Matkapäivä: Jyväskylä-Vantaa-Riika-Rooma

Voxi liikkuu taas! Matka vie tällä kertaa kuoron 12-henkisen lauluyhtyeen eli ”Paavilaulajat” kuoronjohtajineen ja huoltajineen Roomaan, Pyhän Istuimen kupeeseen ja paavi Franciscuksen maisemiin. Kuoro liittyy mukaan Pyhän Henrikin muistopäivän viettoon yhdessä Suomen kirkkojen ekumeenisen delegaation kanssa, johon kuuluvat Lapuan hiippakunnan piispa seurueineen, Suomen ortodoksisen kirkon arkkipiispa, katolisen kirkon piispa sekä muita kirkollisia johtajia.

Voxilaiset suurlähettilään vastaanotolla Suomen Rooma-instituutissa

Miten Voxi on tällaiseen seurueeseen päätynyt? Taustalla on Suomen kirkkojen vuosikymmenien mittainen perinne viettää Pyhän Henrikin muistopäivää 19.1. ja sen oheistapahtumia Roomassa ekumeenisessa hengessä. Matkaan kuuluu myös paavin yksityistapaaminen. Vuosittain kukin luterilaisen kirkon hiippakunta on edustusvuorossa, ja tänä riemuvuonna 2025 vuoron sai kotihiippakuntamme eli Lapuan hiippakunta. Mukaan lähtee aina myös kuoro, joka toteuttaa Pyhän Henrikin messun musiikin ja esiintyy eri edustustilaisuuksissa. Piispa Matti Salomäki tiedusteli sopivaa kuoroa edustamaan hiippakuntaansa, ja vahvan suosituksen hänelle Vox Aureasta antoi hiippakunnan asiantuntija Jukka Helin. Kiitos siis Jukalle, Voxi tarttui haasteeseen ja niin rekrytoitiin kuoron riveistä iskuryhmä, ”Paavilaulajat”.

Matkan kuulumisia voit seurata tuttuun tapaan matkablogin lisäksi myös Voxin somesta, jossa stooreja tuottavat tiedottajan ohella kuorolaiset itse: 

Facebook 

Instagram

Tervetuloa siis Voxin matkaan! Paavilaulajien pidennetty viikonloppu tulee sisältämään esiintymisen suurlähettilään vastaanotolla Rooma-instituutissa, avustamista birgittalaisnunnien ekumeenisessa vesperissä sekä musiikkivastuun Pyhän Henrikin päivän messussa. Ja kaikki tämä ikuisessa ja ihmeellisessä Rooman kaupungissa, jonka kaksi suden kasvattamaa poikaa perusti Tiber-joen rannalle kauan sitten.

Tänne päästäksemme vaadittiin tietysti ohjelmistosuunnittelua, harjoittelua, matkavarauksia ja logistista suunnittelua. Lauluyhtyeen kanssa matkustaminen ei ole samanlainen haaste kuin yli 50-päisen retkikunnan managerointi, mutta siinä on toki omat erityisyytensä. Matkaan lähtee varsin kokeneita kuorolaisia ikähaarukassa 16-18, ja huoltajiksi riittää kaksi aikuista. Niinpä Vox-perinteestä poiketen ensimmäinen etappi ei ollutkaan aamuyöllä lähtevä tilausbussi, vaan junamatka koti-Jyväskylästä Vantaan Tikkurilaan ja sieltä lentokenttähotelliin. 

Lähtökuopissa Jyväskylän Matkakeskuksessa 

Seurueen ryhmähenki ja joustavuus ovat huippuluokkaa: rankan koulu- ja työviikon päätteeksi voxilaiset jaksoivat junamatkan, ruokapaikan etsinnän, bussipysäkillä odottelun ja tarpomisen iltamyöhällä jäistä tietä pitkin hotellille ansaituille yöunille. Sama meininki jatkui aamulla ja kuoro saatiin koneeseen, lounaalle Riikan lentokentälle ja edelleen uuteen koneeseen kohti Roomaa. Koska kohteeseen saavuttua tiedossa olisi varsin pikainen huilaustauko ja kansallispukujen vaihto ennen ensimmäistä esiintymistä, aloitettiin letitykset jo Rooman-koneessa.

Tiber-joki bussin ikkunasta

Roomassa voxilaisia odottikin leppeä, Suomen toukokuulta tuntuva lämpö. Lentokentän aulassa kuorolaiset otti hoiviinsa tilausbussiyhtiön hymyilevä opas, jonka johdolla päästiin tilatakseihin ja kohti Rooman sykettä. Kapeilla kaupunkikaduilla hurjastelevat kuskit aiheuttivat välillä sydämentykytyksiä kuorolaisille mutta olivat leppoisia veijareita, jotka kävivät pientä jäsentenvälistä kisaa siitä, kumpi tuo kyytiläisensä ensimmäisenä Piazza Farneselle. Ja meidän taksi voitti 😊 

Renessanssipalatsi Piazza Farnesella

Piazza Farnesen aukion reunalla sijaitsi birgittalaissisarten kirkko ja majapaikkamme, Casa di Santa Brigida eli birgittalaisnunnien vierastalo. Sydämelliset sisaret ottivat vastaan kuoron, joka heti matkalaukkujen purun jälkeen siirtyi äänenavaukseen luostarin kappeliin. Ensimmäinen kansallispukujen silityssessio käynnistyi samalla Päivi-huoltajan huoneessa ja allekirjoittanut otti puolestaan selkoa lähialueen kaupoista eväsostosten merkeissä.

Äänenavausta birgittalaisluostarin kappelissa

Pyhä Birgitta

Birgittalaissisarten vierastaloon henkilöityy eräs merkittävä naishenkilö, Pyhä Birgitta, jonka patsas koristaa Casa di Santa Brigidan sisäpihaa. Kytkös kotoiseen Pohjolaan on vahva: 1300-luvulla elänyt Pyhä Birgitta oli alkujaan ruotsalainen perheenäiti, joka omistautui köyhien ja sairaiden auttamiselle. Lisäksi hän verkostoitui vaikutusvaltaisiin suuntiin, niin Ruotsin kuninkaan hoviin kuin piispa Hemmingin lähipiiriin. Puolisonsa kuoltua Birgitta lähti näkyjensä innoittamana pyhiinvaellukselle Roomaan, jonne hän jäi loppuiäkseen. Paljon aikaansaanut voimanainen kanonisoitiin pyhimykseksi vuonna 1391, ja hänen patsaansa koristaa myös Pietarinkirkon ulkoseinää. Paavi Johannes Paavali II nimitti Pyhän Birgitan koko Euroopan suojeluspyhimykseksi vuonna 1999. 

Birgitan perinnön sanoittaa hienosti Usko, toivo rakkaus -sivusto: ”rohkea eurooppalainen nainen, joka matkustaa ja vaeltaa!” Ajattelen, että tätä perintöä meidän nuoret ja rohkeat voxilaisetkin edistävät omalla toiminnallaan, matkustaen maailmalle seuraten heitä, jotka ovat kulkeneet edellä esimerkkiä näyttäen.

Pikaisen kansallispukuvaihdon jälkeen oli aika lähteä ensimmäiselle keikalle Suomen Rooman-instituuttiin, jossa Pyhän istuimen suurlähettiläs järjesti vastaanoton. Olimme olleet siinä käsityksessä, että paikalla olisi kenties suurlähetystön ja Rooma-instituutin väki sekä ekumeeninen delegaatio, mutta delegaation kanssa bussissa jutellessa selvisikin, että kyseessä oli 70 hengen kutsuvierastilaisuus, jonne oli kutsuttu eri maiden suurlähettiläitä, Vatikaanin ministereitä ja arkkipiispa sekä muitakin arvovaltaisia vieraita. Toisin sanoen tilaisuus, jossa kansallispuku oli täydellinen asu ja laadukas suomalainen kuoromusiikki parasta mahdollista ohjelmaa!

Voxilaiset, Rooman-instituutin johtaja ja suurlähettiläs

Ekumeeninen delegaatio

Itse tapahtuman ympäristö oli varsin hulppea: vaikka instituutin varsinainen kotipaikka Villa Lante oli remontissa, naapurin ”väistötiloissa” näkymät eivät olleet yhtään sen huonommat. Rooman-instituutin johtaja Ria Berg esitteli tämän antiikin tutkimukseen ja taiteisiin keskittyvän tiedeinstituutin toimintaa. Suurlähettiläs Pyhän Istuimen luona (kyllä, tämä on korrekti ilmaus) Kalle Kankaanpää puolestaan valaisi diplomatian ja ekumeenisten suhteiden käytäntöjä.

Suurlähettiläs kertoi myös Suomen kirkkojen ekumeenisesta perinteestä matkustaa Roomaan viettämään yhdessä Pyhän Henrikin muistopäivää, jonka takia siis olemme täällä. Ekumeeninen delegaatio on ylläpitänyt tätä perinnettä yhtäjaksoisesti vuodesta 1985, eli nyt on 40. juhlavuosi. Kyseinen Pyhä Henrik, jonka kunniaksi muistopäivää vietetään, on itse asiassa keskeinen linkki Suomen ja Vatikaanin välillä – hän oli piispa, joka toi kristinuskon Suomeen 1100-luvulla. 

Voxilaisten veto

Suurlähettilään vastaanoton saivat kunnian käynnistää voxilaiset, jotka loihtivat ensin esiin Suomen talviset tunnelmat Pakkaspojan laululla. Siitä siirryttiin kesäisen tuulisiin tunnelmiin Aalloilla-laulun merkeissä. Piispojen puheenvuorojen jälkeen vuorossa oli vielä pohjalainen kansanlaulusovitus Veret tuli mun silimihini, jolla itketettiin yleisöä – jotta heitä voitaisiin seuraavaksi naurattaa Vot i kaalina dain uhmakkailla säkeillä. Viimeisenä kuultiin toivekappale Finlandia, jonka moni yleisöstä kuunteli hartaana silmät kiinni. Voxin sointi oli raikas ja laulajien rohkeus kannatella omaa stemmaansa pienessä lauluyhtyeessäkin herätti ihastusta. Matkapäivä oli ollut pitkä, mutta sitä ei kuorolaisten olemuksesta nähnyt. Esiintymisen jälkeen kuoroa kävivät takahuoneessa kiittelemässä niin suurlähettiläs, ortodoksisen kirkon arkkipiispa kuin Rooman-instituutin johtaja.

Rome by night

Ilta oli pimennyt ja Tiber-joen varrella kuhiseva kaupunki syttynyt valomereksi, kun voxilaiset matkasivat takaisin majapaikkaan, osa nukkumaan ja osa syömään vielä ansaitun illallisen läheisen piazzan ravintolaan. Ruokapöydässä piti oikein ääneen hämmästellä, että tänään oli oltu kolmessa maassa, ruokailtu kaikissa niissä ja vedetty vielä päivän päätteeksi keikka. Oli aika vetäytyä yöpuulle.

Tästä tulikin pitkä postaus. Hyvää yötä, buona notte, ja huomenna on uusi seikkailu!

Viimeinen festivaalipäivä: Laulaen maailman halki

Kaikki kansainväliset kuorot lavalla finaalikonsertissa

Viimeinen päivä kuorofestivaaleilla tarkoitti myös viimeistä rauhallista aamiaista hotellilla. Mahdollisuus lyhyeen shoppailuun oli myös, mutta hotelli B:n lähettyvillä ei harmillisesti ollut juurikaan kauppoja auki sunnuntaipäivän takia. Kyseessä oli myös toukokuun toinen sunnuntai eli äitienpäivä. Rakkaiden äitiemme muistamiseksi välitetään tällä kertaa Vox Aurean kuoroperheen Nollakakkoset-kuoron juuri julkistettu Äitienpäivälaulu, jonka on säveltänyt ja sanoittanut äänenmuodostajamme Josefiina.

Tästä Äitienpäivälauluun (youtube)

Pakkaamiseen orientoitumista oli kuorolaisille ohjeistettu myös, koska kotiinlähtö olisi aikaisin seuraavana aamuna, tiedossa olisi pitkä päivä ja hotellille palattaisiin vasta myöhään illalla. Päivän kiertue starttasi Hangar 5:stä, jossa syötiin lounas ja napattiin eväitä mukaan iltaa varten. Ja tietysti letitettiin hiuksia. Kuoron seuraava siirtymätaival oli lounaspaikasta HCC:lle eli Hannoverin kongressikeskukseen kahdella metrolla. 

Letitystalkoot lounaspöydässä

Treeniä HCC:n pihassa

Perillä HCC:ssä etsittiin ensin sokkeloisilla käytävillä seikkaillen Voxin pukuhuone, sitten kuoron sijaintipaikka konsertissa (saliin pitäisi jälleen mahduttaa kaikki kuorot) ja sen jälkeen suunnistettiin takaisin pihalle Jossen vetämiin lämmittelyihin ja Sannan pikaiseen treeniin oman esityskappaleen parissa. Päivän pääharjoitus oli Will Toddin johdolla ja siinä hiottiin valmiiksi viikon aikana valmistunut teos Singing through the World. Pukuhuoneessa käynnistyi sillä välin kansallispukujen silityssessio, jota ennen ehdittiin napata edustuskuvat myös tästä ”rautarouvien” tiimistä. Kovia tyyppejä, ei kahta sanaa!

May the ironing force be with you

Kun harjoitukset oli viety loppuun, seurasi vielä pieni juoksuharjoitus ruokapaikkoihin. Kongressikeskukselle oli tuotu vain kevyet eväät ja sen lähettyvillä ei ollut ravintoloita, joten päätettiin jakautua matkaryhmittäin kolmeen ruokapaikkaan, jotka Max oli meille tiedustellut. Aikataulu oli varsin tiukka, mutta onneksi ravintolatkin palvelivat kiitettävän nopeasti. Takaisin HCC:lle kuljettiin bussilla, joka sekin oli uusi tuttavuus toistaiseksi pääosin maan alla kulkeneille voxilaisille. Pikakelauksella konsertin alkuun: kansallispuvut päälle, loput letit ojennukseen ja lyhyt keskittyminen ennen keikka-asemiin siirtymistä.

Päätöskonsertti alkoi paikallista aikaa klo 19.30 ja sen kestoksi oli ohjelmassa merkitty kaksi tuntia. Tämä olisi toteutunut, jos jokainen kuoro olisi pitänyt kiinni omaan ohjelmaansa varatusta neljästä minuutista. Näin tekivätkin Vox Aurea (Anda Niilas -joiku) sekä filippiiniläisten kuoro. Muiden kuorojen ”neljäminuuttinen” sen sijaan vaihteli kymmenen minuutin molemmin puolin, ja niinpä illan huippukohtaan eli kansainvälisten kuorojen toteuttamaan Will Toddin Singing through the World -teoksen ensiesitykseen päästessä kello oli jo lähempänä kymmentä.

Voxi ja Anda Niilas tunturissa

Aikataulun venymisestä huolimatta kahdeksan kansainvälisen kuoron nousu esiintymislavalle värikkäissä asuissaan oli sykähdyttävä hetki. Säveltäjä Will Todd esitteli teoksensa ja sen syntyidean. Tekstit oli koottu kunkin kuoron esittämistä toiveista ja unelmista kunkin omalla kielellä. Näistä aiheista rakentui 15-minuuttinen teos, jossa kuorot vuorottelivat, säestyksenään piano, perkussiot ja koskettimet. Voxin toiveena kuului suomeksi laulettu ”Haluan saada uusia kavereita”, joka löysi sävelkielensä voxilaisten puhtaassa laulussa. Teos huipentui yhdessä laulettuun teemaan ”Follow me, singing through the world”. Se käynnistyi ensin pienin puroin ja voimistui sitten rytmikkäin taputuksin tahditettuun massakuoroon.

Singing through the World päätti konsertin, mutta yleisölle piti toki vielä opettaa teoksen huipentuma, joka oli varsin selkeä opeteltava. Koko salin taputtaessa ja laulaessa viimeisteltiin siis tämä laulu maailman halki, ja sitten oli aika alkaa suunnata kohti hotellia ja pakkaamista. Lopputohinoissa käytiin vielä kiittämässä festivaaliorganisaation aktiiveja ja kuoronjohtajia ja lahjomassa heitä Vox-tuotekasseilla. Kun viimeiset siviileihin vaihtaneet kuorolaiset oli paikannettu HCC:n uumenista, lähdettiin öiselle metromatkalle kohti hotelleja. Perillä odottivat loput pakkaukset ja lyhyet yöunet. Herätys olisi seuraavana aamuna viiden maissa ja bussi kohti Berliinin lentokenttää lähtisi kuudelta. 

Singing through the World kahdeksan kuoron voimin

Tätä kirjoittaessa eletään jo maanantaita, kuoro on bussissa matkalla kohti Jyväskylää ja läpäissyt niin Berliinin lentokentän tarkastukset, Max-oppaan hyvästelyt ja lennon koti-Suomeen. Matka alkaa siis olla lopuillaan, mutta ajatukset risteilevät edestakaisin. Niihin palaan vielä seuraavassa postauksessa. Stay tuned!

Neljäs päivä: sädekehän ympäröimä kultainen ääni

Uusi aamu, samat kuviot: kuoro aamiaiselle ja metrolla Markuskircheen Will Toddin vetämiin harjoituksiin. Tällä kertaa aamuharjoituksiin saapuivat kaikki kansainväliset kuorot, joten kirkossa riitti säpinää. Harjoitus oli myös normaalia pidempi; samalla huipentui Will Toddin sävellysprojekti, jonka lopputulemaa Singing through the World odotamme innolla sunnuntain loppukonsertissa.

Kuorojen yhteinen aamuharjoitus

Lounastauko pidettiin matkaryhmissä Markuskirchen läheisen kävelykadun varrella. Aurinkoinen päivä tarjosi parastaan, ja lounas oli mukavinta nauttia terassipöydissä. Ripeimmät ehtivät katsella myös vähän kauppojen tarjontaa ennen konserttipaikalle lähtöä. 

Nächster halt: Waterloo

Lauantain konserttipaikka Basilika St. Clemens löytyi ajamalla metrolla Waterloon pysäkille. Sehän sopikin hyvin päivän teemaan, koska illalla olisi tiedossa myös Euroviisut, jotka järjestetään (tietenkin) Ruotsissa sopivasti metroasemamme nimikaiman voittajakappaleen 50-vuotisjuhlavuonna. Voxilaiset eivät kuitenkaan tässä vaiheessa vielä sen enempää miettineet Euroviisuja, vaan tulevaan konserttiin valmistautumista. Pikaisella siirtymällä siis pukuhuoneiden kautta kirkkosaliin ja harjoitukset käyntiin.

Basilika St. Clemens

St. Clemensin kirkko mahdollisti avausnumeroon (Abuelita Says Goodbye) pienen yllätyksen: kuorolaiset tulivat lavalle alhaalta kirkon kryptasta, jossa myös aloittivat laulamisen. Ratkaisu näytti yleisön näkökulmasta hauskalta, vaikka se laulullisesti toki oli kuorolaisille haastavampi. Voxilaisten ilmeet ja olemus harjoituksissa kertoivat tiukasta keskittymisestä – toki myös reissuväsymyksestä ja toipilaana olemisesta. Mutta kaiken yllä väreilee voxilaisten ihmeellinen tekemisen henki ja voima.

Treenit St. Clemensissä

Samaan aikaan pukuhuoneessa: silitystalkoot

Keskittymispiiriin kokoontui jälleen konserttitäpinöissä oleva kuoro. Oli tämän reissun viimeisen täyspitkän konsertin aika, ja useammalle kuorouransa päätepisteellä olevalle voxilaiselle se tulisi olemaan myös lajissaan viimeinen, mikä lisäsi tunnelatausta entisestään. Ennen konserttia tsemppauksena lausuttu ”Itketetään niitä!” onnistuikin tänä iltana molempiin suuntiin, kun voxilaiset itkettivät yleisön lisäksi myös toisiaan.

Keskittymispiirissä

Konsertti kulki samalla ohjelmalla kuin edellisen päivän St. Michaeliksen konsertti. Abuelita, Caravan ja About People and Loneliness vangitsivat yleisön ja siitä eteenpäin ”poimittiin hedelmiä”. Hauska yksityiskohta konserttikirkossamme oli se, että iltapäivän aurinko osui sopivasti alttarin yläpuolella oleviin ikkunoihin, ja niistä kajastava valo loi kuoron ylle sädekehämäisen valoefektin. Kuviin tallentui ehkä jotain tästä.

Sädekehä Kultaisen äänen ympärillä

Konsertin jälkeen levykauppa kävi jälleen kuumana. Yleisö halusi jäädä juttelemaan ja kiittämään konsertista, ja mukava olisi ollut jatkaa juttelua ja harjoittaa saksan taitoja, mutta kirkko piti jo tyhjentää seuraavia tilaisuuksia varten. Voxilaiset kuoriutuivat kansallispuvuista ja suuntasivat päivälliselle Waterloon Biergarteniin, joka nimestään huolimatta ei keskity oluen tarjoiluun vaan on ennemmin ”ruokatori”, jollainen soveltuu mainiosti suuren porukan ruokkimiseen.

Illallisen jälkeen odotti vielä kaupunginjohtajan vastaanotto Hannoverin kaupungintalolla. Päivän kiireisen ohjelman seurauksena lähtö vastaanotolle ei onnistunut ihan aiotussa ajassa ja varsinainen kaupunginjohtajan puhe oli jo mennyt saapuessamme paikalle, mutta ehdittiin kuitenkin mukaan illan tunnelmiin, eikä se kaupungintalokaan ihan vaatimaton ollut. Pihalle viriteltiin kuorojen yhteisleikkejä, eikä ponileikki jäänyt tälläkään kertaa välistä.

Hannoverin kaupungintalo illan hämärtyessä

Pimeässä illassa kävely takaisin hotelleille oli virkistävää vaihtelua metroasemien hälyyn tottuneille. Ehkä se osaa meistä virkisti vähän liikaakin, koska hotellin sängylle istahtaessa juolahti mieleen, että nythän ne Euroviisut ovat meneillään! Siispä tv auki ja tuloslaskentaa seuraamaan. Melko moni oli päätynyt samaan ratkaisuun, koska Voxin viisufanien Whatsapp-ryhmä alkoi saman tien laulaa. Ja hauskempaahan se kisan seuraaminen oli vauhdissa kommentoiden ja kommenteille kiherrellen. Voittajakin taisi olla useimpien mieleen.

Pahoittelut, että tämä postaus tuli vasta päivän viiveellä! Seuraavassa postauksessa paketoidaankin sitten koko kuorofestivaali ja matkustetaan kotiin. Tänään on vietetty äitienpäivää – paljon onnea siis kaikille äideille!

Kolmas päivä: Elävää kuorokulttuuria maailmanperintökohteessa

Aamu lähti aiempaa leppoisammissa merkeissä käyntiin myös ”KPC”-hotellissa, kun aamiaisvuoro saatiin fiksattua vähän myöhemmäksi. Liikkeelle lähtökin metromatkoineen sujui sen verran jouhevasti, että saatettiin puhua jo rutinoitumisesta kolmannen päivän kokemuksella. Eräänlainen Päiväni murmelina -kokemus on muodostumassa...

Hotelli A eli "KPC-hotelli"

Hotelli B eli "Mäntsälä"

Voxin valmistautuessa vasta lähtöön kuoronjohtaja-Sanna valmistautui kymmenen minuutin presentaatioon Saksan Lions Clubin valtakunnallisessa konferenssissa, joka järjestettiin Hannover Congress Centrumissa. Tilaisuudessa oli puheenvuoroja ja performansseja eri taiteen ja kulttuurin alojen toimijoilta, ja Sanna oli pyydetty tuomaan kuoronjohtajan näkökulma. Arvatenkin Lions Club toimii tälle kuorofestivaalille merkittävänä rahoittajana ja on osaltaan mahdollistanut myös yhdeksän kuoron matkustamisen Hannoveriin. Niinpä Sannan presentaation tehtävä oli avata rahoittajille sitä, miten kuorolaulu yhteisöllisenä taideharrastuksena avaa nuorten elämässä ovia ja rakentaa kansojen välille rauhaa ja ystävyyttä. Ymmärtääkseni puhe oli Sannalle tyypilliseen tapaan lähes profeetallinen ja sen tuloksena ihmiset ”ensin nauroivat, sitten itkivät”. Tavoite: saavutettu.

Päivän laulullisen ohjelman käynnisti jälleen säveltäjä Will Todd, paikkana Markuskirche ja kaverikuorona Little Singers of Armenia. Huoltajien palaveerauksen aiheena sillä välin oli päivän kuljetuslogistiikka, koska päivän pääkonsertti olisi lähes tunnin matkan päässä Hildesheimissa, jonne festivaaliorganisaatio oli järjestänyt bussikuljetuksen. Kuljetus voisi kuitenkin lähteä vain yhdestä paikasta ja palata vain yhteen paikkaan, joten sommittelimme ratkaisuksi sen, että bussi hakisi kuoron ”KPC”-hotellilta ja toisi takaisin illanviettopaikkaan. Maxin puhelinlinja bussikuskille kävi kuumana, ja asia järjestyi.

Armenialaiset ja Voxi Markuskirchen pihalla

Aamutreenin jälkeen voxilaiset ja armenialaiset laittoivat Markuskirchen pihalle ringin, jossa opeteltiin ensin armenialaista laulua ja sen jälkeen perinteinen Voxin ponileikki. Myös letitystalkoot olivat käynnistyneet ja jatkuivat kirkon pihalla. Kansallispukukonserttiin pitkät hiukset perinteisesti letitetään, ja tämän järjestämiseksi kuoron letitysekspertit laittavat kavereidensa hiuksia vakaalla ammattitaidolla. Niin nytkin. 

Letitysmestarit töissä

Lounaspaikkaan lähdettiin tällä kertaa metrolla, jotta samalla tutustuttaisiin illanviettopaikkaan. Matka kannatti, koska perillä oli tarjolla lämmin ruoka salaatteineen ja samalla jaettiin myös kuorolaisille eväät konserttia varten. Paluumatkalla hotelleille alettiin jo orientoitua konserttia varten ja varmistella, että kaikilla oli kansallispuvut pakattuina. Konserttitunnelma alkoi kihelmöidä ilmassa.

Matka Hildesheimiin sujui bussilla yllättävän nopeasti. Kuoron Instagramiin mainioita stooreja tehneet voxilaiset kuvasivat matkalla videolle huoltajien pikahaastatteluja, joita lienee nähtävissä jollakin kanavalla jossain vaiheessa (tietäjät tietää, jos tietää :-). Perillä Hildesheimissa pääsimme kävelemään konserttipaikalle St. Michaelis Kirchelle idyllisissä maisemissa, ja kun lopulta päästiin kohteeseen, piti hetki vain ihastella upeaa kirkkoa ja sen ympäristöä. Tämä 1000-vuotias kaunokainen oli Unescon maailmanperintökohde, eikä syyttä. Jo pihalla käyskentely tuntui virittelevän satojen vuosien takaiseen luostaritunnelmaan, mutta enemmän oli tulossa, kun kirkon ystävällinen kanttori tutustutti meidät itse kirkkoon konserttipaikkana.

St. Michaelis Kirche Hildesheimissa

St. Michaelis Kirche "etupuolelta" kuvattuna

Kurkkaus ylimmältä parvekkeelta

Pitkän historiansa aikana St. Michaelis Kirche on toiminut innoittajana sellaisille säveltäjille kuin Telemann ja Monteverdi. Ja monille muille, jotka olivat olleet siellä ennen meitä. Kirkon ympärillä toimii myös vireä musiikkiyhteisö, joka esittää kirkossa säännöllisesti Bachin ja muiden kirkkomusiikkimestareiden suurteoksia. Aika pian kävi selväksi, että näin täydellisessä akustisessa tilassa esiintyminen olisi Voxille äärimmäisen harvinainen mahdollisuus ja sellaisena erittäin arvokas.

Ilta-auringon vielä hyväillessä kirkon seinustaa ja puutarhaa voxilaiset alkoivat sonnustautua kansallispukuihin, jotka ”rautaneitojen” armeija oli pukuvastaavan johdolla silittänyt valmiiksi. Kiitos Jaana, Pirkko, Ailamari ja Päivi – puvut olivat valmiina jälleen tekemään säväyttävän vaikutuksen yhteen konserttiyleisöön. Vielä keskittymispiiri ja muutamat kuvat kirkon pihalla, ja konsertti oli valmis alkamaan.

Keskittymispiiri auringonlaskussa

Viestinnällinen työpanokseni kohdistui tällä kertaa live-videolähetyksen hoitamiseen, joten konsertin kuvia ja videoita ei paraatipaikoilta saatu. Liveyhteyden päässä koti-Suomessa oli kuitenkin 60-70 uskollista katsojaa ja kuulijaa, joille onneksi välittyi konsertin vangitseva tunnelma äänineen kaikkineen. Konsertin avasi Eric Tuanin Crossings-osien ja Sanna Salmisen About People and Loneliness -teoksen kokonaisuus, joka piti otteessaan, herkisti tunteet pintaan ja avasi kuoron ja yleisön välille yhteyden. Yleisö kuunteli hiiskumatta vielä Kaksi kättä hississä, jonka jälkeen alkoivat aplodit raikua, eikä niistä meinannut tulla loppua, vaikka konsertti oli vielä jatkumassa. 

Suomalaiset kansanmusiikkivaikutteiset kappaleet menivät voxilaisten vankalla osaamisella ja rouhealla otteella varmasti kuulijoiden luihin ja ytimiin asti, ja taas taputettiin. Voxilaisten lauluyhtyeen esittämä suloinen Ikävä omia maita, jonka on harjoituttanut ”apukoreografimme” Hilda Ivars, soi herkästi ja heleästi täyttäen valtavan tilan, vaikka laulajia olikin lavalla vain kymmenen. Sitten olikin aika päästää taas Pato aukeamaan. Konsertin päätti Seal Lullaby, joka ei ainakaan vähentänyt Padon aikana auenneita kyynelvirtoja. Yleisö vaati encorea, ja sellaisena laulettiin tietenkin perinteinen kiitoslaulumme Over the Rainbow. 

Ilta oli jo pimennyt, kun kansallispuvuista siviileihin vaihtaneet voxilaiset kävelivät takaisin bussiin, joka kuljetti porukan festivaalin järjestämään illanviettoon Hangar 5:een, paikkaan jossa oli päivällä syöty lounas. Nyt tarjolla oli grilliherkkuja, jotka otettiin ilolla vastaan. Muuten illanvieton viihdepuoleen ei riittänyt kovinkaan monella enää virtaa, ja viimeisten laululeikkien jälkeen koottiin porukka yhteen ja suunnattiin metrolla kohti hotelleja ja odotettua lepoa ja yöunta.

Toinen päivä: lounaskonsertteja ja puistoelämää

Uusi päivä Hannoverissa valkeni varsinkin ibis Budget-hotellin asukkaille varsin aikaisin, koska meille jäi kuorojen varauslistassa aamupalavuoro seitsemästä kahdeksaan. Samassa hotellissa majoittuvat kuorot osoittautuivat kuitenkin joustaviksi ja sovittiin, että kahtena seuraavana aamuna Voxi saa myöhemmän aamiaisvuoron. Kuorolaiset jaksoivat aikaiselle aamupalalle kaikesta huolimatta ja hyödynsivät myös sen jälkeisen huilausajan ennen harjoituksiin lähtöä. 

Kuoron ensimmäinen ohjelmanumero oli harjoitus Will Toddin johdolla Markuskirchessä, joka olisi myös päivän ensimmäisen lounaskonsertin paikka. Mainitun ibis Budget-hotellin asukkaat siirtyivät sinne Hauptbahnhofin eli päärautatieaseman urbaaneista maisemista metrolla. (Mainittakoon, että tämä hotelli on nimetty katu-uskottavuutensa takia KPC-hotelliksi – tietäjät ja kortepohjalaiset tietää :-) Toisen hotellin eli ibis Cityn asukkaita ystävällinen oppaamme Max tuli vastaan ja varmisti, että he löytävät perille Markuskircheen. Aikataulut pitivät ja voxilaiset istuivat kirkon penkeissä yhdessä armenialaisten kuorolaisten kanssa Will Toddin aloittaessa harjoitukset. Huoltajat istahtivat siksi aikaa palaveeraamaan päivän askelmerkeistä.

Harjoitukset Will Toddin johdolla Markuskirchessä

Harjoitusten välissä oleva lounaseväs tuotaisiin Markuskirchelle, mutta sitä odotellessa kuorolaisilla oli reilu tunnin tauko, jonka viettämiseen Max suositteli kirkon vieressä olevaa isoa puistoa, Stadtwald Eilenriedea. Sen syleilyyn kuorolaiset solahtivatkin saman tien. Leikkipuisto oli ihan kiva, mutta pyökkimetsien koristama lehtomaisema oli otollinen myös äänenavaukseen ja lyhyeen treenisessioon, jonne Sanna ja Josefiina johdattivat kuorolaiset. Ja mikäpä oli näissä maisemissa ääntä herätellä!

Lounaseväät syötiin Markuskirchen viereisessä seurakuntatalossa. Samalla todettiin, että eväsleivän täydennykseksi tarvitaan vähän muutakin, joten kuorolaisten siirtyessä takaisin harjoituksiin iskuryhmä lähti tekemään pizzatilaukset Maxin vinkkaamasta pizzeriasta. Sieltä luvattiin toimittaa ruuat suoraan kirkkoon, mikä sopi kiireiselle kuorolle paremmin kuin hyvin. Voxi valmistautui jo täyttä päätä lounaskonserttiin ja sähköä alkoi olla ilmassa. 

Lounaskonsertin aloitti Pekka Kostiaisen Lorulailee, lastenlaulujen sikermä ja Voxin pitkäaikainen bravuuri, joka nosti hymyn yleisön huulille. Siitä oli hyvä siirtyä Kaksi kättä hississä -reiveihin. Huumorilinjalla jatkettiin myös Aili Järvelän Takatalven ihmemaassa, jonka jälkeen yleisö johdateltiin suomalais-ugrilaisiin kansanmusiikkitunnelmiin järjestyksessä Anda-Niilas, Aalloilla ja Käppee. Kun alkuvoimaiset energiat oli purettu, kirkko hiljennettiin utuisen ja joka aistia hyväilevän Seal Lullabyn kehtolaulun säveliin. 

Lorulailee

Akoill' on on paha ajatus...

Eric Whitacren säveltämä Seal Lullaby on tarttunut Voxin ohjelmistoon Knabenkantorei Basel -poikakuoron kanssa lauletusta yhteiskonsertista, ja se yhdistyy yleensä mielessäni pimennettyyn Taulumäen kirkkoon, jossa voi kyynelehtiä rauhassa. Nyt istuimme valoisassa Markuskirchessä, kun Pihlan piano lähti soittamaan alkusäveliä, ja täytyy sanoa, että kyynelet valuivat yhdellä jos toisella kirkon käytäville levittäytyneen kuoron sulkiessa yleisön kehtolaulun turvalliseen syleilyyn.

Seal Lullaby

Sitten mentiin taas. Pizzatankkauksen jälkeen kuoroletka käveli metropysäkille suuntanaan Marktkirche: Hannoverin keskuskirkko ja upea keskiaikainen kolossi, jossa olisi seuraava päiväkonsertti yhdessä paikallisen Juventis Jugendchorin kanssa. Täällä esitettäisiin Voxin matkaohjelmiston toinen puolisko, koreografioilla rikastettu Abuelita says Goodbye ja Caravan Eric Tuanin teoksesta Crossings, sekä Sanna Salmisen sarja About People and Loneliness.

Marktkirche, toinen konserttipaikka

Kirkkokonsertin avaussanoissa toivotettiin Vox Aurea ja Juventis Jugendchor tervetulleiksi ja kiitettiin Voxia siitä, että he ottivat konsertin ohjelmaansa. Tämä oli nimittäin alun perin tarkoitettu israelilaisen kuoron esiintymispaikaksi, mutta maan konfliktitilanteen takia kuoro ei voinut turvallisuussyistä lähteä matkaan. Niinpä esiintymispyyntö esitettiin Voxille, ja siihen tartuttiin. 

Konsertin aloitti Abuelita says Goodbye, jossa Hilman esittämä isoäiti jättää hyvästit maasta pakenevalle lapsenlapselleen ja antaa tälle simpukankuoren muistoksi. Tunnelataus siis huipussaan heti alusta asti. Abuelita on osa Crossings-teosta, joka käsittelee rajoja ja niiden ylittämistä. Se muodosti tässä konsertissa yhtenäisen kokonaisuuden About People and Loneliness -teoksen kanssa. Näiden teosten koreografioita voxilaiset olivat tänä keväänä työstäneet sveitsiläisen koreografi Daniel Raaflaubin kanssa.

Marktkirchen akustiikka oli upea ja se tuki täydellisesti kuoron fraseerausta, pehmeitä pianissimoja (Solitude), viipyileviä kaikuja (You are not enough) sekä räiskyvää energiaa (I feel so good). Yksinäisyys, joukkoon kuuluminen, ystävän etsiminen ja rauhan ja turvallisuuden löytäminen saivat hahmon kuorolaisten puhtaassa laulussa ja voimakkaassa eläytymisessä. Tämä oli sitä, mitä voxilaiset ovat lavalla parhaimmillaan: jokaisella on oma paikka yhteisössä.

Vox Aurea ja Juventis Jugendchor

Konsertin toisesta osasta huolehti Juventis Jugendchor, saksalainen kuoro Cellestä. Energinen ja valoisa nuorisokuoro piti yleisöä hyvässä konserttitunnelmassa, ja varsinkin eteläafrikkalaisen Miriam Makeban Pata Pata sai yleisössä istuvat voxilaiset lähes irtoamaan tuoleistaan. Loppuaplodien raikuessa kuorot kutsuttiin yhdessä lavalle, ja yleisön jo poistuessa Voxin ja Juventiksen spontaanit laulukarkelot vasta käynnistyivät. Yhteisestä repertuaarista löytyi sekä eteläafrikkalaisia lauluja että ”Frozen-teema” Eatnimen vuelie. Ja kuorojen minglaus jatkui kirkon pihalla vielä ponileikin muodossa.

Hotellille siirryttiin kävellen (KPC) ja metrolla (City), minkä jälkeen ohjelmassa olisi illanvietto hulppeassa Herrenhäuser Gärten -puutarhassa. Illanvietto oli vapaaehtoinen, mutta valtaosa kuorolaisista halusi lähteä, ja vain väsyneimmät ja toipilaana olevat jäivät huoltajan seuraan hotellille. Puutarhajuhlilla oli lähemmäs tuhat kuorolaista paikalla, eikä maisemissakaan ollut valittamista kuvien perusteella.

Herrenhäuser Gärten

Voxilaiset puutarhamaisemissa

Tästä on hyvä jatkaa kohti seuraavaa päivää!

Voxi liikkuu: Jetzt geht’s los!

Matkapäivä eteni reittiä Jyväskylä – Helsinki – Berliini – Hannover. Startti aamukuudelta oli ”voxilaiseen perinteeseen” nähden varsin myöhäinen, koska useimmiten matkaan lähtiessä kuoro on kömpinyt Helsingin-bussin lähtöpaikkaan aamuyöllä kesken yöunien. Nyt sen sijaan kirpeä kevätaamu oli jo valjennut Agoralla, ja valossa olikin huomattavasti helpompi tarkistaa kuorolaisten passeja ja kiinnittää nimilappuja matkalaukkuihin. Bussin ikkunasta vilkutukset kotijoukoille, ja niin oltiin matkassa.

Voxi on todistetusti matkassa.

Lentokentän rutiineista kuorolaiset selvisivät jälleen mallikkaasti, mitä nyt yhdestä vesipullosta kerrottiin turvatarkastuksessa löytyneen räjähdeainejäämiä (!?). Emme keksineet siihen muuta syytä kuin Voxin räjähtävän energian. Kuoro oli näin ollen pakattu hyvissä ajoin Berliinin-lentokoneeseen ja valmis lähtöön. 

Voxilaisten matkanteko ylipäänsä on parhaimmillaan juuri sellaista kuin se oli nytkin: sujuvaa ja vaivatonta. Rutiinistakin voidaan puhua, kun kuoro on koronapandemian jälkeen taas matkustanut ulkomaille joka kevät. Lisäksi taustalla vaikuttaa kuoron yhteisöllinen toimintakulttuuri ja itseorganisoituvuus. Matkaryhmät toimivat tukikohtina ja sovitut aikataulut pidetään.

Tällä kertaa 54 kuorolaista jakautuu seitsemään matkaryhmään, jotka kulkevat seuraavilla nimillä: Tripla-J (=Jossen Järisyttävät Joukot), Die Kruppe der Korhonen, Päivin Porschet, Saksaamattomat, Ruotsin kuuluisat kuninkaat, Kuddelmuddel ja Jaloherra Jaakko. Matkaryhmät keksivät itselleen nimet ja määräävät säännöt. Kokeneempien kuorolaisten osaaminen tuo ryhmään jatkuvuutta ja turvaa uusille kuorolaisille. Näin on toimittu Voxin matkoilla ja käytäntö hyväksi havaittu.

Suomen takatalvesta hädin tuskin kevääseen siirtyneet voxilaiset saivat Berliinissä vastaansa aurinkoisen kesäsään ja vihreinä lehtivät puut. Ja festivaaliorganisaation tarjoaman Max-oppaan, joka tuli meitä vastaan jo Berliiniin ja on käytettävissämme koko festivaalin ajan. Ilahduttavaa oli myös reilun kokoinen bussi peräkärryineen, joka veti koko 62-päisen seurueen laukkuineen.

Kesäfiiliksissä Mäkkärin pihassa. 

Lämpö aiheutti toki sen, että mustia Vox-huppareita piti alkaa sulloa reppuihin ja matkalaukkuihin, ja saapuessamme lounaspaikkanamme toimivaan McDonald’siin voxilaisten siniset t-paidat loistivat kilpaa auringon kanssa. Ison seurueemme ruokkiminen pikaruokaravintolassa onnistui yllättävän ketterästi, ja ketteriä olivat myös ne kuorolaiset, jotka kävivät testaamassa ulkoterassin putkiliukumäen. Sitten oli aika jatkaa kohti Hannoveria.

Saapuminen Hannoveriin oli aikataulutettu aiemmaksi kuin mitä todellisuus ja liikennetilanne antoivat myöten. Niinpä sekä keikalle pukeutuminen että äänten avaaminen piti aloittaa jo bussissa. Tämän voxilaiset toki osaavat, ja ennen Hannoverin keskustaa oli koko kuoro sonnustautunut mustiin keikkapaitoihin ja laulu aaltoili mukavasti eri puolilla bussia.

Kuorofestivaalielämä käynnistyi toden teolla Hannoveriin saavuttua. Avajaiskonsertin ajolista ja tiukka treeniaikataulu oli ohjelmoitu kuorolaisille, jotka Sannan ja Josefiinan johdolla siirtyivät suoraan Hannoverin kongressikeskukseen (HCC) valmistautumaan avajaiskonserttiin. Huoltajien tehtävänä oli sillä välin kuskata bussilla kuorolaisten matkalaukut kahteen majoitushotelliimme ja ehtiä takaisin kongressikeskukseen ennen avajaiskonsertin alkua.

Hannover Congress Centrum

Matkalaukut löysivät paikkansa hotelleista, huoltajat löysivät tiensä metrolinjoille avuliaan oppaamme Maxin johdolla ja pienen loppukirin jälkeen kaikki istuivat hulppean Hannover Congress Centrumin ympyrän muotoisessa ”kupolisalissa” tarkalleen klo 19.30, kun avajaiskonsertti käynnistyi. Konsertin alkupuoli oli varattu tervehdyspuheenvuorojen ohella Bundesjugendchor-nuorisokuoron esiintymiseen. Taidokas kuoro, mutta matkapäivän päätteeksi pitkän ohjelmiston kuunteleminen ennen festivaalikuorojen lyhyitä esiintymisiä verotti laulajien voimia melkoisesti.

Isäntä- ja vierailijakuorot esittivät kukin vuorollaan kolmen minuutin numeron. Mieleenpainuvia olivat esimerkiksi Viron television tyttökuoron esitys Vaid see on armastus, armenialaiskuoron Mush, portugalilaisen nuorisokuoron O coletinho sekä Filippiineiltä saapuneen BAAO-nuorisokuoron vaikuttava Kruhay. Vox esitti omalla vuorollaan lyhennetyn version Aili Järvelän voimakappaleesta Pato, joka herkisti suuren salin ihmettelemään äänen parantavaa voimaa. Konsertin lopuksi kaikki kuorot liittyivät yhdessä laulamaan massakuoroteosta Weisst du, wieviel Sternlein stehen.

Näkymä lavalle Vox-vinkkelistä

Konsertti päättyi lähempänä kello kymmentä, joka meille Suomesta lähteneille tarkoitti jo tuntia myöhempää aikaa, ja aamun lähtö oli ollut kuudelta. Oli aika suunnistaa hotelleille evästämään ja lepäämään. Pimeässä illassa metro kuljetti turvallisesti perille, edellyttäen vielä kuorolaisilta ripeää liikettä kyytiin noustessa ja junaa vaihtaessa, ja lopulta väsyneet voxilaiset oli saateltu akkuja lataamaan.

Aika sanoa hyvää yötä ensimmäiseltä matkapäivältä, huomenna odottavat uudet haasteet!

Kohti Hannoveria

Voxi Englannin nummimaisemissa keväällä 2023

Pian on jälleen lähtö käsillä! Voxin matkassa kuljetaan tällä kertaa Saksan Hannoveriin, jossa kuoro osallistuu kansainvälisille lapsi- ja nuorisokuorofestivaaleille 8.-12.5. yhtenä yhdeksästä kutsutusta vierailijakuorosta ympäri maailman. Luvassa on omia konsertteja, yhteisiä esiintymisiä toisten vierailijakuorojen kanssa ja tutustumista yli rajojen. 

Hannoverin kuorofestivaalin nettisivut (saksaksi ja englanniksi)

Tämä festivaali järjestetään nyt ensimmäistä kertaa ja Vox Aurealla on ilo ja kunnia olla yksi festivaalin vierailijakuoroista, jotka on tosiaan kutsuttu yhdeksästä eri maasta ympäri maailman. Vierailijakuorojen ohella festivaalin monipuolista konserttitarjontaa varmistaa myös toistakymmentä saksalaista isäntäkuoroa. 

Mahdollisuus toimia vierailevina artisteina kansainvälisillä festareilla on poikkeuksellinen ja siksi halusimme siihen tarttua. Voidaan sanoa tällaisten kutsujen kumpuavan siitä taiteellisesta yhteistyöstä ja kumppanuudesta, jonka varaan Voxin pitkäaikainen kansainvälinen maine on rakennettu ja jonka avulla se myös ponnistaa kohti uusia, unohtumattomia elämyksiä. Näiden matkojen tuottamat yhteiset kokemukset, tunnemuistot ja ystävyyssuhteet kantavat kuoroyhteisöä pitkälle tulevaisuuteen ja säilyvät jaettuna kulttuurisena pääomana.    

Matkaan on valmistauduttu hiomalla konserttiohjelmistoa ja harjoittelemalla uusia koreografioita, joiden saloihin kuorolaiset opasti tänä keväänä Jyväskylässä vieraillut sveitsiläinen koreografi Daniel Raaflaub. Yhteistyö Danielin kanssa käynnistyi jo viime syksynä sveitsiläisen Knabenkantorei Basel -poikakuoron vieraillessa Jyväskylässä. Koreografiatyöskentely nosti tuttuja Vox-hittejä aivan uusiin sfääreihin ja herätti myös etsimään teosten tulkintoja syvemmällä tasolla. 

Matkaan lähtee 55 kuorolaista, kuoronjohtaja Sanna ja äänenmuodostaja Josefiina sekä kuusi matkahuoltajaa. Kuten kuoroharrastus ylipäänsä, ei kuoromatkailukaan ole vain laulua, vaan monen käytännön tekijän ja talkoolaisen yhteistuotos, jossa kokonaisuus on poikkeuksetta enemmän kuin osiensa summa. Kansallispuvut on järjestelty koko joukolle, matkat ja majoitukset varmistettu, matkaryhmät kasattu ja huolto suunniteltu. Tästä on hyvä lähteä matkaan.

Hannoverin-matkan lähtökonsertissa 28.4. Taulumäen kirkossa Vox esitti festivaalin konserttiohjelmistoa ja mittautti samalla reissukuntonsa. Paikalle saapunut runsaslukuinen yleisö saattoi todeta, että hyvässä terässä ollaan. Koko tunneskaala kulki jälleen yleisön läpi, kun voxilaiset pääsivät irti. Tässä muutama kuva konsertista (kuvaaja: Hilda Ivars).

Näin on Voxin matkablogi jälleen käynnistetty. Uusia blogipostauksia on odotettavissa kerran vuorokaudessa. Lisäksi tuttuun tapaan tiheämmällä syklillä matkan kuvatunnelmia voi seurata Voxin Instagramista ja Facebookista.

Tervetuloa Voxin matkaan!