Kolmas päivä: Elävää kuorokulttuuria maailmanperintökohteessa

Aamu lähti aiempaa leppoisammissa merkeissä käyntiin myös ”KPC”-hotellissa, kun aamiaisvuoro saatiin fiksattua vähän myöhemmäksi. Liikkeelle lähtökin metromatkoineen sujui sen verran jouhevasti, että saatettiin puhua jo rutinoitumisesta kolmannen päivän kokemuksella. Eräänlainen Päiväni murmelina -kokemus on muodostumassa...

Hotelli A eli "KPC-hotelli"

Hotelli B eli "Mäntsälä"

Voxin valmistautuessa vasta lähtöön kuoronjohtaja-Sanna valmistautui kymmenen minuutin presentaatioon Saksan Lions Clubin valtakunnallisessa konferenssissa, joka järjestettiin Hannover Congress Centrumissa. Tilaisuudessa oli puheenvuoroja ja performansseja eri taiteen ja kulttuurin alojen toimijoilta, ja Sanna oli pyydetty tuomaan kuoronjohtajan näkökulma. Arvatenkin Lions Club toimii tälle kuorofestivaalille merkittävänä rahoittajana ja on osaltaan mahdollistanut myös yhdeksän kuoron matkustamisen Hannoveriin. Niinpä Sannan presentaation tehtävä oli avata rahoittajille sitä, miten kuorolaulu yhteisöllisenä taideharrastuksena avaa nuorten elämässä ovia ja rakentaa kansojen välille rauhaa ja ystävyyttä. Ymmärtääkseni puhe oli Sannalle tyypilliseen tapaan lähes profeetallinen ja sen tuloksena ihmiset ”ensin nauroivat, sitten itkivät”. Tavoite: saavutettu.

Päivän laulullisen ohjelman käynnisti jälleen säveltäjä Will Todd, paikkana Markuskirche ja kaverikuorona Little Singers of Armenia. Huoltajien palaveerauksen aiheena sillä välin oli päivän kuljetuslogistiikka, koska päivän pääkonsertti olisi lähes tunnin matkan päässä Hildesheimissa, jonne festivaaliorganisaatio oli järjestänyt bussikuljetuksen. Kuljetus voisi kuitenkin lähteä vain yhdestä paikasta ja palata vain yhteen paikkaan, joten sommittelimme ratkaisuksi sen, että bussi hakisi kuoron ”KPC”-hotellilta ja toisi takaisin illanviettopaikkaan. Maxin puhelinlinja bussikuskille kävi kuumana, ja asia järjestyi.

Armenialaiset ja Voxi Markuskirchen pihalla

Aamutreenin jälkeen voxilaiset ja armenialaiset laittoivat Markuskirchen pihalle ringin, jossa opeteltiin ensin armenialaista laulua ja sen jälkeen perinteinen Voxin ponileikki. Myös letitystalkoot olivat käynnistyneet ja jatkuivat kirkon pihalla. Kansallispukukonserttiin pitkät hiukset perinteisesti letitetään, ja tämän järjestämiseksi kuoron letitysekspertit laittavat kavereidensa hiuksia vakaalla ammattitaidolla. Niin nytkin. 

Letitysmestarit töissä

Lounaspaikkaan lähdettiin tällä kertaa metrolla, jotta samalla tutustuttaisiin illanviettopaikkaan. Matka kannatti, koska perillä oli tarjolla lämmin ruoka salaatteineen ja samalla jaettiin myös kuorolaisille eväät konserttia varten. Paluumatkalla hotelleille alettiin jo orientoitua konserttia varten ja varmistella, että kaikilla oli kansallispuvut pakattuina. Konserttitunnelma alkoi kihelmöidä ilmassa.

Matka Hildesheimiin sujui bussilla yllättävän nopeasti. Kuoron Instagramiin mainioita stooreja tehneet voxilaiset kuvasivat matkalla videolle huoltajien pikahaastatteluja, joita lienee nähtävissä jollakin kanavalla jossain vaiheessa (tietäjät tietää, jos tietää :-). Perillä Hildesheimissa pääsimme kävelemään konserttipaikalle St. Michaelis Kirchelle idyllisissä maisemissa, ja kun lopulta päästiin kohteeseen, piti hetki vain ihastella upeaa kirkkoa ja sen ympäristöä. Tämä 1000-vuotias kaunokainen oli Unescon maailmanperintökohde, eikä syyttä. Jo pihalla käyskentely tuntui virittelevän satojen vuosien takaiseen luostaritunnelmaan, mutta enemmän oli tulossa, kun kirkon ystävällinen kanttori tutustutti meidät itse kirkkoon konserttipaikkana.

St. Michaelis Kirche Hildesheimissa

St. Michaelis Kirche "etupuolelta" kuvattuna

Kurkkaus ylimmältä parvekkeelta

Pitkän historiansa aikana St. Michaelis Kirche on toiminut innoittajana sellaisille säveltäjille kuin Telemann ja Monteverdi. Ja monille muille, jotka olivat olleet siellä ennen meitä. Kirkon ympärillä toimii myös vireä musiikkiyhteisö, joka esittää kirkossa säännöllisesti Bachin ja muiden kirkkomusiikkimestareiden suurteoksia. Aika pian kävi selväksi, että näin täydellisessä akustisessa tilassa esiintyminen olisi Voxille äärimmäisen harvinainen mahdollisuus ja sellaisena erittäin arvokas.

Ilta-auringon vielä hyväillessä kirkon seinustaa ja puutarhaa voxilaiset alkoivat sonnustautua kansallispukuihin, jotka ”rautaneitojen” armeija oli pukuvastaavan johdolla silittänyt valmiiksi. Kiitos Jaana, Pirkko, Ailamari ja Päivi – puvut olivat valmiina jälleen tekemään säväyttävän vaikutuksen yhteen konserttiyleisöön. Vielä keskittymispiiri ja muutamat kuvat kirkon pihalla, ja konsertti oli valmis alkamaan.

Keskittymispiiri auringonlaskussa

Viestinnällinen työpanokseni kohdistui tällä kertaa live-videolähetyksen hoitamiseen, joten konsertin kuvia ja videoita ei paraatipaikoilta saatu. Liveyhteyden päässä koti-Suomessa oli kuitenkin 60-70 uskollista katsojaa ja kuulijaa, joille onneksi välittyi konsertin vangitseva tunnelma äänineen kaikkineen. Konsertin avasi Eric Tuanin Crossings-osien ja Sanna Salmisen About People and Loneliness -teoksen kokonaisuus, joka piti otteessaan, herkisti tunteet pintaan ja avasi kuoron ja yleisön välille yhteyden. Yleisö kuunteli hiiskumatta vielä Kaksi kättä hississä, jonka jälkeen alkoivat aplodit raikua, eikä niistä meinannut tulla loppua, vaikka konsertti oli vielä jatkumassa. 

Suomalaiset kansanmusiikkivaikutteiset kappaleet menivät voxilaisten vankalla osaamisella ja rouhealla otteella varmasti kuulijoiden luihin ja ytimiin asti, ja taas taputettiin. Voxilaisten lauluyhtyeen esittämä suloinen Ikävä omia maita, jonka on harjoituttanut ”apukoreografimme” Hilda Ivars, soi herkästi ja heleästi täyttäen valtavan tilan, vaikka laulajia olikin lavalla vain kymmenen. Sitten olikin aika päästää taas Pato aukeamaan. Konsertin päätti Seal Lullaby, joka ei ainakaan vähentänyt Padon aikana auenneita kyynelvirtoja. Yleisö vaati encorea, ja sellaisena laulettiin tietenkin perinteinen kiitoslaulumme Over the Rainbow. 

Ilta oli jo pimennyt, kun kansallispuvuista siviileihin vaihtaneet voxilaiset kävelivät takaisin bussiin, joka kuljetti porukan festivaalin järjestämään illanviettoon Hangar 5:een, paikkaan jossa oli päivällä syöty lounas. Nyt tarjolla oli grilliherkkuja, jotka otettiin ilolla vastaan. Muuten illanvieton viihdepuoleen ei riittänyt kovinkaan monella enää virtaa, ja viimeisten laululeikkien jälkeen koottiin porukka yhteen ja suunnattiin metrolla kohti hotelleja ja odotettua lepoa ja yöunta.

Toinen päivä: lounaskonsertteja ja puistoelämää

Uusi päivä Hannoverissa valkeni varsinkin ibis Budget-hotellin asukkaille varsin aikaisin, koska meille jäi kuorojen varauslistassa aamupalavuoro seitsemästä kahdeksaan. Samassa hotellissa majoittuvat kuorot osoittautuivat kuitenkin joustaviksi ja sovittiin, että kahtena seuraavana aamuna Voxi saa myöhemmän aamiaisvuoron. Kuorolaiset jaksoivat aikaiselle aamupalalle kaikesta huolimatta ja hyödynsivät myös sen jälkeisen huilausajan ennen harjoituksiin lähtöä. 

Kuoron ensimmäinen ohjelmanumero oli harjoitus Will Toddin johdolla Markuskirchessä, joka olisi myös päivän ensimmäisen lounaskonsertin paikka. Mainitun ibis Budget-hotellin asukkaat siirtyivät sinne Hauptbahnhofin eli päärautatieaseman urbaaneista maisemista metrolla. (Mainittakoon, että tämä hotelli on nimetty katu-uskottavuutensa takia KPC-hotelliksi – tietäjät ja kortepohjalaiset tietää :-) Toisen hotellin eli ibis Cityn asukkaita ystävällinen oppaamme Max tuli vastaan ja varmisti, että he löytävät perille Markuskircheen. Aikataulut pitivät ja voxilaiset istuivat kirkon penkeissä yhdessä armenialaisten kuorolaisten kanssa Will Toddin aloittaessa harjoitukset. Huoltajat istahtivat siksi aikaa palaveeraamaan päivän askelmerkeistä.

Harjoitukset Will Toddin johdolla Markuskirchessä

Harjoitusten välissä oleva lounaseväs tuotaisiin Markuskirchelle, mutta sitä odotellessa kuorolaisilla oli reilu tunnin tauko, jonka viettämiseen Max suositteli kirkon vieressä olevaa isoa puistoa, Stadtwald Eilenriedea. Sen syleilyyn kuorolaiset solahtivatkin saman tien. Leikkipuisto oli ihan kiva, mutta pyökkimetsien koristama lehtomaisema oli otollinen myös äänenavaukseen ja lyhyeen treenisessioon, jonne Sanna ja Josefiina johdattivat kuorolaiset. Ja mikäpä oli näissä maisemissa ääntä herätellä!

Lounaseväät syötiin Markuskirchen viereisessä seurakuntatalossa. Samalla todettiin, että eväsleivän täydennykseksi tarvitaan vähän muutakin, joten kuorolaisten siirtyessä takaisin harjoituksiin iskuryhmä lähti tekemään pizzatilaukset Maxin vinkkaamasta pizzeriasta. Sieltä luvattiin toimittaa ruuat suoraan kirkkoon, mikä sopi kiireiselle kuorolle paremmin kuin hyvin. Voxi valmistautui jo täyttä päätä lounaskonserttiin ja sähköä alkoi olla ilmassa. 

Lounaskonsertin aloitti Pekka Kostiaisen Lorulailee, lastenlaulujen sikermä ja Voxin pitkäaikainen bravuuri, joka nosti hymyn yleisön huulille. Siitä oli hyvä siirtyä Kaksi kättä hississä -reiveihin. Huumorilinjalla jatkettiin myös Aili Järvelän Takatalven ihmemaassa, jonka jälkeen yleisö johdateltiin suomalais-ugrilaisiin kansanmusiikkitunnelmiin järjestyksessä Anda-Niilas, Aalloilla ja Käppee. Kun alkuvoimaiset energiat oli purettu, kirkko hiljennettiin utuisen ja joka aistia hyväilevän Seal Lullabyn kehtolaulun säveliin. 

Lorulailee

Akoill' on on paha ajatus...

Eric Whitacren säveltämä Seal Lullaby on tarttunut Voxin ohjelmistoon Knabenkantorei Basel -poikakuoron kanssa lauletusta yhteiskonsertista, ja se yhdistyy yleensä mielessäni pimennettyyn Taulumäen kirkkoon, jossa voi kyynelehtiä rauhassa. Nyt istuimme valoisassa Markuskirchessä, kun Pihlan piano lähti soittamaan alkusäveliä, ja täytyy sanoa, että kyynelet valuivat yhdellä jos toisella kirkon käytäville levittäytyneen kuoron sulkiessa yleisön kehtolaulun turvalliseen syleilyyn.

Seal Lullaby

Sitten mentiin taas. Pizzatankkauksen jälkeen kuoroletka käveli metropysäkille suuntanaan Marktkirche: Hannoverin keskuskirkko ja upea keskiaikainen kolossi, jossa olisi seuraava päiväkonsertti yhdessä paikallisen Juventis Jugendchorin kanssa. Täällä esitettäisiin Voxin matkaohjelmiston toinen puolisko, koreografioilla rikastettu Abuelita says Goodbye ja Caravan Eric Tuanin teoksesta Crossings, sekä Sanna Salmisen sarja About People and Loneliness.

Marktkirche, toinen konserttipaikka

Kirkkokonsertin avaussanoissa toivotettiin Vox Aurea ja Juventis Jugendchor tervetulleiksi ja kiitettiin Voxia siitä, että he ottivat konsertin ohjelmaansa. Tämä oli nimittäin alun perin tarkoitettu israelilaisen kuoron esiintymispaikaksi, mutta maan konfliktitilanteen takia kuoro ei voinut turvallisuussyistä lähteä matkaan. Niinpä esiintymispyyntö esitettiin Voxille, ja siihen tartuttiin. 

Konsertin aloitti Abuelita says Goodbye, jossa Hilman esittämä isoäiti jättää hyvästit maasta pakenevalle lapsenlapselleen ja antaa tälle simpukankuoren muistoksi. Tunnelataus siis huipussaan heti alusta asti. Abuelita on osa Crossings-teosta, joka käsittelee rajoja ja niiden ylittämistä. Se muodosti tässä konsertissa yhtenäisen kokonaisuuden About People and Loneliness -teoksen kanssa. Näiden teosten koreografioita voxilaiset olivat tänä keväänä työstäneet sveitsiläisen koreografi Daniel Raaflaubin kanssa.

Marktkirchen akustiikka oli upea ja se tuki täydellisesti kuoron fraseerausta, pehmeitä pianissimoja (Solitude), viipyileviä kaikuja (You are not enough) sekä räiskyvää energiaa (I feel so good). Yksinäisyys, joukkoon kuuluminen, ystävän etsiminen ja rauhan ja turvallisuuden löytäminen saivat hahmon kuorolaisten puhtaassa laulussa ja voimakkaassa eläytymisessä. Tämä oli sitä, mitä voxilaiset ovat lavalla parhaimmillaan: jokaisella on oma paikka yhteisössä.

Vox Aurea ja Juventis Jugendchor

Konsertin toisesta osasta huolehti Juventis Jugendchor, saksalainen kuoro Cellestä. Energinen ja valoisa nuorisokuoro piti yleisöä hyvässä konserttitunnelmassa, ja varsinkin eteläafrikkalaisen Miriam Makeban Pata Pata sai yleisössä istuvat voxilaiset lähes irtoamaan tuoleistaan. Loppuaplodien raikuessa kuorot kutsuttiin yhdessä lavalle, ja yleisön jo poistuessa Voxin ja Juventiksen spontaanit laulukarkelot vasta käynnistyivät. Yhteisestä repertuaarista löytyi sekä eteläafrikkalaisia lauluja että ”Frozen-teema” Eatnimen vuelie. Ja kuorojen minglaus jatkui kirkon pihalla vielä ponileikin muodossa.

Hotellille siirryttiin kävellen (KPC) ja metrolla (City), minkä jälkeen ohjelmassa olisi illanvietto hulppeassa Herrenhäuser Gärten -puutarhassa. Illanvietto oli vapaaehtoinen, mutta valtaosa kuorolaisista halusi lähteä, ja vain väsyneimmät ja toipilaana olevat jäivät huoltajan seuraan hotellille. Puutarhajuhlilla oli lähemmäs tuhat kuorolaista paikalla, eikä maisemissakaan ollut valittamista kuvien perusteella.

Herrenhäuser Gärten

Voxilaiset puutarhamaisemissa

Tästä on hyvä jatkaa kohti seuraavaa päivää!

Voxi liikkuu: Jetzt geht’s los!

Matkapäivä eteni reittiä Jyväskylä – Helsinki – Berliini – Hannover. Startti aamukuudelta oli ”voxilaiseen perinteeseen” nähden varsin myöhäinen, koska useimmiten matkaan lähtiessä kuoro on kömpinyt Helsingin-bussin lähtöpaikkaan aamuyöllä kesken yöunien. Nyt sen sijaan kirpeä kevätaamu oli jo valjennut Agoralla, ja valossa olikin huomattavasti helpompi tarkistaa kuorolaisten passeja ja kiinnittää nimilappuja matkalaukkuihin. Bussin ikkunasta vilkutukset kotijoukoille, ja niin oltiin matkassa.

Voxi on todistetusti matkassa.

Lentokentän rutiineista kuorolaiset selvisivät jälleen mallikkaasti, mitä nyt yhdestä vesipullosta kerrottiin turvatarkastuksessa löytyneen räjähdeainejäämiä (!?). Emme keksineet siihen muuta syytä kuin Voxin räjähtävän energian. Kuoro oli näin ollen pakattu hyvissä ajoin Berliinin-lentokoneeseen ja valmis lähtöön. 

Voxilaisten matkanteko ylipäänsä on parhaimmillaan juuri sellaista kuin se oli nytkin: sujuvaa ja vaivatonta. Rutiinistakin voidaan puhua, kun kuoro on koronapandemian jälkeen taas matkustanut ulkomaille joka kevät. Lisäksi taustalla vaikuttaa kuoron yhteisöllinen toimintakulttuuri ja itseorganisoituvuus. Matkaryhmät toimivat tukikohtina ja sovitut aikataulut pidetään.

Tällä kertaa 54 kuorolaista jakautuu seitsemään matkaryhmään, jotka kulkevat seuraavilla nimillä: Tripla-J (=Jossen Järisyttävät Joukot), Die Kruppe der Korhonen, Päivin Porschet, Saksaamattomat, Ruotsin kuuluisat kuninkaat, Kuddelmuddel ja Jaloherra Jaakko. Matkaryhmät keksivät itselleen nimet ja määräävät säännöt. Kokeneempien kuorolaisten osaaminen tuo ryhmään jatkuvuutta ja turvaa uusille kuorolaisille. Näin on toimittu Voxin matkoilla ja käytäntö hyväksi havaittu.

Suomen takatalvesta hädin tuskin kevääseen siirtyneet voxilaiset saivat Berliinissä vastaansa aurinkoisen kesäsään ja vihreinä lehtivät puut. Ja festivaaliorganisaation tarjoaman Max-oppaan, joka tuli meitä vastaan jo Berliiniin ja on käytettävissämme koko festivaalin ajan. Ilahduttavaa oli myös reilun kokoinen bussi peräkärryineen, joka veti koko 62-päisen seurueen laukkuineen.

Kesäfiiliksissä Mäkkärin pihassa. 

Lämpö aiheutti toki sen, että mustia Vox-huppareita piti alkaa sulloa reppuihin ja matkalaukkuihin, ja saapuessamme lounaspaikkanamme toimivaan McDonald’siin voxilaisten siniset t-paidat loistivat kilpaa auringon kanssa. Ison seurueemme ruokkiminen pikaruokaravintolassa onnistui yllättävän ketterästi, ja ketteriä olivat myös ne kuorolaiset, jotka kävivät testaamassa ulkoterassin putkiliukumäen. Sitten oli aika jatkaa kohti Hannoveria.

Saapuminen Hannoveriin oli aikataulutettu aiemmaksi kuin mitä todellisuus ja liikennetilanne antoivat myöten. Niinpä sekä keikalle pukeutuminen että äänten avaaminen piti aloittaa jo bussissa. Tämän voxilaiset toki osaavat, ja ennen Hannoverin keskustaa oli koko kuoro sonnustautunut mustiin keikkapaitoihin ja laulu aaltoili mukavasti eri puolilla bussia.

Kuorofestivaalielämä käynnistyi toden teolla Hannoveriin saavuttua. Avajaiskonsertin ajolista ja tiukka treeniaikataulu oli ohjelmoitu kuorolaisille, jotka Sannan ja Josefiinan johdolla siirtyivät suoraan Hannoverin kongressikeskukseen (HCC) valmistautumaan avajaiskonserttiin. Huoltajien tehtävänä oli sillä välin kuskata bussilla kuorolaisten matkalaukut kahteen majoitushotelliimme ja ehtiä takaisin kongressikeskukseen ennen avajaiskonsertin alkua.

Hannover Congress Centrum

Matkalaukut löysivät paikkansa hotelleista, huoltajat löysivät tiensä metrolinjoille avuliaan oppaamme Maxin johdolla ja pienen loppukirin jälkeen kaikki istuivat hulppean Hannover Congress Centrumin ympyrän muotoisessa ”kupolisalissa” tarkalleen klo 19.30, kun avajaiskonsertti käynnistyi. Konsertin alkupuoli oli varattu tervehdyspuheenvuorojen ohella Bundesjugendchor-nuorisokuoron esiintymiseen. Taidokas kuoro, mutta matkapäivän päätteeksi pitkän ohjelmiston kuunteleminen ennen festivaalikuorojen lyhyitä esiintymisiä verotti laulajien voimia melkoisesti.

Isäntä- ja vierailijakuorot esittivät kukin vuorollaan kolmen minuutin numeron. Mieleenpainuvia olivat esimerkiksi Viron television tyttökuoron esitys Vaid see on armastus, armenialaiskuoron Mush, portugalilaisen nuorisokuoron O coletinho sekä Filippiineiltä saapuneen BAAO-nuorisokuoron vaikuttava Kruhay. Vox esitti omalla vuorollaan lyhennetyn version Aili Järvelän voimakappaleesta Pato, joka herkisti suuren salin ihmettelemään äänen parantavaa voimaa. Konsertin lopuksi kaikki kuorot liittyivät yhdessä laulamaan massakuoroteosta Weisst du, wieviel Sternlein stehen.

Näkymä lavalle Vox-vinkkelistä

Konsertti päättyi lähempänä kello kymmentä, joka meille Suomesta lähteneille tarkoitti jo tuntia myöhempää aikaa, ja aamun lähtö oli ollut kuudelta. Oli aika suunnistaa hotelleille evästämään ja lepäämään. Pimeässä illassa metro kuljetti turvallisesti perille, edellyttäen vielä kuorolaisilta ripeää liikettä kyytiin noustessa ja junaa vaihtaessa, ja lopulta väsyneet voxilaiset oli saateltu akkuja lataamaan.

Aika sanoa hyvää yötä ensimmäiseltä matkapäivältä, huomenna odottavat uudet haasteet!

Kohti Hannoveria

Voxi Englannin nummimaisemissa keväällä 2023

Pian on jälleen lähtö käsillä! Voxin matkassa kuljetaan tällä kertaa Saksan Hannoveriin, jossa kuoro osallistuu kansainvälisille lapsi- ja nuorisokuorofestivaaleille 8.-12.5. yhtenä yhdeksästä kutsutusta vierailijakuorosta ympäri maailman. Luvassa on omia konsertteja, yhteisiä esiintymisiä toisten vierailijakuorojen kanssa ja tutustumista yli rajojen. 

Hannoverin kuorofestivaalin nettisivut (saksaksi ja englanniksi)

Tämä festivaali järjestetään nyt ensimmäistä kertaa ja Vox Aurealla on ilo ja kunnia olla yksi festivaalin vierailijakuoroista, jotka on tosiaan kutsuttu yhdeksästä eri maasta ympäri maailman. Vierailijakuorojen ohella festivaalin monipuolista konserttitarjontaa varmistaa myös toistakymmentä saksalaista isäntäkuoroa. 

Mahdollisuus toimia vierailevina artisteina kansainvälisillä festareilla on poikkeuksellinen ja siksi halusimme siihen tarttua. Voidaan sanoa tällaisten kutsujen kumpuavan siitä taiteellisesta yhteistyöstä ja kumppanuudesta, jonka varaan Voxin pitkäaikainen kansainvälinen maine on rakennettu ja jonka avulla se myös ponnistaa kohti uusia, unohtumattomia elämyksiä. Näiden matkojen tuottamat yhteiset kokemukset, tunnemuistot ja ystävyyssuhteet kantavat kuoroyhteisöä pitkälle tulevaisuuteen ja säilyvät jaettuna kulttuurisena pääomana.    

Matkaan on valmistauduttu hiomalla konserttiohjelmistoa ja harjoittelemalla uusia koreografioita, joiden saloihin kuorolaiset opasti tänä keväänä Jyväskylässä vieraillut sveitsiläinen koreografi Daniel Raaflaub. Yhteistyö Danielin kanssa käynnistyi jo viime syksynä sveitsiläisen Knabenkantorei Basel -poikakuoron vieraillessa Jyväskylässä. Koreografiatyöskentely nosti tuttuja Vox-hittejä aivan uusiin sfääreihin ja herätti myös etsimään teosten tulkintoja syvemmällä tasolla. 

Matkaan lähtee 55 kuorolaista, kuoronjohtaja Sanna ja äänenmuodostaja Josefiina sekä kuusi matkahuoltajaa. Kuten kuoroharrastus ylipäänsä, ei kuoromatkailukaan ole vain laulua, vaan monen käytännön tekijän ja talkoolaisen yhteistuotos, jossa kokonaisuus on poikkeuksetta enemmän kuin osiensa summa. Kansallispuvut on järjestelty koko joukolle, matkat ja majoitukset varmistettu, matkaryhmät kasattu ja huolto suunniteltu. Tästä on hyvä lähteä matkaan.

Hannoverin-matkan lähtökonsertissa 28.4. Taulumäen kirkossa Vox esitti festivaalin konserttiohjelmistoa ja mittautti samalla reissukuntonsa. Paikalle saapunut runsaslukuinen yleisö saattoi todeta, että hyvässä terässä ollaan. Koko tunneskaala kulki jälleen yleisön läpi, kun voxilaiset pääsivät irti. Tässä muutama kuva konsertista (kuvaaja: Hilda Ivars).

Näin on Voxin matkablogi jälleen käynnistetty. Uusia blogipostauksia on odotettavissa kerran vuorokaudessa. Lisäksi tuttuun tapaan tiheämmällä syklillä matkan kuvatunnelmia voi seurata Voxin Instagramista ja Facebookista.

Tervetuloa Voxin matkaan!

Kotiinpaluu ja jälkimietteitä

Voxin reissukupla on ihmeellinen: se imaisee sisäänsä ja kuljettaa sadunomaisessa tunnelmassa läpi maailman melskeiden – ja lopulta siitä on irtauduttava. Tämä reissu vietiin loppuun ajamalla bussilla öisen Englannin halki Lontoon Gatwickin lentokentälle, siellä uneliaasti turvatarkastusten läpi portille, Finnairin siivin keväisen kirpeään Helsinkiin ja bussilla nelostietä Mäntsälän Juustoportin kautta kotoiseen Jyväskylään ja Agoralle, jossa kuorolaisten kotiväki odotteli. Bussin tyhjennyksen jälkeen oli aika laulaa parhaille tukijoukoillemme Over the Rainbow.

Over the Rainbow vastassa olleelle kotiväelle.

Kotiväelle oli näytettäväksi palkintopysti sekä kolme diplomia kilpailuista. Diplomit kertovat pistemäärät ja niiden sisäsivuilta löytyi myös tuomareiden tarkemmat arviot osa-alueittain kustakin kilpailukappaleesta. Arvioitavat osa-alueet ovat siis puhtaus, äänen laatu, uskollisuus kirjoitetulle nuotille (fidelity to the score) sekä yleinen taiteellinen taso. Pisteet annetaan Musica Mundi -standardin mukaan siten, että hopeiseen diplomiin oikeuttavat pisteet 11-20 ja kultaiseen 21-30. Voxin saavuttamat 26,36 pistettä rytmimusiikkisarjassa olivat siis lähellä maksimia ja samalla koko kilpailun korkein pistemäärä!

Rytmimusiikkisarjan diplomi.

Huono tulos ei ollut myöskään kirkkomusiikkisarjassa saavutettu 17 pistettä, jota voidaan pitää ”vahvana hopeatuloksena”. Ilmeni myös, että kirkkomusiikkisarjan tuomarit olivat keskenään eri linjoilla Voxin äänen laadusta ja uskollisuudesta nuottikirjoitukselle. Osa olisi pitänyt Voxia näiden tekijöiden osalta kultaisena, osa hopeisena. Tämähän toki kuuluu arvostelulajeihin.

Nuorisokuorosarjan kultadiplomi.

Kirkkomusiikkisarjan hopeadiplomi.

Mutta kuten sanottua, kuorokilpailu on paljon muutakin kuin suoritusten arviointia ja palkintoja. Tärkeää on laulajien valmistautuminen ja sitoutuminen yhteiseen tavoitteeseen, toisten kuorojen kannustaminen ja heidän onnistumisistaan yhdessä iloitseminen, yhteistyö yli rajojen sekä ymmärryksen lisääntyminen musiikin moninaisuudesta, eri kulttuureista, ihmisyydestä ylipäänsä. Kuorokilpailuihin ei mennä laulamaan toisia kuoroja vastaan vaan yhdessä heidän kanssaan.

Palkintopysti ja diplomit voidaan laittaa vitriiniin, mutta lisäksi on muistoja, jotka täytyy kokea ja elää ja jotka säilyvät verkkokalvoilla ja tunnemuistissa. Kuten esimerkiksi voxilaisten ja Cornwallin kuoron laulut ja ponileikit kisavedon jälkeen Albemarle Music Centerin pihalla. Tai voxilaisten ja Tygerbergin lapsikuoron eteläafrikkalaisten laulujen sessio workshopin jälkeen. Tai kansallispukujen meri City Hallin tanssilattialla. Ja niin edelleen.

Nyt on aika sulkea blogi ja kiittää kaikkia mukana kulkeneita. On jälleen todettava, että on ilo ja kunnia olla osa Voxin kuoroperhettä ja nähdä ja kokea Vox-ihme kerran toisensa jälkeen.

Veli-Matti Salminen

Kultaa, hopeaa ja loistavat loppubileet

(Varoitus: pitkä postaus!)

Viimeinen kisapäivä oli tunne- ja tapahtumarikas monin eri tavoin, mutta lähdetäänpä kerimään päivän tapahtumia takaperoisessa järjestyksessä ja kerrotaan ensimmäisenä kisauutiset, jotka lähetettiin heti viime yönä kotiväen Whatsappiin ja Voxin some-kanaville: 

• Voitto tuli rytmimusiikkisarjassa (pop/jazz/gospel) huipputuloksella, yli 26 pistettä!
• Nuorisokuorosarjassa (G3) Voxi sai myös kultadiplomin ja sijoittui pisteissä toiseksi. Voiton vei tiukalla marginaalilla mutta ansaitusti upea Farnham Youth Choir, jonka kanssa vaihdeltiin puolin ja toisin tsemppauksia pitkin kuorokilpailua.
• Kirkkomusiikkisarjassa Voxi sai hopeisen diplomin. Sarjassa oli monta erittäin tasokasta kuoroa, ja voitto meni oikeaan osoitteeseen Southern Spirit Singers -kuorolle, jonka kisaesityksen saimmekin kuulla lauantaina oman kisavedon jälkeen. Iloksemme myös eteläafrikkalainen Tygerberg Children’s Choir pärjäsi kirkkomusiikkisarjassa hienosti sijoittuen toiseksi.

Sanna, pysti ja voxilaiset Hull City Hallin edustalla.

Kisatulosten ja sijoitusten ohella kuorokilpailu on paljon, paljon muutakin, ja se saatiin kokea täysipainoisesti tunteikkaan sunnuntaipäivän aikana. Kuorojen kohtaaminen ja spontaani ystävystyminen, jaettu laulu ja toinen toisensa kannustaminen, riehakkaat ponileikit, voitontanssit ja ilon kyynelet, joita kuorojen kanssa koettiin, ovat kokemuksia täysin vertaansa vailla. Enkä olisi vielä sunnuntaiaamuna Voxin aamuharjoituksia Hull City Hallissa seuratessani arvannut, että illalla tanssisin tuolilla samaisessa salissa kuvaten videolle kuorolaisten tanssia Bruno Marsin soidessa ja värivalojen välkkyessä. Mutta miten tähän päädyttiin? Lähdetäänpä aamusta.

Soundcheck nuorisokuorosarjan kisaan Albemarle Music Centerissä.

Nuorisokuorojen sarjan (G2, youth choirs of equal voices) soundcheck oli aikataulutettu jo kymmeneksi, joten voxilaiset piti saada ajoissa aamiaiselta liikkeelle, kansallispukujen vaihtoon ja aamulämmittelyyn, jotta ehdittäisiin kisapaikkaan Albemarle Music Centeriin. Ajoissa ehdittiin – huomataksemme, että aikataulu olikin muutettu ja Voxin äänitsekkaus olisi myöhemmin. Järjestäjät liikuttelivat kuitenkin neljää paikalla kisaavaa kuoroa näppärästi paikoista toiseen, jotta valmistautumisaikaa backstagelle jäi. Aina kuorojen kulkiessa toistensa ohi syntyi aplodimyrsky ja toivoteltiin puolin ja toisin ”good luck to the competition!” Erityinen kipinä syttyi voxilaisten ja eteläenglantilaisen Cornwall Youth Choirin välillä – kuoro, joka oli tuttu jo rytmimusiikkisarjasta ja jonka välitön energia ja into oli täyttänyt koko lavan.

Valmistautuminen kisavetoon.

Nuorisokuorojen sarjassa Voxin vuoro oli tällä kertaa ensimmäisenä. Muut kuorot olivat englantilainen Farnham Youth Choir, joka oli tuttu jo kirkkomusiikkisarjasta, sekä turkkilainen FMV Isik & Ayazaga Isik & Ispartakule Isik High School Choir. Cornwallin nuorisokuoro esiintyi näiden kolmen jälkeen, tosin eri kategoriassa (G3, youth choirs of mixed voices).

Voxin kisaveto alkoi Eric Tuanin herkällä sävellyksellä Abuelita says goodbye, jossa isoäiti jättää hyvästit lapsenlapselle. Sävellys on osa Crossings-teosta, joka käsittelee pakolaisuutta ja rajoja eri näkökulmista. Abuelitan tunnemaisema sopraanosooloineen on lähes pakahduttava ja nostatti nytkin kyynelet silmiin. Tästä siirryttiin karnevalistisen kaoottiseen Kiire-teokseen, jonka Tomi Räisänen sävelsi Voxin kantaesitettäväksi Sulasolin laulujuhlien sävellyskilpailuun. Kenkien, avainten ja bussiaikataulujen etsiminen lomittuivat tarkasti etenevään ”Kiire, kiire” -laulantaan, ja Voxi osoitti jälleen kykynsä tehdä lavalla viihdettä säilyttäen samalla kuitenkin laulun fokuksen. 

"Kiire - moido!"

Like Me

Toinen yleisöä naurattava lavakoreografian riemujuhla oli Sanna Salmisen ”kännykkäbiisi” Like Me, jossa yleisö ensin huvittui puhelintaan vilkuilevista kuorolaisista. Kun kuorolaiset kysyivät: ”How do I feel?” ja katsoivat toisten ottamia kuvia, sekoittui huvitukseen myös yksinäisyyden ja epävarmuuden sävyjä. Kisaveto päätettiin Mari Kaasisen sovittaman kansanlaulun Käppeen säveliin. Akkojen paha ajatus vyöryi tutulla räiskynnällä kohti yleisöä ja piti otteessaan loppuun asti.

Voxilaiset saivat jäädä katsomaan loput kisaesitykset saliin, minkä jälkeen poistuttiin musiikkikeskuksen pihalle helpottuneina ja onnellisina kisaurakan päätyttyä. Oli aika laulaa myös kiitoslaulu mukanamme kulkeneelle kisaoppaalle Marylle ja hänen puolisolleen Dannylle, jotka olivat huolehtineet kuorosta valtavalla lämmöllä koko festivaalin ajan, auttaen kaikessa mahdollisessa suunnistamisesta apteekkireissuihin. Kisarupeaman jälkeen tunteet olivat pinnassa ja Over the Rainbow nostatti kyynelet sekä Maryn että kuorolaisten silmiin.

Kisaveto ohi!

Laulu Mary-oppaalle ja Dannylle

Huoltajien suunnitelmissa oli ehkä siirtyminen lounaalle heti kisan jälkeen, mutta voxilaisten ja Cornwall Youth Choirin minglaus oli edennyt jo siihen pisteeseen, että paikalta ei voitu poistua ilman yhteiskuvia, yhteisiä lauluja ja ponileikkiä. Kuorolaisten riehakkuus ja energia tarttui, eikä tätä iloa voinut keskeyttää. Cornwallin mustavalkoinen lippukin tarttui voxilaisille matkaan. Lähtiessä huudettiin ”We love you!” ja toivottiin, että tavataan pian uudelleen. Voxilaisten seuraava kysymys huoltajille oli odotetusti se, milloin lähdetään Cornwalliin tai heidät saadaan meille Jyväskylään!

Voxilaiset ja Cornwall Youth Choir.

"Run, run, run, my baby..."

Kansallispukujen vaihdon jälkeen päästiin viimein syömään. Lounaalla purettiin tuntemuksia kilpailusta ja otettiin some-seurantaan uusia kuorokavereita. Kuorolaisten kysymykseen ”miten ystävyyskuoroksi ruvetaan?” oli helppo vastata: tekemällä noin kuten te teitte cornwallilaisten kanssa! Lauletaan ja hassutellaan yhdessä, seurataan toisiamme somessa ja vaihdetaan yhteystietoja, sitten ehkä käydään jossakin vaiheessa kuorovierailulla.

Iltapäivään oli kisajärjestäjien puolesta mahdutettu vielä workshop Mat Wrightin ja Barnsley Youth Choirin johdolla, tarkoituksena harjoitella samalla iltaa varten yhteisbiisit, joista tosin toinen jäi lopulta pois ohjelmasta. Voxilaisilla oli sitten edessä vielä yksi kansallispukujen vaihto iltaa varten, koska päättäjäiskonserttiin oli syytä mennä edustusasussa, vaikka kuorojen omia esityksiä ei ohjelmassa olisikaan.

Pitkän päivän päätteeksi odotettu päättäjäiskonsertti Hull City Hallissa alkoi hyvässä nosteessa. Kuorot heiluttelivat omien maidensa lippuja (cornwallilaiset ystävämme tietenkin mustavalkoista lippuaan) ja ilma alkoi väreillä varsin riehakasta kisameininkiä. Cornwallin kuorolaiset istuivat sopivasti voxilaisten takana. Tämä porukka nimittäin osaisi bilettää, kun sen aika olisi!

Voxilaiset paikalla päätösjuhlassa!

Illan avasi All For One -kuoro, joka sai heti ensimmäisessä vedossa koko salin taputtamaan mukana ja heiluttamaan kännyköidensä valoja. Ilma oli oikeastaan niin sähköinen, että pienimmästäkin kipinästä sali räjähti huutoihin ja aplodeihin. Sellaiseksi kelpasi myös Hullin kaupunginvaltuuston puheenjohtajan tervehdyspuheenvuoro! Barnsley Youth Choirin johtama Africa nostatti kaikki kuorot laulamaan yhdessä opittuja stemmoja. Ja sitten alkoi olla palkintojenjaon vuoro.

Palkintojenjaon aluksi kaiuttimista kajahti soimaan Queenin We are the Champions, johon koko sali pian yhtyi kädet toisiinsa liitettyinä. Loistava veto järjestäjiltä muistuttaa, että kaikki mukana olevat kuorot olivat voittajia ja kaikki oikeastaan olimme yhteisen palkinnon ääressä, tässä ja nyt, kun saimme tehdä sitä mitä rakastamme.

Kuoronjohtajat valmiiina palkintojen jakoon.

Palkintojen jakoa varten kaikkien kuorojen johtajat kutsuttiin lavalle ja heille ojennettiin kuorojen saamat kunniakirjat, kisasarjojen voittajille lisäksi lasista ja puusta tehdyt pokaalit, joiden veneteema symboloi vapautta, kestävyyttä ja yhdessä matkustamista. Voxilaiset kiljuivat innosta jo nuorisokuorosarjan palkintoja jaettaessa, antaen ansaitut suosionosoitukset sarjan voittajalle Farnham Youth Choirille. 

Rytmimusiikkisarjan palkintosijoja lueteltaessa sitten nimiä kuului toisensa perään, mutta ei vielä Voxin nimeä. Kuorolaiset tarttuivat toisiaan käsistä ja alkoi kuulua epäuskoista supatusta: ”Voitettiinks me?” Ja niinhän siinä kävi, että kun kaikki muut sarjan kuorot oli jo mainittu, jäi vielä viimeinen ilmoitus: ”The winner is, with 26,36 points and a golden diploma… VOX AUREA!”

"Voitettiinks me?"

Riemunkiljunta, itku ja halaukset täyttivät sen kulman, jossa voxilaiset istuivat. Takana Cornwallin kuoro tietenkin buustasi Voxin iloa entisestään. Sanna kävi hakemassa pokaalin tuomaristolta ja itse yritin sekavin tunnelmin saada napattua jollakin järkevällä tavalla kuvia ja videoita tapahtuneesta.

Mat Wright ja Sanna diplomiposeerauksessa.

Vielä kuunneltiin muiden ohessa kirkkomusiikkisarjan tulokset (sieltä siis Voxille hopeinen diplomi melko hyvin pistein) ja päästiin vielä hurraamaan Cornwall Youth Choirille, joka sai ansaitusti kilpailun erityispalkinnon ympäristötietoisuuden edistämisestä kuorolaulun välityksellä. Erittäin tärkeä palkintoaihe, joka toivottavasti on jatkossakin kuorokilpailujen valikoimassa mukana.

Kun tulokset oli julkistettu, alkoivat bileet. Eikä siis puhuta mistä tahansa bileistä, vaan värivalojen ja savukoneiden tahdittamasta spektaakkelista historiallisessa Hull City Hallissa, jonka käytävät täyttyivät hetkessä tanssivista kuorolaisista. Eikä liene ollut yllätys, että Vox Aurea ja Cornwall Youth Choir muodostivat salin eteen ”pisteen” – ja cornwallilaiset oppivat samalla uuden suomen kielen sanan huutaen mukana ”Piste, piste, piste!”

Party time!

Sanna, pysti ja värivalot.

Sanna toi voxilaisten ihasteltavaksi palkintopystin ja kunniakirjat, mutta tunnelma oli sen verran riehakas, että katsottiin parhaaksi kuljettaa ne vielä turvaan pukuhuoneeseen ja antaa kuorolaisten tanssia energiat ulos. Pikkuhiljaa kuorolaiset alkoivat saapua vaihtamaan kansallispukuja viimeisen kerran pois ja pakkaamaan niitä pukupusseihin. City Hallin juhlatunnelma sykki vielä kaikkien mielessä, mutta tiedossa oli myös se, että hotellissa monia odotti viimeisten tavaroiden pakkaus sekä aamuöinen lähtö bussiin kello yksi. Aikainen lähtö olisi tarpeen, koska Lontoon Gatwickiin oli matkaa ja piti lisäksi varautua ruuhkien aiheuttamiin hidastuksiin.

Kuorolaisten laskeuduttua hotellihuoneisiin huoltajat ja Sanna istahtivat vielä hetkeksi alas ja tutkiskelivat kunniakirjoja sekä pisteytyksiä. Ennen kaikkea ihasteltiin kuorolaisten moninaista venymistä, aitoutta ja heittäytymistä. Myös huoltajatiimin keskinäinen selkääntaputtelu oli tässä vaiheessa kohdallaan. Kiitos siis Päivi, Rida, Antti, Elina, Jaana, Josefiina ja Veli-Matti, ja kiitos Sanna!

Pikainen pakkaus, mahdollisesti joillakin hetki unta, hotellin pakkaamien eväiden mukaan otto, bussin pakkaus ja öinen lähtö Hullista yhden tienoilla onnistui. Hauska sattuma vielä oli se, että bussikuskimme Abdi oli suomalainen! Bussi suuntasi kohti Lontoota ja kuorolaiset sammuivat yksi toisensa jälkeen jonkinlaisille yöunille. Blogisti otti vielä työn alle tiedotteen kirjoittamisen medialle, joten kisamenestyksen raportointi ajoi tällä kertaa ohi blogista. 

Tämä teksti syntyi lentokoneessa Gatwickistä Helsinkiin, ja nyt istutaan siis jo bussissa kohti Jyväskylää. Jälkianalyysiä seuraa, joten pysykää vielä kanavalla!

Hull, toinen kisapäivä

Aamuinen kävely Hull Minsterille.

Voxin kilpailuesiintyminen kirkkomusiikkisarjassa eli kategoriassa S (sacred) oli ajoitettu aamuun. Normaalin puoli kahdeksan aamupalalla kuorolaisia piti jo ohjelmoida lähtemään aikaisin City Hallille kansallispukuja vaihtamaan ja ääniä avaamaan. Niin, ja tietysti letittämään toistensa hiuksia. 

Letitystalkoot City Hallissa.

Kisapaikkana oli Hull Minster, noin 1300-luvulta peräisin oleva kolossaalinen kivikirkko Hullin vanhassa keskustassa. Koska sää oli ensimmäistä kertaa aurinkoinen, kisapaikalle kävely tuntui mukavalta turistireissulta.

Kuorofestivaalin lukuisista ystävällisistä päivystävistä vapaaehtoisista yksi bongasi kuoron matkan varrelta ja tarjoutui opastamaan meidät perille Hull Minsteriin. Aikaa oli sen verran hyvin, että oppaamme halusi näyttää matkan varrelta myös Englannin pienimmän ikkunan. Ja sehän löytyi pieneltä kujalta: 1600-luvulle ajoittuva ikkuna melkein katosi seinään, mutta laatasta oli luettavissa ikkunan tarkemmat tiedot. Talo oli George Hotel, yksi Hullin vanhimmista vielä säilyneistä julkisista rakennuksista. 

Englannin pienin ikkuna.

Hull Minsterin aukiolla oli tilaa avata ääniä ja kroppaa ja pitää harjoituksiakin, koska aikaa oli runsaasti. Kansallispukuihin pukeutuneiden voxilaisten lämmittelyleikit ja äänenavaus sekä kilpailubiisien harjoittelu käänsivät ohikulkijoiden katseita ja kamerat tallensivat kuorolaisten puuhia monelta suunnalta.

Äänenavaus Hull Minsterin edustalla.

Taistelevat sopraanot.

Ulkoharjoittelua kisaesitystä odotellessa.

Soundcheck osoitti, että Hull Minsterin akustiikka oli erinomainen ja soveltui täydellisesti varsinkin renessanssimusiikin esittämiseen. Tiivis yhdessäolo matkan aikana oli tehnyt tehtävänsä: Voxin soundi oli yhteen hioutunut ja vapaa, mikä lupasi hyvää itse kisaesiintymiseen.

Sakraalimusiikin sarja oli sen verran iso, että kuorot oli jaettu kahteen esiintymisvuoroon. Edellisenä oäivänä olivat jo esiintyneet Tygerberg Children’s Choir (Etelä-Afrikka), Farnham Youth Choir (UK), Palanga Chamber Choir (Liettua) sekä Choros Amici (UK). Nyt Voxin kanssa samassa erässä esiintyisivät Cordydd (Wales) ja Southern Spirit Singers (UK), Vox vuorossa toisena.

Koska soundcheckin jälkeenkin ohjelmassa oli vielä odottelua ennen kisaohjelman alkamista, Sanna piti voxilaisten laulua yllä. Kuoro jatkoi harjoituksia Hull Minsterin aukiolla ja pysyi näin ollen hyvässä vireystilassa kisavetoa varten.

Viime hetken psyykkausta.

Kisajärjestäjät olivat buukanneet kuorolle lämmittelyajan pienen matkan päässä sijaitsevasta toisesta kirkosta, mutta sinne siirtyminen osoittautui lopulta melko turhaksi, kun varsinaista lämmittelyaikaa ei juuri jäänyt. Kävelyä kansallispuvuissa sen sijaan tuli lisää. Kaikesta huolimatta voxilaiset olivat asemissa Hull Minsterin sivuoven takana täsmällisesti omaa kisavetoaan varten.

Ei sisäänpääsyä - paitsi kuorolaisille!

Voxi lavalla ja kisaesitys voi alkaa.

Kisaohjelmiston ensimmäisenä teoksena soiva keskiaikainen Mariam matrem solistikvartetteineen toi esiin Voxin kyvyn laulaa äärimmäisen herkästi pianissimossa ja kuljettaa fraaseja pehmeästi eteenpäin. Rakkauslaulu Marialle hiveli herkimpiä tunnekeskuksia ja sai kyynelet virtaamaan. Tästä oli hyvä edetä varhaisbarokkikauteen ja Antonio Lottin säveltämään kappaleeseen Vere languores nostros, jonka fraseerauksessa Voxi oli hetkessä kasvanut kokoaan suuremmaksi. Kivikirkon holvit antoivat laululle sen ansaitseman akustiikan, ja saattoi kokea, että tämä teos oli tullut kotiin!

Uudempaa musiikkia sakraalisarjan ohjelmassa edusti Olli Moilasen säveltämä La Jornada (2010), joka on pitkään ollut Voxin joulukonserttien kestosuosikki. Lattarirytmeissä seikkaileva joulukertomus raikkaan solistikvartetin johdolla ja Vernerin rumpukompin tukemana sykähdytti ja säväytti.

La Jornada päätti kirkkomusiikkisarjan ohjelmiston.

Kisavedon jälkeen voxilaiset halusivat vielä jäädä kuuntelemaan seuraavana vuorossa olevan Southern Spirit Singersin esityksen. Kyseessä olikin todella taitava kuoro, joten kannatti jäädä. Ja kuten muulloinkin, kuorot kannustivat toisiaan hyvässä hengessä. 

Kansallispuvut palautettiin tukikohtaansa City Hallille, jossa Sannan johdolla käytiin läpi myös ensivaikutelmat ja palaute kisasuorituksesta. Lounaan jälkeen kuorolaisille oli jälleen määrätty lepoa, koska päivän seuraava rupeama pitäisi sisällään massakuoron harjoitukset ja gaalakonsertin Jubilee Centralissa.

Pitkä kisapäivä on taittunut iltaan tai oikeastaan yöhön, joten blogi hiljenee tältä päivältä ja palaa gaalakonsertin ja siihen valmistautumisen tunnelmiin huomenna.