostaa juuri niin taivaalliselta ja herkältä kuin se kuulostaa.

Matkalaiset perillä Helsinki-Vantaalla

Paluu kotoiseen ja aurinkoiseen Suomeen tuntui tutulta ja turvalliselta. Voxilaisten vaellus matkatavarahihnoille ja ulos Pohjolan Matkan bussiin meni kuin unessa. Mieli askarteli vielä sen parissa, missä oli oltu ja mitä koettu. Ajatukset olivat jossain kaukana, mutta rutiinilla tietenkin hoidettiin taas matkalaukut bussiin ja otettiin suunta kohti Mäntsälää, jossa pidettiin ruokatauko.

Taukopaikalla, keskellä Suomen kevättä!

* * *

Reissun viimeinen etappi on käsillä ja Voxin matkassa -blogi hiljenee tämän myötä. 

Kiitos Voxi, kiitos huoltajatiimi, kiitos Salla ja kiitos Sanna sataprosenttisesta työstänne tämän kuoron eteen! On ollut etuoikeus olla osa Vox-ihmettä. 

Arrivederci!

Veli-Matti Salminen

Kaksi konserttia, kaksi valtaisaa tunne-elämystä

 (jatkoa viime numerosta- varoitus: pitkä postaus!)

Konserttikoostetta luvattiin, sellainen tulee nyt. Päivä on tosin vaihtunut jo sunnuntaihin ja kuoro on pakattu bussiin matkalle kohti Milanon Malpensan lentokenttää, joten takana on itse asiassa kaksi konserttia. Blogistin viestintäsuunnitelma, johon kuului perjantain konsertin reportaasi ja postaus jo ennen lauantai-iltaa, ei siis ihan pitänyt, mutta se on nyt toissijaista. Takana on kaksi konserttia ja kaksi valtaisaa tunne-elämystä, joihin yritän sukeltaa seuraavassa.

Keskittyminen ennen Duomo di Chierin konserttia

Perjantain 22.4. konsertti Duomo di Chierissä

Duomo di Chierin lähes täysi kirkkosali sai ensin kuulla Piccoli Cantori di Torinon kuoronjohtajan Carlo Pavesen sydämelliset tervetulosanat yleisölle ja suomalaisvieraille. Konsertin aloitti torinolaisten oma osuus, joka aluksi painottui spirituaaleihin. Pienet ja isommat kuorolaiset tekivät herkkiä soolo-osuuksia muun muassa kappaleessa Sometimes I feel like a Motherless Child. Kylmiä väreitä nostatti upea latvialainen teos Är vilcinu Riga braucu, jossa sudet ulvoivat eläimellisen rummutuksen tahdissa. Mieleen jäi myös body-perkussioilla höystetty Bring me Little Water, Sylvie, jota torinolaiset olivat opettaneet voxilaisille jo tuloiltana Parco della Tesorieran (eli ”Puistokoulun”) pihalla.

Piccoli Cantori di Torino ja Bring me Little Water, Sylvie

Kuorojen yhteisnumerossa molempien kuorojen puolikkaat nousivat seuraavaksi lavalle Sannan johdolla. Voxin puolikasta edusti Hauet-ryhmä, jonka tehtävä oli johdattaa yleisö perinteisen hääseremonian saloihin. Laulut vaativat melko perusteellisen selostuksen, jotta yleisö ymmärtäisi mistä on kyse, ja Sanna avasi tätä mysteeriä Carlon tulkatessa italiaksi. 

Nuorten naisten kopea ja korskea Vot i kaalina dai särki jäätä, minkä jälkeen lavalle astui nuori hääpari sekä virallinen itkijä ja kaikkien murheiden kantaja, jota tehtävää tänä iltana hoiti voxilaisista Marikki. Rummun lyönnit tahdittivat itkua kuin sydämenlyönnit ja yleisö kuunteli hiirenhiljaa. Kun itkijä oli saateltu pois, alkoi hääparin lahjominen Oi dain tahdissa. Ja lopuksi kylän akoilla oli paha ajatus Käppeen vyöryessä kohti yleisöä.

PCT ja Voxin "Hauet" aloittamassa hääseremoniaa

Parin sadan vuoden takaa siirryttiin suoraan tämän päivän polttavimpaan aiheeseen. Illan konsertin tuotto kerättiin alueelle saapuneiden ukrainalaisten pakolaisten tueksi, ja myös lavalla nähtiin ukrainalaisia. Ensin kuorojen yhteisnumerona kuultiin tuttu italialainen sävelmä Santa Lucia upealla mandoliinisäestyksellä, josta vastasi ukrainalainen naisartisti. Kyynelkanavat aukesivat viimeistään ukrainalaisten lasten noustessa lavalle yhdessä voxilaisten ja torinolaisten kanssa esittämään laulun Nam potrybne mirne nebo. Sinikeltaisia sydämiä kantavat lapset olivat tulleet sieltä, mistä kaikki inhimillisyys on pommitettu rikki, ja nyt he olivat täällä meidän kanssamme.

Kuorot yhdessä ukrainalaislasten kanssa

Vox Aurean oma osuus alkoi keskiaikaisella Llibre Vermell de Montserrat -kokoelman teoksella Mariam matrem, joka oli nostattanut kylmiä väreitä jo Sacra di San Michelen sumumaisemissa. Nytkin solistiryhmien ja koko kuoron vuorottelu hyväili kirkkokansaa pyhällä tunnelmallaan. Siitä siirryttiin kantaesitykseen Aili Järvelän sarjasta Viisi vuodenaikaa, joka lähtee utuisesta tunnelmasta Syksyn jälkeen -mietiskelyllä, jatkuu talvisella Pakkanen puhurin poika -maisemalla ja siirtyy sitten body-perkussioilla koristeltuun kalevala-runomittaiseen Kevät keikkuen tulevi -lauluun. 

Kuten kaikki Suomen kevään kokeneet tietävät, kevään ja kesän välissä on aina takatalvi, joka vaatii sietokykyä ja huumoria. Sitä löytyi voxilaisiltakin, jotka Takatalven ihmemaa -ilotteluun kaivoivat esiin rekvisiitan: hyttyshattuja, Suomen lippuja, aurinkolaseja ja Suomi-huiveja. Sillä saatiin takatalvi taittumaan ja päästiin juhlimaan kesän tuloa raikkaalla ja valoisalla laululla Jolla.

Suomi-maisemiin päästyään Vox tarjosi yleisölle Revontulet. Tälle Italian-reissulle oli jopa teetetty uudet Vox-hupparit, joiden selkämyksessä komeilee Revontulet-nuotin pari ensimmäistä riviä. Klassikon asemaan noussut Pekka Kostiaisen sävellys Ilmari Kiannon tekstiin on pitkä ja vaativa, mutta jälleen kerran sitä esittäessään Vox Aurea näytti, mistä se on tehty. Laulajat leimusivat ja loimusivat, sukelsivat pilvihin ja lopulta hävisivät yöhön. Ei ollut ihme, että konsertin jälkeen Voxin levymyyntipöydän kysytyin tuote taisi olla ”se, jossa on Revontulet” eli jo muutaman vuosikymmenen takainen LoRuLaiLee-albumi.

"Ne repeevät kuin jää..."

Kuoro vei yleisön vielä uusiin äänimaisemiin Etelä-Afrikkaan, tuottaen sateen ropinaa, eläinten ääniä, ukkosmyrskyn ja hiipuvan sateen. Siitä käynnistyi energinen ja räjähtävä Shosholoza - kappale, joka aina saa myrskyisät suosionosoitukset. Niin nytkin. Vielä oli aika hiljentyä entisen voxilaisen Veera Lummin säveltämän Taivaalla on tilaa -teoksen herkkiin säveliin, joita laulaessaan kuorolaiset levittäytyivät lopussa kirkon käytäville ihmisten ympärille. Taivaalla oli tilaa.

Konsertti päättyi torinolaisten kanssa Carlo Pavesen johdolla esitettyihin italiankielisiin yhteisnumeroihin, joissa Vox-puolikkaana esiintyi tänä iltana ryhmä ”Josiakset”. Pehmeästi komppaava piano säesti Bella Ciao delle Mondine -kappaletta, josta siirryttiin illan viimeiseen numeroon, Carlon omaan sovitukseen iki-ihanasta laulusta Nel blu dipinto di blu, tuttavallisemmin Volare. 

Lopun yhteisnumerona italialaiset laulut

Konsertti päättyi puoli yhdentoista jälkeen illalla. Suomen päähän kuorolaisten vanhemmille oli striimattu konsertti Zoomin kautta, joten linjoilla olleet yli 50 kuuntelijaa pääsivät siis yöpuulle lähempänä puoltayötä Suomen aikaa. Jo aloitus oli ollut varsin myöhäinen puoli yhdeksän, eli pitkä päivä ja ilta oli takana. Pukuhuoneeseen asteli väsyneitä mutta onnellisia kuorolaisia, joita isäntäperheet lähtivät viemään Chierin pimenneessä illassa kohti ansaittuja yöunia. Seuraavana aamuna saisi nukkua pitkään, koska tiedossa olisi vapaa lauantaipäivä perheiden kanssa ennen illan konserttia.

Loppukiitokset Duomo di Chierin yleisölle

Lauantain 23.4. konsertti Conservatorio Giuseppe Verdissä

Lauantaipäivänä voxilaiset kokoontuivat ensimmäisen kerran yhteen vasta puoli seitsemältä illalla, tätä ennen kukin isäntäperhe vietti omaa aikaa valitsemallaan tavalla. Kaikesta päätellen päivän tunnit oli saatu kulumaan mukavasti levon ja yhteisten puuhien tai retkien merkeissä. Sadesään takia nähtävyyksien katselu ei onnistunut aivan optimaalisesti, ja toisaalta museot olivat täynnä turisteja, mutta jokainen kaiketi löysi jotakin Torinosta.

Konserttipaikka Conservatorio Giuseppe Verdi sijaitsi melko lähellä Torinon vanhoja nähtävyyksiä, joten sinne siirtyminen ei vaatinut samanlaista junajuoksua kuin perjantaina. Kuorolaiset sijoiteltiin pukuhuoneisiin, joita tarvittiin useampia, koska kuorolaisia oli paljon ja huoneet pieniä. Silitys- ja letitystalkoot lähtivät käyntiin tuoreella rutiinilla. Äänenavaus ja viimeiset harjoitukset huokuivat taas kihelmöivää odotusta ja lupasivat hyvää illan konserttiin. 

 

Lämmittelyveto ennen konservatorion konserttia

Tällä kertaa konsertin aloitusaika oli kello yhdeksän illalla, mikä taas tarkoitti Suomen päässä striimiä seuraaville aloitusta iltakymmeneltä. Silti etäkuulijoita oli parhaimmillaan yli 80. Valitettavasti verkon huonon laadun takia ääni ei välittynyt Zoomin kautta toivotulla tavalla kotikatsomoihin. Videokamerat kuitenkin tallensivat sen tunnelman, jonka paikalla ollut runsaslukuinen yleisö sai kokea. 

Konservatorion katsomo täynnä! 

Piccoli Cantori di Torinon vuoro oli jälleen aloittaa konsertti Carlo Pavesen johdolla. Spirituaalien ja vielä eilistäkin hurjemmaksi äityneen latvialaisen sudenulvontakappaleen jatkeeksi kuoro esitti Carlon omat sovitukset letkeästä Beatles-klassikosta Drive my Car sekä Queenin tutuksi tekemästä pyöräilyn ylistyksestä Bicycle Race. Siinä tunnelmassa olisi toki voinut hypätä vaikka keltaisen kaupunkipyörän selkään, mutta konsertti jatkui ja pyöräily sai jäädä myöhempään kertaan.

Piccoli Cantori di Torino lavalla

Kuorojen yhteisnumerot aloitettiin jälleen hääseremonialla, tällä kertaa lavalla olivat voxilaisista ”Josiakset”. Vot i kaalina dain uhittelu nauratti vielä yleisöä, samoin sen jälkeen tuoleille istutettu nuori hääpari. Yleisö hiljeni kuitenkin pian, kun itkijänä toimiva Anni aloitti kyynelten vuodatuksen nuoren morsiamen puolesta. Häälahjat saateltiin nuorelle parille mallikkaasti, ja yleisö taisi yllättyä siitä raivokkaasta vimmasta, jolla Käppee lähti soimaan pyörien ympyrää lavalla ja hyökyen lopussa yleisöä kohti.

Voxin oma osuus käynnistyi tällä kertaa Aili Järvelän viidestä vuodenajasta, joiden herkkyys, kuulaus ja virtaava energia olivat käsin kosketeltavia. En lakannut hämmästelemästä sitä, miten kaikkensa antaneet ja reissussa väsyneet laulajat vain jaksoivat pitää saman latauksen ja intensiteetin konsertin kestäessä. Lopulta Takatalven ihmemaa aukesi riehakkaana naurattaen yleisöä Suomi-huivien ja lippujen liehuessa. Jollassa oli jälleen hyvä keikkua aalloilla Voxin mukana.

Takatalven ihmemaassa kuoroa johtaa joulupukki...

Revontulissa kuorolaisten pitkän viikon ja pitkän illan koettelema kestävyys punnittiin. Mutta tietenkin voxilaiset sen selättivät. Yleisön aplodeista ei ollut taaskaan tulla loppua, kun revontulet hävisivät yöhön. Voxilaiset sen sijaan eivät hävinneet yöhön vaan siirtyivät kaksin käsin hissiin, jossa käynnistyivät bileet Josiaksen ja Jennin beatbox-poppikoneiden soidessa. 

Eteläafrikkalaisessa äänimaisemassa Sanna keksi ottaa yleisön mukaan tekemään ääniefektejä. Ja yleisöhän totteli kiltisti, aloittaen käsien hieromisella yhteen, liittyen sateen ropinaan napsuttelemalla sormiaan ja voimistuvaan sateeseen lyömällä käsiä reisiin. Kun ukkosmyrsky oli ohi, oli Shosholozan vuoro räjäyttää sali taputtamaan kuoron kanssa. Yleisö saateltiin levollisempaan tunnelmaan Voxin entisen kuoronjohtajan Kari Ala-Pölläsen sovituksella teoksesta Somewhere Over the Rainbow, joka oli tällä kertaa omistettu kaikille torinolaisille isäntäperheillemme.

Jokaisella kuulijalla oli varmasti konsertin aikana yksi tai useampi hetki, jolloin kyynelkanavat aukesivat. Blogistilla riitti sen verran puuhaa videoinnissa ja zoom-yhteyden säätämisessä, että herkistelylle ei ollut jäänyt ihmeemmin aikaa. Mutta Vox Aurean repäistessä nuoruutensa koko energialla ja vimmalla Måneskin-yhtyeen euroviisuhitin Zitti e Buoni, jonka Sanna oli sovittanut kuorolle, virtasivat kyyneleet vuolaasti. Kappaleeseen tiivistyi omalla tavallaan kaikki se epävarmuus ja turhautuminen, jota poikkeusaika oli kuoroharrastukseen ja nuorten elämään aiheuttanut. Ja kun he saivat laulaa ja purkaa sen ulos, pato purkautui lavalla ja vedet pääsivät virtaamaan. Se kertoi viestin: nuorilla on sanottavaa, he haluavat tulla nähdyiksi, kuulluiksi ja hyväksytyiksi sellaisina kuin ovat, eikä kukaan voi tulla sanomaan heidän puolestaan, mitä he saavat olla. 

Voxi kiittää...

... ja kumartaa.

Zitti e buoni oli iskenyt yleisönkin tajuntaan niin voimakkaasti, että se aloitti lähes saman tien rytmikkään taputuksen laulun tahdissa. Taputus oli kuitenkin pakko vaimentaa, jotta kuorolaiset kuulisivat toisiaan. Yleisö totteli tätäkin käskyä kuuliaisesti. Sille oli vielä tarjolla kaksi Carlon johtamaa yhteisnumeroa: Bella Ciao ja Volare, joissa voxilaisten puolikkaana esiintyivät tänä iltana Hauet.

Italialaiset kappaleet, Hauet lavalla

Konsertti päättyi isännillemme annettuihin kiitoksiin, jotka lausui vakaalla ja valovoimaisella preesensillään matkanjohtajamme Annemari. Torinolaisten huoltotiimin upeat Cristina, Gloria ja Luca saivat ansaitut lahjansa ja vihoviimeisenä lauluna esitettiin Santa Lucia, johon yleisö sai liittyä mukaan.

Lopussa kiitetään ja kuoronjohtajat halaavat!

Musiikki vaimeni, mutta kuorolaisten hersyvä nauru ja itku täyttivät salin vielä jonkin aikaa. Muutamille tämä oli jälleen viimeinen Vox-keikka. Monille tämä oli myös ensimmäinen Voxin ulkomaanmatka. Kaikille tämä oli yhteisöä rakentava ja yhteen kuulumista lujittava kokemus; matka, joka huipentui juuri tähän hetkeen konservatorion salissa.

Elettiin jo lähes puoltayötä, kun viimeiset huoltajat lähtivät konservatoriolta majapaikkoihinsa. Viimeiset pakkaukset odottivat vielä tekijäänsä ja seuraavana aamuna olisi aikainen lähtö. Oli aika sanoa: Buona notte, Torino!

Vanhan Torinon kaupunkikierros ja matka konserttipaikalle

Kuorolaisten huoltajuus on välillä palapelin kasaamista. Perjantaiaamuinen kävelykierrokselle lähtö tarjosi yhden harjoituksen. Torinon isäntäperheet toivat voxilaisia kahteen eri kokoontumispaikkaan, joista toiselle eli tutulle Parco della Tesorieralle (tuttavallisemmin ”Puistokoulu”) kokoontuva porukka matkustaisi metrolla keskustaan ja toiselle paikalle (Carabinieri) kokoontuva porukka kävelisi keskustaan. Kun suomalaishuoltajilla ei ollut kuitenkaan tietoa, ketkä kuorolaiset tulevat mihinkin paikkaan, käytiin huoltajien WhatsApp-ryhmässä vauhdikas etälaskenta ja yhteenlasku, jotta saatiin selville, milloin kunkin ryhmät olisivat paikalla.

Kuorolaisten jälleennäkeminen Porta Nuovan asemalla.

Lopputulemana joka tapauksessa koko Voxi kokoontui lopulta sovittuun aikaan Porta Nuovan metroaseman vieressä olevalle piazzalle, josta kaksi paikallista opasta lähti saattamaan meitä Torinon vanhojen nähtävyyksien pariin. Kävelimme pitkin holvikaarilla katettuja jalkakäytäviä piazzalta toiselle. Varsin pian kävi ilmi, että keskeinen hallitsijasuku Italian ja sitä edeltävien kuningaskuntien historiassa lähes 1000-luvun alusta asti oli Savoijin suku (Casa Savoia), jonka jäsenten kädenjälki näkyi niin hallintorakennusten fasadeissa, kirkoissa kuin hallitsijoista ikuistetuissa patsaissa. Kuninkaiden valta oli ollut absoluuttista, ja heidän tahtonsa koristaa rakennukset näyttäviksi ja kauniiksi takasi puolestaan nykypäivän turistille komeat nähtävyydet. Harvoinpa samalla aukiolla pääsee esimerkiksi vertailemaan kahta lähes samanlaista vierekkäin seisovaa kirkon fasadia, joista toinen edustaa barokkityyliä ja toinen uudempaa, koristeista riisuttua mallia.

Piazza San Carlo

Opastuksesta selvisi myös Torino-nimen historia. Vain muutamia kymmeniä vuosia ajanlaskun alun jälkeen eli Rooman vallan aikana tauriineiksi nimetty kansa otti alueen hallintaansa, ja sille vakiintui nimi Taurinia. Samaan nimeen liittyy myös Taurus eli härkä, jonka hahmoja olimmekin nähneet eri puolilla kaupunkia jo aiemmin. Aukion vieressä sijaitsevan käytävän laattaan painetun härän kuvan yli käveleminen kuulemma tuotti onnea. Varmuuden vuoksi kävelimme siis härkälaatan yli ja suuntasimme eteenpäin, ohi egyptologisen museon, jossa on maailman toiseksi suurin egyptiläisesineiden kokoelma (6400 esinettä) ja ohi Italian ensimmäisen kuninkaan Vittorio Emanuelen palatsin. Kuningaskunnista muodostettu Italiahan syntyi yhtenäisenä valtiona vuonna 1861, minkä opimme viimeistään renessanssimuseon ovella olevan härkäpatsaan painatuksesta.

Härän yli kävelyä

Toh, Torinon härkä

Näkemiemme rakennusten historian kerroksissa oli antiikin Roomaa, keskiaikaa ja barokkiaikakautta, joten voi arvata, että käsityskyky oli jo kovilla. Jykevien seinien lisäksi pääsimme näkemään myös vihreyttä: kuninkaan puutarha Giardini Reali on yksi eurooppalaisten kuninkaallisten puutarhojen top3-valikoimassa. Ne kaksi muuta ovat muuten Versailles Ranskassa ja Schönbrunn Itävallassa – ja kas, ne voxilaiset jotka olivat Itävallan-matkalla vuonna 2016, ovat siis nähneet jo kaksi kolmesta!

Giardini Realin suihkulähteitä

Jotain pyhää oli kuitenkin vielä edessä. Opas viittasi välillä kuninkaan palatsin vieressä sijaitsevan kirkon kupoliin ja kertoi siellä säilytettävän ”the holy Shroud”. Pyörittelimme hetken päitämme miettien, mitä hän tarkoitti, mutta se selvisi pian: kyseessä ovat nimenomaan Torinon käärinliinat, joihin uskotaan painuneen Jeesuksen kasvojen jäljet, kun hänet haudattiin ja kiedottiin liinoihin. Käärinliinoja säilytetään nykyään arkussa, jota ei avata yleisölle, paitsi jos paavi toisin päättää. Emme tällä kertaa kuitenkaan tavoittaneet paavia kysyäksemme, saisiko liina-arkun avata, joten pääsimme vain San Giovannin aukiolla sijaitsevaan kappeliin katsomaan itse arkkua lasiseinän takana.

Hiljaisuutta pyydetään, käärinliinat ovat arkussa.

Kappeli vaati hiljaisuutta, ja sen voxilaiset osasivat myös mallikkaasti – samaa ei voinut sanoa kaikista turisteista. Pieni hetki arkun äärellä kuitenkin oli mahdollista viettää ja lukea sen eteen kirjoitettu rukous. Englanninkielisestä versiosta poimin seuraavat sanat: ”Jesus, who has taken on himself the sorrows of every human being. Help us to see him in every person, to serve him and proclaim his love”. Meille uskottu auttamisen ja toisista välittämisen tehtävä mielessä poistuin kappelista. Samalla kierroksemme oli tullut päätökseen ja oli aika kiittää oppaitamme Somewhere over the Rainbow’n sävelin.

Kiitokset oppaille.

Kävely teki nälkäiseksi, joten oli aika ohjastaa voxilaiset tankkaamaan hyvin ennen illan konserttia. Ruokapaikkamme oli pizzeria Rossopomodoro, jonka olimme valinneet isäntien suosituksesta. Kun pääsimme henkilökunnan kanssa yhteisymmärrykseen siitä, että varaus meidän 55-henkiselle seurueelle todellakin oli kahdeltatoista eikä kahdelta, pääsimme pizzalounaalle.

Sitten alkoikin päivän vauhdikkaampi osuus. Ennen konserttia oli sovittu koronatestaus sekä suomalaisille että italialaisille kuorolaisille tukikohdassamme ”Puistokoululla”, jonne kuorolaiset lähtivät seurueissa metrolla. Perillä torinolaisten huoltajien hoitoalan ammattilaiset hoitivat koronatestaukset (kaikkien tulos oli negatiivinen), ja testijonosta poistuneet voxilaiset aloittivat letitystalkoot. Tämä lienee huoltajille yhtä tuttu perinne kuin kansallispukujen silitystalkoot, joka olisi edessä sitten illemmalla.

Letitystalkoot

Konserttipaikkaan Duomo di Chieriin päästäkseen piti kuitenkin ensin matkustaa metrolla rautatieasemalle ja sieltä junalla noin puolen tunnin matka Chieriin. Tämä oli paperilla ihan hyvä suunnitelma, mutta koululta lähdön ja aiotun junan lähdön välinen aika olikin todella tiukka. Pientä lisätwistiä tuli junalipuista, jotka olivat matkanjohtaja Annemarilla, jonka taas oli määrä saapua juna-asemalle toisesta suunnasta. Yksi ainoa komento toimii siis tässä tapauksessa: ”VOXI LIIKKUU!” 

Ja Voxihan liikkui. Kuoro ryhmissä metroon, uudet metroliput automaatista toimimattomien tilalle, kaikki ulos metrosta oikealla asemalla, raivopäinen juoksu juna-asemalle ja oikealle laiturille, minuutti aikaa junan lähtöön… ja lopulta: kuoro sekä matkanjohtaja lippuineen minuutilleen perillä raiteella viisi! Ja mikä hienointa, juna sen verran myöhässä, että ehdimme vielä laskea kuorolaiset ennen junaan nousemista. Tätä siirtymää on vaikeaa kuvata sanoin, mutta paras tuokiokuva löytynee Voxin Instagram-stooreista.

Voxi liikkuu...

Junamatka meni puhallellessa ja sykkeitä laskiessa. Perillä Chierissä sekä Piccoli Cantori di Torinon että Voxin kuorolaiset kerääntyivät asemalle ja kävelivät kaunista puistotietä ja kapeita kujia pitkin konserttipaikkaamme Duomo di Chieriin. Kuorolaiset siirtyivät harjoituksiin ja huoltajat konserttivalmistelun ydintoimintoihin eli kansallispukujen silitykseen. Konserttia odottava tunnelma alkoi väreillä ilmassa jo todella sähköisenä. Blogisti kävi virittelemässä tietokoneen ja kameran zoom-yhteyttä varten, jotta saataisiin konsertista suora lähetys myös voxilaisten vanhemmille Suomeen.

Duomo di Chieri, konserttipaikka

Kansallispukujen silitystalkoot

Niin vain pitkän päivän päätteeksi, puoli tuntia ennen konserttia (joka siis alkoi vasta puoli yhdeksältä illalla) kirkon pihalla keskittymispiirissä oli koossa letitetty ja kansallispukuihin pukeutunut kuoro huippuvireessä, silmät tuikkien ja salaperäistä jännitystä hehkuen. Konsertti olisi valmis alkamaan!

Keskittyminen konserttiin Voxin sydämessä

Ja kuten vanhoissa kunnon jatkokertomuksissa, tähän kohtaan pitää sanoa: mutta minkälainen konsertti oli, sen saat lukea seuraavasta postauksesta…